Inkeri Kettunen: Tärkeitä ja innostavia oppeja elämää ja työelämää varten kartuttavat myös mahdollisuudet koulun ulkopuolella

4H-toiminta ja nuorisovaihdot motivoivat erilaista oppimista kuin koulunpenkki
Uuraisilta kotoisin olevan Inkeri Kettusen listaus 4H-toiminnasta, jossa hän on ollut mukana, on hengästyttävän pitkä: hän on ohjannut lasten kerhoja, osallistunut lyhyisiin koulutuksiin ja kursseille sekä pitänyt kahta 4H-yritystä. Kesätöitä ja työharjoittelupaikkakin ovat löytyneet 4H:n kautta.
Kansainvälisiä oppimiskokemuksia ja matkoja ovat puolestaan tarjoilleet 4H:n kautta järjestetyt nuorisovaihdot, joihin Inkeri on 14-vuotiaasta lähtien osallistunut kolmeen otteeseen – neljäs kun jäi harmillisesti koronatilanteen jalkoihin.
Vaikka Inkeri on itse ollut laajasti kiinnostunut kaikista mahdollisuuksista tehdä ja kokea, eivät nuorisovaihdoissa hänen mukaansa kuitenkaan kokoontuneet yksinomaan menevimmät tyypit.
– Se on niin kaikille sopiva kokemus. Kaikki ei todellakaan ollut samanlaisia ihmisiä. Vaikka oli ujompi tai ei osannut englantia niin hyvin, niin muut tsemppasi ja auttoi, että kaikki jotka halusi pääsi mukaan. Itsekin opin olemaan erilaisten ihmisten kanssa ja tulemaan toimeen. Oli tosi kiva saada vielä nykyäänkin hyviä kavereita ja englantia opin ihan tosi paljon, sellaista rohkeutta, että nykyäänkin uskaltaa puhua sujuvasti, muistelee Inkeri.
Ensimmäisten nuorisovaihtojen teema oli yrittäjyys, mikä resonoi Inkerin kavereidensa kanssa pitämien 4H-kahvilayritysten kartuttaman kokemuksen kanssa.
– Yrittäjyyteen liittyen sai tosi paljon kiinni sen toisen maan kulttuurista, että miten erilaista on. Esimerkiksi Suomessa Uuraisilla me saatiin kesäkahvilalle ilmaiseksi tilat. Itävallan puolella taas on yleensä kovat vuokrat kaikissa tiloissa.
Motivaatio oppia oli niin erilainen, kun pääsi itse tekemään ja näkemään paikkoja!
Viimeisimmän nuorisovaihdon teema oli robotiikka ja teknologiataidot. Vaihdossa käytiin yritysvierailuilla ja nuoret järjestivät toisilleen esimerkiksi ohjelmointiin, koodaamiseen ja pelien tekemiseen liittyviä työpajoja.
– En aikaisemmin ollut hirveesti muuta kuin tietokonepelejä pelaillut, en ollut tutustunut koodaukseen ja ohjelmointiin. Kiinnostus heräsi varsinkin, kun pääsi kavereitten kanssa tekemään, eikä ollut sellaista painetta, että oh my god mun pitää nyt osata tää heti. Siinä oli kavereita ja muita ketkä auttoi ja opetti ymmärtään. Opin ihan älyttömästi kaikkea – tietokoneista, puhelimista ja sovelluksista tai miten vaikka led-nauhoja ohjelmoidaan silleen, että siinä vilkkuu välillä vihree ja välillä sininen valo, kuvailee Inkeri.
Inkerin mielestä nuorisovaihtohankkeisiin osallistuminen on tuonut tietynlaista itsevarmuutta kaikkeen omaan tekemiseen. Oppiminen on ollut välillä enemmän oman tuntuista kuin koulumaailmassa.
– Oi, siellä tuli tehtyä kyllä ihan kaikkea! Oppiminen oli kyllä todellakin erilaista kuin koulussa! Välillä oli sellaistakin, että istuttiin ja kuunneltiin, mutta se ei ollut pelkästään sitä, että tehään nyt täällä sisällä. Pääsi näkemään paikkoja, oli muutakin aktiviteettia ja niin erilainen motivaatio oppia. Mä en oo koskaan ollu niin kiinnostunu sellasesta kouluoppimisesta, että tehään matikan tai äidinkielen tehtäviä. Mä itse opin silleen, että mä ensin näen ja sitten teen, painottaa Inkeri.
