Tiedote

Korkeakouluihin 157 800 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa

Ajankohtaista Korkeakoulutus Opiskelijavalinnat
Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haki kevään yhteishaussa 157 800 hakijaa, mikä on 6 100 enemmän kuin viime vuonna. Korkeakoulujen syksyllä alkavaan suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen oli haettavana miltei 51 000 aloituspaikkaa.
Kuvituskuva opiskelijakirjastosta

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi keskiviikkona 31.3. Hakijoista 47 % haki pelkästään ammattikorkeakouluun, 39 % pelkästään yliopistoon ja 14 % molempiin. Määrällisesti eniten hakijoita pyrkii terveys- ja hyvinvointialoille, kauppa-, hallinto- ja oikeustieteisiin ja tekniikan aloille. Haussa pystyi hakemaan kuuteen hakukohteeseen, ja keskimäärin hakijat hakivat 3,4 hakukohteeseen. 

Suurin osa haettavana olleista koulutuksista on suunnattu toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Näihin koulutuksiin oli 140 000 hakijaa. Aloituspaikoista 64 % on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Lisäksi tarjolla on noin 8 200 aloituspaikkaa yliopistojen maisterikoulutuksissa ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa.

Alojen välillä on suuria eroja kilpailussa aloituspaikoista 

Yliopistoissa kovin kilpailu aloituspaikoista on lääketieteissä (9,3 hakijaa/aloituspaikka), maa- ja metsätalousaloilla (9,2 hakijaa/aloituspaikka) ja palvelualoilla (7,8 hakijaa/aloituspaikka). Ammattikorkeakouluissa suhteellisesti vaikeinta on päästä opiskelemaan suuhygienisti- ja hammasteknikkokoulutukseen (16 hakijaa/aloituspaikka), luonnontieteiden alalle (8,8 hakijaa/aloituspaikka) sekä taiteisiin ja kulttuurialoille (5,6 hakijaa/aloituspaikka).

Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin on yliopistoissa tekniikan aloille (3,2 hakijaa/aloituspaikka) ja ammattikorkeakouluissa kasvatusaloille (2,3 hakijaa/aloituspaikka). 

Moni jättää hakemisen viime hetkiin

Hakuajan viimeisen tunnin aikana Opintopolussa jätettiin lähes 4 300 hakemusta. Hakuajan viimeisten 9 minuutin aikana palvelu ruuhkautui, eivätkä kaikki hakijat saaneet hakemustaan tallennettua. Noiden yhdeksän minuutin aikana jätettiin vielä noin 800 hakemusta onnistuneesti, mutta joitakin kymmeniä tallennusyrityksiä epäonnistui.

Jos hakija yritti tallentaa hakemuksensa ennen klo 15 mutta sai siitä virheilmoituksen, hänen kannattaa olla yhteydessä sen korkeakoulun hakijapalveluihin, minne oli hakemassa. Lokitietojen mukaan ajoissa tallennusta yrittäneiden hakemukset voidaan vielä hyväksyä.

Todistusvalinnat suoritetaan toukokuussa, valintakokeet pyritään järjestämään paikan päällä

Todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuus vaihtelee aloittain ja hakukohteittain. Tyypillisimmin todistuksen perusteella hyväksytään 50-60 prosenttia hakijoista, mutta osuudet vaihtelevat 10 prosentin ja 100 prosentin välillä.  Suurin osa todistusvalinnan aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. 
Valintakokeet pyritään järjestämään todistusvalinnan tulosten julkaisun jälkeen paikan päällä suoritettavina kokeina. Korkeakoulut tiedottavat hakijoille erikseen, mikäli kevään aikana annetaan koronatilanteeseen liittyviä viranomaismääräyksiä, joilla on vaikutusta valintakokeiden järjestämiseen.

Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 31.5. Koko yhteishaun tulokset valmistuvat viimeistään 9.7.

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Merja Väistö, merja.vaisto [at] oph.fi,  p.029 533 1386
Suunnittelija Topias Kähärä, topias.kahara [at] oph.fi, p.029 533 1758

Lisää tilastoja hausta on saatavilla opetushallinnon Vipunen -tilastopalvelusta (valitse suodattimeksi koulutuksen alkamisvuosi 2021 ja yhteishaun hakuajaksi haku 2/hakuaika 2).