Uutinen

Päivitetyt koronaohjeet Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmille

Ohjelmat Erasmus+ Erasmus+ aikuiskoulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ korkeakoulutukselle Erasmus+ nuorisoalalle Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle – Sport Kansainvälistyminen
Kansainvälinen toiminta käynnistyy syksyllä 2021 edelleen vaihtelevissa olosuhteissa koronapandemian takia.
Matkalaukku ja passi

Opetushallitus ei voi antaa yleisohjeita kansainvälisen toiminnan aloittamisen suhteen Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien puolesta. Suosittelemme seuraamaan viranomaisohjeita ja olemaan yhteydessä yhteistyökumppaneihin. 

Suomeen saapuvien osalta kehotamme huomioimaan erityisesti Rajavartiolaitoksen ohjeet. EU- ja Schengen-maista saavuttaessa ei tällä hetkellä ole matkustusrajoituksia. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tartuntatautilain mukaiset velvoitteet koskevat kaikkia Suomeen saapuvia lähtömaasta riippumatta. 

Viranomaisten päivittyvät ohjeistukset Suomen koronatilanteesta ja maahantulorajoituksista: 

Suomesta ulkomaille matkustamisen osalta kannattaa tutustua ReopenEU-sivustoon, josta löydät ajantasaista tietoa eri Euroopan maiden koronatoimenpiteistä kuten matkustajien karanteeni- ja testausvaatimuksista. 

Ohjelmien sääntöihin perustuvaa hallinnollista estettä fyysisen kansainvälisen liikkuvuuden aloittamiselle ei ole, jos liikkuvuusjakson toteuttaminen on lähettävälle ja vastaanottavalle organisaatiolle mahdollista ja epidemiatilanne sen sallii. Tärkeää on tarkistaa mahdolliset matkustusrajoitukset ja maahantulo-ohjeistukset sekä huolehtia toimintaan liittyvistä vakuutuksista ja varmistaa niiden kattavuus. 

Mikäli hankkeen toiminto joudutaan epidemiatilanteen muuttumisen takia siirtämään tai perumaan, on aiheutuneista kuluista mahdollista hakea korvausta force majeure -menettelyn kautta. Huomioithan, että force majeure -sääntö soveltuu vain tilanteisiin, joissa epidemiatilanne on äkillisesti ja odottamattomasti muuttunut. Kulujen korvaamista on aina ensin tiedusteltava osallistujan matkavakuutuksen kautta. Peruuntumisesta tai siirtymisestä tulee ilmoittaa mahdollisimman pian kansalliseen toimistoon, joka neuvoo asiassa eteenpäin. Kaikki force majeure -tapaukset ja peruutuksista aiheutuneiden kustannusten tukikelpoisuus arvioidaan tapauskohtaisesti.

Monimuotoliikkuvuuden mahdollisuudet eli virtuaalisen ja fyysisen liikkuvuuden yhdistävät liikkuvuusjaksot ovat mahdollisia myös uusissa ohjelmissa. Liikkuvuustoiminnossa (KA1) ei voi järjestää pelkästään virtuaalista liikkuvuutta. KA2-hankkeissa on mahdollista toteuttaa virtuaalista liikkuvuutta avustussopimuksen lisäsopimuksen (Addendum) mukaisesti. 

Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot ohjelmien koronaohjeet, mukaan lukien force majeure -ohjeistuksen, löydät verkkosivuiltamme.