Osallistumismahdollisuuksilla syrjäytymistä vastaan ja oppimisen puolesta
Eurooppalaisten nuorten itsensä asettamien nuorisotavoitteiden listalla seitsemäntenä ovat laadukkaat työpaikat ja kahdeksantena laadukas oppiminen.
Inkerin mielestä laadukkaan oppimisen pitäisi sisältää formaalin koulutuksen lisäksi mahdollisuuksia myös koulun ulkopuolisiin projekteihin. Inkeri uskoo aktiivisen osallistumisen ja erilaisten ihmisten kanssa yhdessä tekemisen olevan nuorille hyödyksi myös työelämässä tarvittavien taitojen ja viestittävän motivaation kannalta.
Oikeastaan erilaiset oppimiskokemukset ja kansainvälistyminen ovat olleet taustatekijä myös Inkerin omien elämänvalintojen hahmottumisessa.
– Oon tykännyt tosi paljon noista vaihdoista ja kansainvälisyydestä, niin ehkä sieltä tuli se, että matkailuala voisi olla mun juttu. Sielläkin pääsee tekeen paljon kaikkea erilaista ihan konkreettisesti, kertoo matkailualan perustutkintoa parhaillaan viimeistelevä Inkeri.
Inkerin toive on, että nuorisovaihtojen kaltaiset mahdollisuudet olisivat laajasti nuorten tiedossa ja tavoitettavissa jo varhaisessa vaiheessa. Hän uskoo, että nuorten vaikuttamis- ja osallistumishalu on kasvussa, vaikka tiedostaa myös, ettei osallistuminen kiinnosta kaikkia.
– Tosi monella on tällä hetkellä motivaatiot hukassa, kun ei voi tehä mitään. Toivon, ettei monen tarvi viiden vuoden päästä miettiä, että enhän mä oo käynyt mitään kouluja ja enhän mä saa mistään töitä. Siinä on syrjäytymisen vaara.
Parhaimmillaan nuorille tarjolla olevat moninaiset mahdollisuudet voisivat luoda toivoa ja auttaa oman jutun löytymisessä. Sitä Inkeri haluaisi omalta osaltaankin edistää.
– Oon miettinyt, että tulevaisuudessa olisi kiva, jos Uuraisten 4H järjestää lisää näitä nuorisovaihtoja ja projekteja, niin mennä vapaaehtoisena jeesimään. Nuoren näkökulmasta mennä innostamaan.
Teksti: Laura Mettälä
Kuka?
- Inkeri Kettunen, 18 vuotta
- kotoisin Uuraisilta, asuu Jyväskylässä
- pitkän linjan 4H-aktiivi, joka on valmistumaisillaan matkailualalta
- osallistunut Uuraisten 4H:n kautta useisiin nuorisovaihtoihin. Vuoden 2017 vaihto Itävallassa ja 2018 Suomessa olivat yrittääjyysteemaisia, kun taas vuoden 2019 vaihto Itävallassa, jonka jatko Suomessa peruuntui koronan takia, oli robotiikkateemainen.
- Valo Vesikauris: Kaikkien sukupuolten yhdenvertaisuuden tavoittelu edellyttää moninaisuuden tunnistamista
- Inês Oliveira ja Betty Pineiro: Osallistava yhteiskunta tuntuu usein utopistiselta, mutta erilaisten ihmisten kohtaaminen auttaa
- Eveliina Torkkeli: Nuorten tiedon ja osallistumisen lisäämiseksi pitäisi panostaa innostamisen ikuisuuskysymyksiin
- Arman Zafari ja Aimal Hakimi: Mielenterveys tarvitsee tuekseen yhteisöä ja pakolaisilla on sanottavaa muustakin kuin pakolaisuudesta
- Taneli Arosara: Harrastustoiminnalla ja koulutukseen panostamisella on tärkeä rooli maaseutunuorten tukemisessa
- Euroopan nuorisoviikko 2021