Joensuulaisseura työskentelee kuuden eurooppalaisen yliopiston kanssa ja hyötyy valtavasti – ”Saamme ensimmäisenä käyttöön niitä työkaluja”

Joensuussa on marraskuinen alkuiltapäivä. Kaupungin naisjalkapalloseuran FC Hertan pelaajat Minja Pietarinen ja Jenni Rahkola istuvat keskustan ravintolassa kertomassa parin viikon takaisesta matkastaan Englannin Stoke-on-Trentiin.
Sekä Pietarinen että Rahkola pelaavat FC Hertan edustusjoukkueessa. Stoke-on-Trentin matkassa oli kyse kuitenkin aivan muusta kuin pelaamisesta. Pietarinen ja Rahkola keskittyivät keskustelemaan naisjalkapallosta paikallisessa yliopistossa.
FC Hertta on mukana kolmivuotisessa Erasmus+ Sport -hankkeessa, jossa selvitetään naisjalkapallon tilaa Euroopassa. E-WinS-nimeä kantavalla hankkeella on 400 000 euron Erasmus+ Sport -avustus, josta 54 330 euroa on osoitettu FC Hertalle.
Joensuulaisseuran lisäksi mukana on yhteensä kuusi yliopistoa Bulgariasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Puolasta ja Ranskasta sekä muita seuratoimijoita. Hanke alkoi vuoden 2021 tammikuussa.
– Nyt olemme olleet kahdessa ensimmäisessä vaiheessa Staffordshiren yliopiston apuna co-leadereina, Pietarinen kuvailee FC Hertan roolia.
Lähes 55 000 euron avustussumman ansiosta FC Hertta on pystynyt palkkaamaan Pietarisen ja Rahkolan osa-aikaisiksi hanketyöntekijöiksi. Ensimmäisen hankevuoden aikana he ovat muun muassa auttaneet levittämään kyselytutkimusta Suomessa sekä haastatelleet naisjalkapallon parissa toimivia.
– Seuraavassa vaiheessa lähdemme ideoimaan (naisjalkapalloa kehittäviä) työkaluja, Rahkola lisää.
Työkalut käyttöön ensimmäisenä
Pietarinen ja Rahkola pitävät tärkeänä sitä, että FC Hertta pääsee tutustumaan uusiin eurooppalaisiin kumppaneihin.
– Onhan tämä aika laaja hanke Euroopassa. Jo ihan verkostojenkin takia kannattaa olla mukana, Pietarinen sanoo.
Pietarinen toteaa myös, että hankkeen ansiosta FC Hertta pääsee itse vaikuttamaan naisjalkapallon kehittämiseen Euroopassa. Lisäksi seura pystyy tuoreeltaan hyödyntämään hankkeessa mukana olevien yliopistojen tuottamaa tietoa.
– Saamme ensimmäisenä käyttöön niitä työkaluja, joilla saa naistoimijoiden asemaa paremmaksi.
Erasmus+ Sport –avustuksella palkatut Pietarinen ja Rahkola pitävät hanketyötä myös erinomaisena oppimismahdollisuutena seuratyöntekijöille. Molempien mielestä on hienoa päästä edistämää yhteiskunnallisestikin merkittävää hanketta. Rahkola toteaa myös, että hanketyön kautta pääsee kehittämään kielitaitoa ja saa arvokasta kansainvälistä työkokemusta.
Vieraita Joensuuhun
Stoke-on-Trentissä Pietarinen ja Rahkola tapasivat kansainväliset hankekumppaninsa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Aikaisemmat hankekokoukset oli toteutettu virtuaalisesti. Pietarin luonnehtii parin päivän tapaamista Stoke-on-Trentissä onnistuneeksi.
– Oli hienoa päästä tutustumaan, keiden kanssa on oikeasti tekemisissä.
Pietarisen ja Rahkolan mukaan Stoke-on-Trentissä keskusteltiin tiiviisti ensimmäisen hankevuoden alkupuoliskolla toteutetun kyselytutkimuksen tuloksista.
– Paljon puhuttiin käytännön asioita tulosten levityksestä. Missä mennään, ja mitä tehdään seuraavaksi, Pietarinen kertoo.
Kolmivuotisessa hankkeessa kumppaneiden on tarkoitus tavata vielä monta kertaa eri maissa. Seuraavaksi on suunnitteilla tutustuminen juuri FC Hertan toimintaympäristöön. Pietarinen ja Rahkola odottavat Joensuuhun noin 15 kansainvälistä vierasta ensi keväänä.
Toistaiseksi suurin osa suomalaisista Erasmus+ Sport -avustuksen saajista on ollut isoja urheiluorganisaatioita. FC Hertta on yksi harvoista avustusta saaneista seuratason toimijoista.
Jatkossa FC Hertan kaltaisten suomalaisseurojen on kuitenkin huomattavasti helpompaa hyödyntää Erasmus+ Sport -avustuksia. Erasmus+ -ohjelman uudella ohjelmakaudella (2021–2027) juuri ruohonjuuritason toimijoita halutaan kannustaa mukaan, minkä vuoksi avustuskelpoisen hankkeen kriteerejä on madallettu merkittävästi.
Teksti: Alberto Politi