Uutinen

Arman Zafari ja Aimal Hakimi: Mielenterveys tarvitsee tuekseen yhteisöä ja pakolaisilla on sanottavaa muustakin kuin pakolaisuudesta

Kokemuksia Nuorisotyö Kansalaistoiminta Erasmus+ nuorisoalalle EU:n nuoriso-ohjelmat Euroopan solidaarisuusjoukot
Arman Zafaria ja Aimal Hakimia hämmentänyt havainto "maailman onnellisimman maan" asukkaiden ahdistuneisuudesta on poikimassa dokumenttielokuvan, jonka avitti alkuun solidaarisuusprojektirahoitus. Kaksikko pohtii yhteisöllisyyden puuttumisen vaikutusta hyvinvointiin sekä pakolaisten tai maahanmuuttajien osallistumisen ja vaikuttamisen tiellä olevia esteitä.
Arman ja Aimal sekä puhekupla, jossa on teksti "Nuoret eivät onneksi pelkää puhua mielenterveydestä, mutta kehitys ei voi jäädä vain puheen tasolle".

Dokumenttihanke kasvoi solidaarisuusprojektia suuremmaksi ja poikii jo uusia vertaisavun ideoita

Armani Zafarilla ja Aimal Hakimilla oli arkisesta havainnosta kipinän saanut idea suomalaisen yhteiskunnan mielenterveysongelmia käsittelevästä dokumentista. 

He olivat tehneet taustatutkimusta ja keskustelleet asiantuntijoiden kanssa, heillä oli tarvittava koulutus ja taidot mitä tuli ohjaamiseen ja kuvaamiseen, ja he olivat kerryttäneet kuvauskalustoa usean vuoden ajan. Opintojen ja töiden takia oli kuitenkin vaikeaa löytää projektille aikaa.

– Sitten eräs suomalainen elokuvatuottaja esitteli meille solidaarisuusprojektit ja sanoi, ettei siellä ennen ole rahoitettu elokuvaprojektia, mutta kokeilkaa. Saimme rahoituksen ja solidaarisuusprojekti antoi meille energiaa todella käynnistää projekti, muistelee Aimal.

Aluksi suunnitelmana oli tehdä dokumentti itsenäisesti, vain solidaarisuusprojektin rahoituksen turvin. Elokuvatuottajat kuitenkin neuvoivat, että ammattimainen pidempi kaava kannattaa, mikäli haluaa dokumentin tavoittavan yleisöt.

Tällä hetkellä muutamat tuttavat, tuottajat ja tuotantoyhtiöt ovat kiinnostuneita dokumentista, mutta ensin etsinnässä ovat loput henkilöhahmot eri puolelta Suomea. Tämä kysyy tuuria, sillä aihe on arka, vaatii verkostoja ja korona hankaloittaa etsintöjä entisestään. Tekijät ovat saaneet myös nähdä vaivaa pysyäkseen itselleen uskollisena prosessin edetessä. 

Usein ajatellaan, että kaikki mitä pakolainen tekee, liittyy pakolaisuuteen. Voin kuitenkin tietää myös suomalaisten ongelmista – itse asiassa joskus näen ne paremmin ulkopuolisen näkökulmasta.

– Olemme jutelleet monien dokumentaristien ja tuottajien kanssa ja kaikki – joka ikinen heistä – on ehdottanut, että lisäisimme dokumenttiin pakolaisia. Olen alusta asti sanonut, etten halua tehdä elokuvaa pakolaisten mielenterveysongelmista. En ole kokenut sitä, mutta olen kokenut suomalaisten mielenterveysongelmat. Usein ajatellaan, että kaikki mitä pakolainen tekee, liittyy pakolaisuuteen. Minä en ole samaa mieltä. En halua olla pakolaiselokuvantekijä. Haluan olla vain elokuvantekijä, henkilö, joka tekee elokuvia. Silti on hyväksyttävämpää, jos pakolaisena puhun pakolaisten ongelmista. Voin kuitenkin tietää myös suomalaisten ongelmista. Itse asiassa voin tietää niistä jopa paremmin, koska minulla on ulkopuolisen näkökulma, painottaa Arman. 

Kuljettuaan itse pitkän tien Arman ja Aimal ovat alkaneet pohtia tapoja saattaa omat taitonsa, tietonsa, verkostonsa sekä välineensä myös muiden elokuvanteosta kiinnostuneiden saataville ja lainattavaksi. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia. 

