Uutinen

Korkeakoulutuksen digitaalisuutta kehittäville Erasmus+ -hankkeille tukea kaksi miljoonaa euroa

Ohjelmat Korkeakoulutus Erasmus+ Erasmus+ korkeakoulutukselle Kansainvälistyminen
Lokakuussa 2020 päättyneen ylimääräisen Erasmus+ strategisten kumppanuushankkeiden hakukierroksen valinnat on tehty Opetushallituksessa. Korkeakoulusektorille jätettiin ennätykselliset 44 hakemusta, joista rahoitettiin kahdeksan hanketta.
Suunnittelu käynnissä

Syksyn Erasmus+  -hakukierros järjestettiin osana Euroopan unionin koronakriisistä toipumista tukevia toimenpiteitä. Korkeakoulutuksessa hakukierroksen painopisteenä olivat digiajan innovatiiviset käytännöt.

Rahoitusta myönnettiin kahdeksalle hankkeelle, ja hakemusten hyväksymisprosentti oli 18.  Myönnetty tukisumma on yhteensä  2 062 363 €. Hankkeissa tehdään pääosin eurooppalaista yhteistyötä. Yhdessä hankkeessa on mukana ohjelmamaiden ulkopuolinen korkeakoulu Ukrainasta ja lisäksi joissakin hankkeissa on myös Euroopan ulkopuolisia liitännäiskumppaneita.

Digitaalisen opetuksen kehittäminen sai korkeakoulut liikkeelle

Digitaalisten ratkaisujen kehittäminen oli ilmeisen ajankohtainen teema korkeakouluille. Lyhyestä hakuajasta huolimatta hakukierroksella jätettiin 44 hakemusta, mikä oli korkeakoulutuksen strategisten kumppanuushankkeiden hakukierrosten ennätys koko Erasmus+ -kaudella. Myös eurooppalaisessa vertailussa hakemusten määrä Suomessa oli huippuluokkaa. Rahoitusta haettiin yhteensä n. 12 M€.

Hyväksytyt hankkeet kattavat laajan kirjon aihepiirejä digitaalisen laboratoriotyöskentelyn kehittämisestä virtuaaliseen kuntoutukseen ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen. Kaikissa hankkeissa aiotaan kehittää digitaalisia työkaluja ja oppimisalustoja. Nyt hyväksytyt hankkeet alkavat maalis-kesäkuussa 2021 ja niiden kesto on kaksi vuotta.

Ammattikorkeakoulut erityisen aktiivisia

Syksyn hakukierroksella hakemuksista 30 oli ammattikorkeakoulujen ja 12 yliopistojen koordinoimia. Hakijoina oli yhteensä 23 eri korkeakoulua. Ensimmäistä kertaa kahdessa hakemuksessa hakijana oli jokin muu organisaatio.

Erasmus+ -ohjelmakauden 2014–2020 kahdeksalla hakukierroksella Suomessa rahoitettiin yhteensä 41 korkeakoulutuksen strategista kumppanuushanketta. Niitä koordinoi 19 eri korkeakoulua eri puolilta Suomea. Aktiivisin toimija on ollut Turun ammattikorkeakoulu, jolle on myönnetty rahoitusta kaikkiaan yhdeksään hankkeeseen.

Kumppanuushankkeet ovat tuloksellinen väylä korkeakouluopetuksen uudistamiseen. Hankkeissa kehitettävät työkalut ja opetussuunnitelmat ovat usein monialaisia ja vastaavat työelämän ja yhteiskunnan ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Ruohonjuuritason hankkeiden kautta edistetään eurooppalaisen korkeakoulutusalueen toimivuutta.

Uudella ohjelmakaudella rahoitetaan myös vastaavantyyppistä hankeyhteistyötä. Ensimmäisen hakukierroksen aikataulusta tiedotetaan heti kun mahdollista.

Hyväksytyt hankkeet korkeakouluittain

  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Learn to Change - Collaborative Digital Storytelling for Sustainable Change (LEARN&CHANGE)
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Competences for the new era of user-driven digital rehabilitation (DIRENE)
  • Jyväskylän yliopisto, Developing Digital Physics Laboratory Work for Distance Learning (DigiPhysLab)
  • Satakunnan ammattikorkeakoulu, Maritime Engine Room Simulator On-Line (MERSol)
  • Turun ammattikorkeakoulu, Digital Career Stories - Opening new career paths for arts and culture students (DICO)
  • Turun ammattikorkeakoulu, Educational Mobile Application for Prevention of Domestic Violence (DOMINO)
  • Turun yliopisto, European Network for Virtual lab & Interactive SImulated ONline learning 2027 (ENVISION_2027)
  • Yrkeshögskolan Arcada, DIGITAL AND HYBRID TEACHING AND LEARNING OF PRACTICAL SKILLS IN HIGHER EDUCATION (DITEPRACT)