Uutinen

Itsensä ylittäjä – ohjaustyön opintoja ja työkokemusta maailman eri reunoilta 

Ohjelmat Erasmus+ Erasmus+ korkeakoulutukselle Eurodesk Euroguidance Kansainvälinen harjoittelu Elinikäinen ohjaus Kansainvälistyminen Kasvatusalat
Rosa Ylimaula on tutustunut ohjaustyön käytäntöihin neljällä eri mantereella – ja tämä kaikki jo ennen opinto-ohjaajaksi valmistumista. Nyt häntä hymyilyttää muistaa, kuinka hankalalta alku ulkomailla aikanaan tuntui.
Rosa Ylimaula kuva

”Minulla on pienestä pitäen ollut kipinä kansainvälisyyteen. Suomen ulkopuolella on paljon nähtävää, ja on kiinnostavaa oppia uusista kulttuureista ja elämäntavoista. Mutta jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että tulen juoksemaan Namibian mestaruuskisoissa, kokemaan mielenosoituksia Chilessä ja asumaan pienellä tulivuorisaarella Karibialla, en olisi uskonut.”

Rosa opiskeli Itä-Suomen yliopistossa ohjausta ja valmistui kesällä 2020.  Hän ehti opintojensa aikana tehdä kaksi ulkomaanharjoittelua ja kaksi vaihto-opiskelujaksoa ulkomailla. 

Elämysten Afrikka herätteli

Ensimmäisen eurooppalaisen Erasmus+ -vaihto-opintojaksonsa jälkeen Rosa halusi lisää ulkomaankokemuksia ja päätti lähteä kahdenväliseen vaihtoon Namibiaan, sillä Afrikka maanosana kiehtoi häntä. ”Namibiassa minulle tuli kulttuurishokki. En ollut ennen käynyt Afrikassa, ja arki oli hyvin erilaista. Namibiassa on myös jyrkkä jako mustiin, värillisiin ja valkoisiin. Useamman kerran päädyin tilanteisiin, jossa koin rasismia. Se oli herättelevä kokemus.”

Kuva Rosa Ylimaula yleisurheilukilpailuissa Namibiassa

Rosa ehti tehdä Namibiassa myös paljon muuta kuin opiskella. Suomessa aktiivisesti urheillut nainen lähti Namibiassakin rohkeasti mukaan yleisurheiluporukkaan ja päätyi lopulta juoksemaan sprinttimatkoja Namibian mestaruuskisoihin asti. Rosa jatkoi Namibiassa myös teatteriharrastustaan. ”Teatterikurssin kautta pääsin paikalliseen lyhytelokuvaan esittämään eteläafrikkalaista naista”, Rosa kertoo.

Haasteista huolimatta Rosa kertoo kaikkien kokemusten olleen todella antoisia.  ”En vaihtaisi yhtäkään kokemusta pois. Vaihdoista jäi hyviä ystäviä, ja kavereiden löytäminen ja verkostoituminen oli helppoa. Vaihtokavereiden kanssa reissasimme myös yhdessä eteläistä Afrikkaa läpi.”  

Ulkomaanharjoittelut porttina työelämään

Ulkomaanharjoittelujen kautta Rosa pääsi työelämään. ”Pääsin tekemään oman alani töitä ja samalla tutustumaan kahden ihan erilaisen maan koulutusjärjestelmiin”, hän kertoo. 

Pienelle karibialaiselle Montserratin saarelle Rosa lähti Erasmus-harjoitteluun. Saarella oli vain 5000 asukasta, ja puolet pinta-alasta vei aktiivinen tulivuori. Elinympäristönä Montserrat oli sulkeutunut ja rajoittunut. Rosa toimi siellä nuorten parlamentista vastaavana projektipäällikkönä ja vastasi siitä, että nuorten ajatuksia vietiin eteenpäin päättävälle tasolle. ”Työympäristö oli haastava: asiat etenevät hitaasti. Ideoita ja hyviä ehdotuksia oli paljon, mutta niiden vieminen käytäntöön oli hidasta. Vaati ohjauksen taitoa, jotta saatiin asioita eteenpäin ja projektia pystyi hallinnoimaan. Aikakäsitys oli erilainen kuin Euroopassa.” Oman arjen ja verkoston rakentaminen oli haastavaa, mutta lopulta palkitsevaa, Rosa kertoo.

Chilen harjoittelu järjestyi Opetushallituksen EDUFI-harjoitteluapurahalla. Rosa työskenteli Chilessä järjestössä, joka pyrki vaikuttamaan koulutuksen laatuun. ”Tutustuin siihen, minkälaisia eri malleja koulutuksen kehittämiseen maassa on. Asian parissa työskenteli todella laaja kirjo eri alojen ammattilaisia: viestinnän ammattilaisia, psykologeja, opettajia, lakimiehiä, graafikkoja.”

Rosa kertoo, että yksi pääsyy Chileen lähdölle oli espanjan kielen oppimien, mutta se ei ollut helppoa. ”Vieläkin tulee hymy huulille, kun muistan alun haasteet. Chilen espanja oli todella haastavaa: sekä itse ymmärtää sitä että tulla ymmärretyksi.” Nyt Rosa kuitenkin puhuu jo sujuvasti, ja hänen espanjan taitonsa on lähes englannin tasolla. ”Aion pitää kielitaitoani yllä, enkä päästä sitä ruostumaan.”

Ulkomailla opitut selviytymistaidot kantavat työelämäänkin

Ulkomailla konkretisoituu se, kuinka vähän tulevaisuutta voi ennakoida, Rosa sanoo. Yllättäviä ja haastavia tilanteita tulee vastaan, ja jollain tavalla niistä täytyy aina selviytyä. ”Chilessä esimerkiksi poliittinen tilanne eskaloitui mielenosoituksiksi, enkä päässyt pariin viikkoon harjoitteluun lainkaan. Paikallisten verkostojen avulla sain kuitenkin lisätietoa tilanteesta ja tiesin, miten toimia.”

Kansainvälisissä kokemuksissa pääsee testaamaan omia rajojaan ja osaamistaan, Rosa summaa. Niissä kertyy tärkeitä taitoja, jotka hyödyttävät työelämässäkin Suomessa tai ulkomailla.

Rosa on ollut aktiivinen kansainvälistymisasioissa myös Suomessa: opiskelujensa aikana hän toimi tuutorina kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille ja oli Erasmus Student Networkin paikallisjärjestön hallituksessa pari vuotta. Tuodessaan suomalaista näkökulmaa kansainvälisille opiskelijoille hän joutui miettimään suomalaista kulttuuria ja vertaamaan suomalaisia tapoja muiden maiden tapoihin. 

”Olen oppinut valtavasti kansainvälisistä kokemuksistani ja ylittänyt itseni monta kertaa. Kielitaitoni on parantunut, olen kerryttänyt ammatillista osaamista, saanut uutta näkökulmaa opintoihini sekä uusia ystäviä. Kansainvälisissä kokemuksissa oppii paljon itsestään.”

Erasmus+ korkeakoulutukselle

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

EDUFI-harjoittelu opiskelijoille ja vastavalmistuneille

Erasmus Student Network