Vapaaehtoistyö vei Lapista Liettuaan: Aleksi Ollosen vuosi nuorisotyön parissa toi mukanaan kansainvälisyyttä ja itsenäisyyttä

Aleksi Ollosen työpäivä Rovaniemen Kolpeneella on ohi. Hän vastaa puhelimeen juuri kotipihalle parkkeeratusta autostaan. Ollonen ryhtyy oitis muistelemaan kokemustaan ulkomailla.

Vapaaehtoistyöjaksosta on jo vierähtänyt useampi vuosi: silloin 22-vuotias Ollonen oli juuri valmistunut nuorisotyön ohjaajaksi. Sähköpostiin oli kilahtanut viesti Rovaniemen nuorisopalveluilta, jossa ilmoitettiin mahdollisuudesta osallistua EU-rahoitetulle vapaaehtoistyöjaksolle ulkomailla. Ollonen tarttui tilaisuuteen ja matkasi kesällä Liettuaan viettämään vuoden mittaista vapaaehtoistyöjaksoa nuorisotoiminnan parissa.

Nuorisotoiminta sopi Olloselle hyvin hänen koulutuksensa puolesta. Ollonen oli aikaisemmin työskennellyt esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien parissa.

– Minulla oli samalaisista jutuista kokemusta, sen takia lähdinkin sinne. Nuorisotilatyöskentely tuki omaa ammattia.

Liettuan Telšiaissa nuorisotiloilla tehtiin Ollosen mukaan melko samanlaista työtä kuin Suomessakin. Vapaa-ajalla tehtiin milloin mitäkin, esimerkiksi paistettiin suomalaisia joulutorttuja.

– Otimme nuoret vastaan nuorisotiloilla ja teimme mitä nuoret halusivat. Lisäksi järjestimme tapahtumia, Ollonen kertoo normaalista työpäivästä Liettuassa.

Yhteisymmärrys saavutettiin ilman yhteistä kieltä

Vapaaehtoistyöjaksoja voi suorittaa eri pituisina parista kuukaudesta vuoden mittaisiin jaksoihin asti. Ollonen vietti Liettuassa vuoden ja pari lomapäivää päälle. Ensimmäinen puoli vuotta meni hujauksessa. Vuosi olikin Ollosen mielestä hänen ensin harkitsemaansa puolen vuoden mittaiseen jaksoon verrattuna hyödyllisempi, koska silloin ehti integroitua kohdemaahan paremmin.

Työskentelykieli oli englanti. Loppuvaiheessa Ollonen oppi myös puhumaan hieman liettuan kieltä. Kielimuurista ei tullut Olloselle ongelmia, vaikka alussa arjen askareet, kuten kaupassa käynti olivatkin hitusen haasteellisempia.

– Nuorisotilalla oli aina oikea työntekijä tulkkaamassa, jos oli jotain erikoista sanottavaa, Ollonen kertoo.

Minulla oli samalaisista jutuista kokemusta, sen takia lähdinkin. Nuorisotilatyöskentely tuki omaa ammattia.

 

Yhteistyö ei vaadi välttämättä yhteistä kieltä. Suurin osa nuorista puhui ainoastaan liettuaa. Ollonen ja nuoret käyttivät paljon elekieltä kommunikoimiseen ja hän kertookin, että yhteisen kielen puuttuminen oli liettualaisille nuorille hauska ja jännittävä asia.

– Muistan yhden korttipelinkin, jonka opetin liettualaiselle nuorelle, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Hän opetti sen sitten puolestaan muille nuorille. Ei siinä käytetty sanaakaan yhteistä kieltä. Nyökyteltiin ja ravisteltiin päätä, Ollonen muistelee.

Kansainvälistä kokemusta ja itsenäistymistä

Olloselle parhaat kotiin viemiset matkalta olivat lisääntynyt itsenäisyys ja uudet kansainväliset kokemukset. Kansainvälisyyttä lisäsivät erilaiset projektit ja yhteistyö muista maista tulleiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

– Siellä näki vapaaehtoisia muista maista, kuten Saksasta, Italiasta ja Espanjasta. Sitä kautta sai laajempaa käsitystä koko Euroopan käytännöistä.

Rohkea päätös lähteä Liettuaan keskeltä Lappia oli iso elämänmuutos nuorelle Olloselle. Kokemus kasvatti ja opetti Ollosen kantamaan vastuuta itsestään ja muista.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun muutin tavallaan omilleni ja muutinkin sitten 1400 kilometrin päähän kotoa. Se opetti itsenäistymistä.

Nyt Rovaniemen Kolpeneella vaikuttava Ollonen on jatkanut työskentelyä samanlaisten teemojen parissa kehitysvammaisten päivätoimintayksikössä. Huomenna on uusi työpäivä. Kenties jossain päin Liettuan Telšiaita pelataan korttipeliä, joka opittiin lappilaiselta vapaaehtoistyöntekijältä puhumatta sanakaan yhteistä kieltä. 

Teksti: Saara Lappalainen