Uutinen

Globaali futisperhe oppii yhdessä

Kokemuksia Liikunta ja urheilu Erasmus+ Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle – Sport Kansainvälistyminen
Kansainvälinen jalkapallo on kuin suurperhe, jonka jäsenillä on paljon opittavaa toisiltaan. Erasmus+ Sport -hankkeet ovat olleet Jalkapallon Pelaajayhdistyksen oman toiminnan syventämisessä ”ihan keskeinen juttu”, sanoo järjestön toiminnanjohtaja Markus Juhola.

kuva Fifpron kokouksesta
Kuva FIFPROn kokouksesta

Suomalainen jalkapallo on ottanut viime vuosina askeleita kohti kansainvälisiä parrasvaloja. Huipennuksena sekä naisten että miesten maajoukkueet pelaavat tulevissa EM-kisoissa, miehet ensimmäistä ja naiset jo neljättä kertaa. Lisäksi huhtikuussa Suomi eteni historiallisesti futsalin EM-kisoihin.  

Myös kulissien takana pelaajien yksilöllisiä ja yhteisiä asioita hoidetaan menneitä vuosia määrätietoisemmin. Vuonna 1992 perustetun jalkapallon pelaajayhdistyksen Suomen Liigafutaajien toiminta rajoittui alkuvuosina vain liigatasolle. Kolme vuosikymmentä myöhemmin nimi on vaihtunut Jalkapallon Pelaajayhdistykseksi (JPY), jossa jäsenenä on 1200 naisten ja miesten sarjoissa pelaavaa urheilijaa.

– Suhteellisen pieni järjestö me olemme yhä, mutta vuosien varrella me olemme onnistuneet solmimaan yhä tiiviimpiä suhteita niin kotimaisiin kuin kansainvälisiinkin tahoihin. Pelaajien asioista sopimisen mallit ovat parantuneet Suomi-futiksessa vuosien varrella merkittävästi, sanoo JPY:n toiminnanjohtaja Markus Juhola.

Pieni yhdistys onkin, ainakin kun sitä vertaa globaalin jättilajin jalkapallon pelaajamääriin. Pienen maan pelaajajärjestölle tärkeä etu ovat Juholan mukaan olleet kansainväliset hankkeet, joissa JPY on päässyt kehittämään toimintaansa ja luomaan suhteita maailman jalkapalloperheeseen.

JPY on ollut mukana esimerkiksi Erasmus+ Sport -hankkeissa, joiden teemat ovat liittyneet niin pelaajien urheilun ulkopuoliseen uraan ja koulutukseen kuin esimerkiksi ottelumanipulaatioiden kitkemiseen urheilusta.

– Hankkeissa olemme päässeet mielenkiintoisiin kansainvälisiin pöytiin samanhenkisten hankekumppanien kanssa. Hankkeet ovat olleet moottori, jonka avulla olemme pystyneet viemään omaa toimintaamme merkityksellisempään ja vaikuttavampaan suuntaan, Juhola sanoo.

Jalkapallon pelaajayhdistysten kansainvälisen kattojärjestön FIFPRO:n johtamassa Mind the Gap hankkeessa JPY oli mukana kehittämässä pelaajien ”kaksoisuraa”, eli pelaaja- ja siviiliuran yhdistämistä. Hankkeessa kehitetyn Job4Player palvelun avulla pelaajat saavat apua ja työkaluja oman osaamisen tunnistamisteen, CV:n päivittämiseen sekä siviilitöiden hakemiseen. Samalla urheilijoille räätälöityjä koulutusmahdollisuuksia tarjotaan yhteistyössä usean oppilaitoksen kanssa. Apuna pelaajilla on yhdistykseen hankkeen myötä palkattu PDM eli Player Development Manager, joka tapaa pelaajia ja keskustelee heidän kanssaan siviiliuran työ ja koulutusmahdollisuuksista.

– Urheilu-urallakin hankitaan monia taitoja, jotka voidaan tunnistaa ja muuntaa työelämän tarpeisiin. Pelaajat ovat tavoitehakuisia, menestyksen nälkäisiä, sosiaalisia ja tottuneita kovaan työntekoon, Juhola luettelee.