Kielitaitoon, kulttuurieroihin, verkostoihin ja resursseihin liittyvät esteet mietityttävät Armania ja Aimalia laajemminkin maahanmuuttaneiden ja pakolaisten mahdollisuuksissa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. 

– Kun tulin Suomeen melkein kahdeksan vuotta sitten, olin kokenut ja halusin todella muuttaa asioita, mutta sitten siihen ei tuntunut olevan paljon mahdollisuuksia. Kieli oli yksi suurimmista haasteista ja myös se, kuinka kapeasti ihmiset ajattelivat, kuvailee Aimal omaa kokemustaan.

Mielenterveysongelmille saattaa altistaa kulttuurin yksilökeskeisyys

Viides eurooppalainen nuorisotavoite koskee mielenterveyttä ja hyvinvointia: sen tunnistamista merkittävänä nuoria koskettavana teemana ja ongelmana, tarvetta paremmille palveluille sekä halua poistaa stigma aiheen ympärillä.

Myös Armanin ja Aimalin dokumentti-idea sai alkunsa havainnosta liittyen nuorten – erityisesti suomalaisnuorten – mielenterveyteen.

– Kaikki alkoi siitä, kun kuuntelin suomalaisten puhuvan tavallisesta elämästä. Jossain kohtaa huomasin, että monet ystävistäni kärsivät ahdistuksesta. Jotkut eivät voineet lähteä kotoa pariin päivään tai viikkoon, koska olivat niin ahdistuneita. Se oli minulle uutta, en ole kokenut sellaista kotimaassani Iranissa, jossa asuin lyhyen aikaa. Sitten Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi maaksi. Siinä oli mielestäni mielenkiintoinen kontrasti, kuvailee Arman. 

Dokumentillaan Arman ja Aimal haluavat kiinnittää huomiota ilmiöön, herättää kysymyksiä. Taiteilijoina he kokevat tällaisen roolin itselleen suoranaisten ratkaisuehdotusten esittämistä luontevampana. 

– Oma aavistukseni kuitenkin on, että ilmiö voisi johtua yksilökeskeisyydestä ja siitä, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa ole yhteisöjä. On yksilöitä ja yhteiskunta, mutta ei mitään siinä välissä. Jos miettii vaikka Irania ja Afganistania, siellä uskonto luo yhteisöjä. Johonkin kuulumisen tunnelma helpottaa elämän vaikeuden kohtaamista. Toisaalta esimerkiksi ympäristökysymykset kuormittavat erityisesti nuorten mielenterveyttä, analysoi Arman.

Armanin ja Aimalin mukaan on lohdullista, etteivät nuoret pelkää puhua mielenterveydestä. Se ei ole tabu. Toisaalta heitä huolettaa, että ihmiset puhuvat asiasta ja ovat samaa mieltä, mutta siihen se jää.

– Individualismi on hankala juttu, emme voi vain sanoa, että kerätään yhteisö. Tarvitaan eri tahojen reagointia ja pääsyä tuen piiriin, julkista tietoisuutta, mediaa – ehkä joitain elokuvia aiheesta, hymyilee Aimal tietäväisesti.
 

Teksti: Laura Mettälä

 

Ketkä?

  • Arman Zafari, 20 vuotta ja Aimal Hakimi, 31 vuotta
  • Arman asuu Espoossa ja on kotoisin Iranista. Aimal asuu Helsingissä ja on kotoisin Afganistanista.
  • Arman opiskelee parhaillaan ensimmäistä vuotta Aalto-yliopistossa pääaineenaan elokuvaohjaus. Aimalilla on taiteiden kandidaatin tutkinto. Hän valokuvaa ja on tehnyt lyhyitä monikulttuurisuusteemaisia dokumenttielokuvia. 
  • Arman ja Aimal ovat osa Agony in Paradise -solidaarisuusprojektin tiimiä. Heidän dokumenttielokuvansa suomalaisen yhteiskunnan mielenterveysongelmista pääsi kunnolla vauhtiin Solidaarisuusjoukkojen rahoituksen avulla, mutta lopulta projekti kasvoi solidaarisuusprojektia suuremmaksi tekijöiden päätettyä tehdä elokuvan ammattimaisen kaavan kautta. Tällä hetkellä dokumentti on henkilöhahmojen etsimisen vaiheessa, ja siitä on kiinnostunut jo pari tuotantoyhtiötä.