Uutinen

"Ohjauksen ammattilaiset ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen"

Ohjelmat Euroguidance Elinikäinen ohjaus Kansainvälistyminen
Nyt uransa taitekohteessa, Dóra Stefánsdóttir tarkastelee viime vuosikymmeniä kansainvälisessä ohjaustyössä. Dóran työnantaja on Icelandic Centre for Research (Rannís), jossa hän vastaa Erasmus+ -ohjelmasta ja useista kansainvälisistä projekteista. Hänellä on kokemusta myös ohjauksen EU-tason koordinaatiosta ja ammatillisesta koulutuksesta Afrikassa. Dóra ihailee ohjauksen ammattilaisia, koska he tekevät vaativaa työtä.
Kuva Islantilaisesta maisemasta
Dora Stefansdottir in photo

Dóra, mikä on suhteesi ohjaukseen?

Suurimman osan urastani olen ollut tekemisissä koulutuksen kanssa. Olen vetänyt Islannin Euroguidance-keskusta noin kaksikymmentä vuotta ja saanut työskennellä ohjaajien kanssa, mutta en ole itse koulutukseltani ohjaaja. Heidän työnsä on hyvin vaativaa, ja he tarvitsevat sille kaiken mahdollisen tuen.

Rannís toimii myös yhden luukun palvelupisteenä suurelle määrälle instituutioita, jotka tarvitsevat tukea. Lähimpänä ohjaustyötä olen ollut, kun olen auttanut ihmisiä, jotka ovat tulleet neuvontapisteeseemme etsimään tietoa opinnoista ulkomailla. Kun ihminen harkitsee opiskelua ulkomailla, tarvitaan vastaus moniin kysymyksiin. Ei ole pieni päätös jättää perhe ja ystävät taakseen ja hypätä tuntemattomaan. Pyrimme antamaan heille tietoa, jonka avulla jatkaa itse eteenpäin sen sijaan, että neuvoisimme heitä. Ihailen suuresti eri maiden tietopalveluita, jotka antavat selkeää ja yksityiskohtaista tietoa.

Olet työskennellyt myös Afrikassa ja Kreikassa?

Kyllä, työskentelin Afrikassa yhteensä kuusi vuotta, neljä vuotta Namibiassa ja kaksi Cabo Verden saarilla. Työskentelin Islannin kehitysyhteistyöstä vastaavassa virastossa. Molemmilla kerroilla opetus oli osa työnkuvaani, ja nautin siitä suunnattomasti. Cabo Verdellä se kohdistui pääasiassa naisiin, joilta usein puuttui peruskoulutus. Työskentelin paikallisen naisten yhdistyksen kanssa, joka opetti heitä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta myös valmistamaan vaatteita ja huolehtimaan lapsista. Lapset olivat yksin äidin ja isoäidin vastuulla, ja heidän oli voitava ottaa nämä mukaansa opetuspaikalle. Naiset vahtivat lapsia vuorotellen, ja sillä aikaa muut opiskelivat. Se oli usein äänekästä ja hauskaa.

Namibiassa vastasin kalastajien kouluttamiseen liittyvästä projektista. Maan itsenäistyessä ulkomainen kalastuslaivasto, joka oli siihen asti hoitanut kaiken kalastamisen, vihdoin lähti. Namibialaisilla ei ollut tarvittavia taitoja tehtävän jatkamiseen, ja ensimmäiset tutkijat alukselle tulivat kaikki Islannista. Heidän täytyi kouluttaa aluksella työskentelevät miehet (naisia ei ollut lainkaan mukana ensimmäisessä miehistössä). Se oli melko vaikeaa, sillä heillä ei ollut lainkaan yhteistä kieltä. Vaati loputonta kärsivällisyyttä näyttää heille uudestaan ja uudestaan, miten asiat tehtiin. Lähdettyäni Namibiasta Islanti ja Norja yhdistivät voimansa ja avasivat sinne kalastuskoulun. Pari miehistön jäsentä onnistui valmistumaan sieltä perämiehiksi. 

Kreikassa työskentelin neljä vuotta Cedefopissa, Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksessa. Keräsin työssäni tietoa eri maiden ammatillisesta koulutuksesta. Oli kiinnostavaa nähdä, kuinka keskenään erilaisia maat olivat. Tavoite raja-aitojen ylittämisestä vaikuttaa yhtä saavuttamattomalta tänä päivänä kuin silloinkin.

Nykyisin työskentelet pääasiassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa?

Näin on. Vastaan Nordplus Nordic Languages -ohjelmasta, joka tarjoaa yhteistyöapurahoja kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Ne ovat kaikki pieniä maailman mittakaavassa, ja meidän täytyy tukea toisiamme, jotta ne pysyvät hengissä. Olen mielissäni, kun näen että suuri joukko kumppaneita on kiinnostunut kehittämään uusia oppimismenetelmiä ja materiaaleja kaikkien ulottuville. 

Olen myös aloittanut uuden projektin parissa, joka keskittyy kestävän kehityksen koulutukseen. Se on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston visiota, jonka mukaan Pohjoismaista tulee maailman integroitunein ja kestävin alue vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on saada kestävyyteen suuntautunut opetus (eli ei kestävyydestä kertova opetus) kiinteäksi osaksi opetusta kaikilla koulutusasteilla Pohjoismaissa. Työskentelemme laajan instituutiojoukon kanssa, esimerkiksi opettajankoulutusta tarjoavien yliopistojen, opettajajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Myös nuoret ovat tärkeä ryhmä, hehän ovat suurin ryhmä, joille koulutusta tullaan antamaan. Mitä he haluavat ja miten he sen haluavat? Työmme on vasta alkamassa, ja ilmassa on paljon kysymyksiä.

Mitä aiot tehdä tästä eteenpäin, kun olet pian lähdössä?

Aloitan huhtikuun lopussa kolmannen aikakauteni, eli jään eläkkeelle. Suurin ongelmani tulee olemaan ajan ja terveyden riittävyys kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä. Unelmoin matkustelusta, kääntämisestä tai kirjoittamisesta, luonnosta nauttimisesta ja viimeisenä, muttei vähäpätöisimpänä, opiskelusta. On niin paljon asioita, joihin haluaisin uppoutua, kirjallisuudesta arktiseen kehitykseen. Puhumattakaan uusien kielten oppimisesta. Arabia kuulostaa kiehtovalta, kuten farsikin. Ehkä minun pitää mennä opinto-ohjaajan juttusille…