– Ammattipelaajilla on usein kokemus kansainvälisessä ja monimuotoisessa yhteisössä toimimisesta. Voi olla klisee ja konsulttikieltä, mutta kyllä työelämässä tarvitaan joukkuepelaajia. 

JPY:llä oli myös keskeinen rooli kahdessa Erasmus+ Sport -hankkeessa, joissa kehitettiin matkapuhelinsovellus ottelumanipulaatioiden ehkäisemiseksi. 2010-luvun alussa se oli mukana  kattojärjestö FIFPRO:n vetämässä Don’t Fix It -hankkeessa, jossa vielä opeteltiin ottelumanipulaatioiden luonnetta ja lainalaisuuksia.

Jo tuolloin nähtiin, että sujuvimmin pelaajat voivat ilmoittaa ottelumanipulaatioepäilyistä  matkapuhelinsovelluksella. Applikaation teknisen kehittämisen kannalta Suomi nähtiin sopivana maana. – Jälkimmäisessä hankkeessa tehtiin Red Button -niminen applikaatio, jota lähdettiin testaamaan ensin Suomessa, sitten muissa Pohjoismaissa ja lopulta myös Sveitsissä, Kyproksella ja Uudessa-Seelannissa, Juhola kertoo. Itse sovellus on suljettu järjestelmä, jossa pelaaja voi ilmoittaa ottelumanipulaatioihin liittyvästä epäilystä tai peräti pelien tuloksia järjestämään pyrkivän ”fiksaajan” yhteydenotosta.

Applikaatio on jatkanut matkaansa maailmalla, myös jalkapallon ulkopuolelle. Kattojärjestö FIFPRO on sopinut applikaation käytöstä FIFA:n kanssa ja siitä ovat olleet kiinnostuneet myös muiden urheilulajien pelaajayhdistykset ja -järjestöt.

Parhaillaan JPY on mukana myös kansainvälisessä Strengthening Athlete Power in Sport (SAPIS) -hankkeessa, jossa vahvistetaan urheilijoiden äänen kuulumista urheilua koskevassa päätöksenteossa. – On tärkeä kysymys, miten oma ääni voidaan tuoda omaa alaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tässä hankkeessa kyse on jalkapalloa laajemmasta kehyksestä, jossa tätä tietotaitoa tuodaan kansainvälisen olympialiikkeen ja kattojärjestöjen kautta kansallisiin lajiliittoihin ja seuroihin, Juhola sanoo.

Suomeenkin on perustettu SAPIS-hankkeen innoittamana kansallinen verkosto, jonka keskusteluihin on osallistunut urheilukentän toimijoita eri lajien pelaajien edustajista urheilupolitiikan päättäjiin.

Urheilijoita rohkaistaan ottamaan kantaa myös muihin kuin pelkkiin omiin asioihinsa. Ajankohtaisena teemana Juhola ottaa esimerkiksi rasismin vastaisen toiminnan, jossa meneillään on ollut vahva kansainvälinen liike. Juholan mukaan jalkapallo on kansainvälisesti niin suuri laji, että pelaajien ja harrastajien yhteisesti jaetuilla arvoilla iso yhteiskunnallinen vaikutus. – Jalkapalloon on lajina sisäänrakennettu tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuden ja heikompien puolustamisen arvot. Jalkapallolla on vaikutusvaltaa ja se on tehnyt muun muassa näitä arvoja voimakkaasti näkyvästi globaalissa mittakaavassa.

Juhola rohkaisee pieniä urheilujärjestöjä lähtemään mukaan omaa toimintaa kehittäviin hankkeisiin. – Meille hankkeissa mukana oleminen on ollut oman toiminnan syventämisessä ihan keskeinen juttu. Sen vinkin Juhola antaa, että hankkeen teeman tulee olla mahdollisimman lähellä oman toiminnan ydintä. – Me olemme päässeet tekemään valintaa siitä, mikä tarjolla olevista hankkeista tukee meidän työtämme parhaiten.

 

Teksti: Matias Manner