Uutinen

Erasmus+ -ohjelman nuorisoalan hankkeissa voi pienikin olla kaunista

Ohjelmat Nuorisotyö Kansalaistoiminta Erasmus+ nuorisoalalle Kansainvälistyminen Kulttuurinen moninaisuus
Erasmus+ -ohjelman syyskauden 2021 avustukset nuorisoalalle on jaettu. Loka-marraskuussa päättyneisiin hakuihin saapui yhteensä 41 hakemusta, joista 23 hyväksyttiin. Myönnetty rahoitus oli kokonaisuudessaan noin 1 350 000 euroa.
Kolmen romaninuoren myötsie.
Suomen Romaniyhdistys ry:n hankkeessa suomalaiset ja serbialaiset nuoret käsittelevät kulttuurista identiteettiä

Laadukkaita liikkuvuushankkeita

Liikkuvuushankkeet (nuorisovaihdot, nuorisotyöntekijöiden liikkuvuus ja nuorten osallistumishankkeet) saivat rahoitusta yhteensä noin 600 000 euroa.

Nuorisovaihdoissa nousivat esiin tutut teemat, ympäristö ja mielen hyvinvointi. Pandemia-ajan epävarmuus näkyi kuitenkin hakemusmäärän vähäisyydessä.

Nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushankkeista good practice -maininnan sai Seinäjoen kaupungin nuorisopalveluiden opintovierailu naapurimaahan Ruotsiin. Arvioinnissa hanketta kehuttiin tasapainoisesta, hyvässä kumppanuudessa rakennetusta kokonaisuudesta, joka perustuu olemassa olevaan tarpeeseen. Opintovierailun järjestämisessä on mukana Leader Liiveri.

Nuorten osallistumishankehakemuksia saapui perille peräti viisi, joista kaikki saivat myös rahoitusta. Korkeimpiin pisteisiin ylsivät SEY Suomen eläinsuojelu ry ja Suomen Nuorisoseurat ry. Molemmille hankkeille napsahti myös good practice -maininta.

Nuorten osallisuuden vahvistaminen puhuttaa monissa organisaatioissa. Erasmus+ -ohjelman nuorten osallistumishankkeet tarjoavat mahdollisuuksia nuorten äänen vahvistamiseen ja erilaisten vaikuttamistapojen harjaannuttamiseen sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kontekstissa.

Romaninuoret identiteettikysymysten äärellä

Myös nuorisoalan kehittämiseen tähtäävien yhteistyöhankkeiden osalta hakukierros oli varsin mielenkiintoinen. Yhteistyöhankkeille (kumppanuushankkeet ja pienimuotoiset kumppanuushankkeet) myönnetty rahoitus oli yhteensä noin 750 000 euroa.

Jopa ensikertalaista saattaa onnistaa – siitä todistaa Suomen Romaniyhdistys ry. Yhdistyksen hanke SASTE AVEN! sai 30 000 euroa pienimuotoisille kumppanuushankkeille osoitettua rahoitusta. Hankkeessa on mukana vain yksi kumppani, serbialainen romaniyhdistys.

–  Romanit kohtaavat sekä Suomessa että Serbiassa rakenteellista syrjintää, mikä vaikeuttaa niin nuorten koulunkäyntiä kuin työllistymistäkin. Meidän nuorilla on voimakas halua kokea olevansa osa jotain suurempaa, ja tämän kokemuksen kansainvälinen yhteistyö voi tarjota, selittää yhdistyksen talouspäällikkö Kristiina Elenius.

Romanit ovat Euroopan suurin etninen vähemmistö. Eleniuksen mukaan Euroopan romanien välisen yhteyden vahvistuminen tukee nuorten itsetuntoa ja identiteettiä.

Romanien välisen yhteyden vahvistuminen tukee itsetuntoa ja identiteettiä

Identiteetti onkin keskiössä yhdistyksen hankkeen aikana tapahtuvissa romaninuorten kohtaamisissa. Nuoret tarkastelevat yhdessä oman kulttuurinsa ilmentymiä. Nuorten keskinäinen yhteistyö huipentuu loppuvuonna 2022 pidettävään valokuvanäyttelyyn.

Elenius uskoo, että hankkeesta on hyötyä Suomen Romaniyhdistykselle myös organisaationa. Pienimuotoinen kumppanuushanke tuntui ensi kertaa liikkeellä olevalle organisaatiolle sopivalta tavalta oppia kansainvälisestä yhteistyöstä ja rahoitusohjelmista.

–  Haluamme ottaa Erasmus+ -ohjelman rahoitusinstrumenttina haltuun ja kartuttaa henkilökunnan osaamista. Tämä valmistaa meitä hakemaan myös muita rahoituksia jatkossa, summaa Elenius.

Vuonna 2022 Erasmus+ -ohjelmasta jaetaan nuorisoalan hankkeille avustuksia noin 5,7 miljoonaa euroa. Seuraava rahoitushakemusten määräaika umpeutuu 23.2.2022. Silloin haettavina ovat kaikki hanketyypit paitsi kumppanuushankkeet ja pienimuotoiset kumppanuushankkeet, joiden hakuaika päättyy 23.3.2022.