Tutoropettajatoiminnasta on syntynyt jatkamisen arvoisia toimintamalleja

– Tutoropettajatoiminta on käytännössä osoittautunut yhdeksi vaikuttavimmista perusopetuksen valtakunnallisista kehittämishankkeista vuosiin, sanovat toimintaa Opetushallituksessa koordinoineet opetusneuvokset Kimmo Koskinen ja Matti Ranta.

Taustalla on edellisen hallituskauden Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanke, jonka tavoitteisiin kuului opettajien täydennyskouluttaminen vertaiskoulutuksen keinoin. Opetushallitus on tukenut tutoropettajatoimintaa valtionavustuksilla, jota lähes kaikki Suomen perusopetuksen järjestäjät ovat hakeneet ja myös saaneet ainakin kerran. Tuen myötä on syntynyt yli 2100 tutoropettajan verkosto, jonka tarjoaman tuen piirissä on lähes 95 % perusopetuksen opettajista. Toiminta vastaa hienosti hankkeen tavoitteeseen siitä, että jokaisessa peruskoulussa olisi tutoropettaja.

Opetushallituksen kysely rahoitusta hakeneille opetuksen järjestäjille osoittaa, että tutoropettajatoimintaan on oltu kentällä tyytyväisiä – jopa siinä määrin, että 95 % vastaajista aikoo jatkaa toimintaa, vaikka nykymuotoinen rahoitus on päättymässä. Viimeiset valtionavustukset jaettiin vuoden 2019 lopussa ja niiden käyttöaika päättyy kesällä. Valtionavustusrahoitus on kuitenkin ollut toiminnan kannalta merkityksellistä, sillä kaksi kolmasosaa vastaajista uskoo omakustanteisen toiminnan jäävän nykyistä pienimuotoisemmaksi. 

Tutoropettajatoimintaa on räätälöity paikallisten tarpeiden mukaan

Tutoropettajatoiminnan ideana on ammatillisen kehittymisen ja osaamisen tukeminen työyhteisössä, lähellä opettajan arkea. 

– Tällaiselle matalan kynnyksen vertaistuelle tuntuu olevan tarvetta ja tutoropettajatoiminta on tällä hetkellä ainoita tarpeeseen vastaavia toimintamalleja, sanovat Koskinen ja Ranta.

Tutoropettajan tuki voi olla kollegoiden henkilökohtaista ohjausta tai isomman joukon kouluttamista. Käytännössä tukea on tarjottu juuri siihen, mihin opettajat ovat sitä toivoneet saavansa. Erityisesti alkuvuosina painottui tieto- ja viestintäteknologian haltuunotto, myöhemmin on keskitytty enemmän myös muuhun opetussuunnitelmatyön tematiikkaan, kuten arviointiin, monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja koko kouluyhteisön hyvinvointiin.

–  Tutoropettajien työn tulokset opettajien digitaitojen kehittämisessä näkyvät mm. siinä, miten hyvin koronaepidemian etäopetusjaksoista on selvitty, toteaa Ranta.

Tutoropettajatoiminnan lähtökohtana ovat paikalliset tarpeet, joten resurssoinnissa ja siinä mitä ja miten asioita tehdään, on suuria eroja. Esimerkiksi kunnan koko, välimatkat sekä koulujen ja opettajien määrä vaikuttavat toiminnan luonteeseen. Keskimäärin yhdellä tutoropettajalla on ollut ohjauksensa piirissä 22 opettajakollegaa ja työhön on käytetty 3 tuntia viikossa. Osa tutoropettajista tekee työtään täysipäiväisesti. 

– Tämä joustovara on myös tutoropettajatoiminnan vahvuus, sillä sen myötä toimintaa on saatu paremmin sovitettua paikallisiin olosuhteisiin, sanoo Koskinen. 

Alueverkostotoiminta on yhdistänyt resursseja

Valtionavustuksia on suunnattu toisaalta tutoropettajien arjen toimintaan ja osaamisen kehittämisen hankkeisiin, toisaalta alueverkostojen tukemiseen. Verkostotyöllä on mm. kirkastettu tutoropettajien työnkuvaa ja roolia työyhteisönsä kehittäjänä ja vertaistukena. Verkostot ovat myös laajentaneet opetuksen järjestäjien, koulujen ja opettajien välistä yhteistyötä sekä paikallisesti että alueellisesti. Kaikkiaan valtionavustuksilla on tuettu 27 alueverkoston toimintaa, jossa on eri tavoin ollut mukana 280 opetuksen järjestäjää kaikista Manner-Suomen kunnista.

Verkostoissa on mm. toteutettu valtakunnallisia, alueellisia ja kuntakohtaisia koulutustapahtumia. Ne ovat toimineet foorumeina myös tutoropettajatoiminnan käytäntöjen kehittämiselle ja osaamisen jakamiselle.

– Tiedon ja kokemusten vaihto on tutoropettajille ensiarvoisen tärkeää, mutta verkostotyöstä hyötyvät myös opetuksen järjestäjät. Yhteinen kehittäminen ja resurssien yhdistäminen luo synergiaa. Työskentely luo pohjaa myös muulle yhteistyölle, sillä kun se on kerran käynnistetty, sen jatkaminen eri asianyhteyksissä on helpompaa, sanovat Koskinen ja Ranta.

He uskovat, että verkostoyhteistyössä syntyneet toimintamallit tukevat myös sitä, että tutoropettajatoiminta jatkossa vakiintuu osaksi opetuksen järjestäjien perustoimintaa. Opetushallituksen kyselyyn vastanneista opetuksen järjestäjistä 75 % on jo tehnyt toimenpiteitä, jotka tähtäävät jatkuvuuteen valtionrahoituksen jälkeen. Tutoropettajatoiminnalle on esimerkiksi varattu määrärahaa omissa talousarvioissa, sitä on kytketty vuosisuunnitelmiin ja strategioihin, ja opettajakuntaa on sitoutettu siihen eri tavoin. Se on näkynyt myös rekrytoinneissa, joko osana opettajan toimenkuvaa tai jopa päätehtävänä.

Opettajat toivovat jatkuvuutta ja pysyvyyttä

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos on tekemässä tutkimusta, jossa luodaan kokonaiskuvaa tutoropettajatoiminnan tilasta ja vaikutuksista. Tutkimuksessa on hyödynnetty Opetushallituksen opetuksen järjestäjille tekemiä kyselyjä sekä valtionavustusjärjestelmän hankesuunnitelmia ja -raportteja. Lisäksi on kerätty kokemuksia opettajilta ja kasvatusalan asiantuntijoilta.

– Monet vastaajat pitivät tärkeänä sitä, että tutoropettaja kuuluu omaan työyhteisöön, jolloin hän on tuttu ja helposti lähestyttävä. Tämä ei välttämättä toteudu silloin, kun täydennyskoulutus toteutuu koulun ulkopuolella, sanoo tutkimushankkeen projektitutkija Matti Pennanen. 

Tutkimus vahvistaa kuvaa siitä, että tutoropettajatoiminta on kentällä otettu vastaan hyvin myönteisesti. Kehittämisen varaakin on, mutta opettajat toivovat toiminnalta ennen kaikkea pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Keväällä 2021 julkaistavassa tutkimushankkeen raportissa annetaan myös ehdotukset ja suositukset toiminnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. 

– Tutoropettajatoiminnan jatkaminen ja jatkokehittäminen on ehdottomasti kannatettavaa, sillä vertaisuuteen pohjautuva tuki on monellakin tavalla merkityksellistä, sanoo Pennanen.