Uutinen

EU:n nuoriso-orkesterin historiallinen vierailu Suomessa: yhteistyön iloa ja rauhan sanomaa

Ohjelmat Erasmus+ nuorisoalalle EU:n nuoriso-ohjelmat Luova Eurooppa
Huhtikuun alussa Euroopan unionin nuoriso-orkesteri (EUYO) vieraili Suomessa ensimmäisen kerran 18 vuoteen. Vierailu korosti rauhan sanomaa ja nuorten välistä yhteistyötä osana EU:n nuorison teemavuotta 2022.
Joukko soittajia virittämässä jousisoittimiaan

Muun muassa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhteistyössä järjestetty vierailu oli historiallinen, sillä kansainvälistä mainetta taituruudellaan niittänyt orkesteri on konsertoinut Suomessa viimeksi 18 vuotta sitten. Musiikkitalossa järjestetyn pääkonsertin lisäksi eurooppalaisista nuorista virtuooseista koostuvan ryhmän jäsenet esiintyivät Tampereella, Helsingin kirjastoissa ja muissa yleisötapahtumissa sekä Young Europe Speaks -keskustelutilaisuudessa, jossa nuoret puhuivat päättäjille ja taidelaitosten edustajille.  

Ranskalainen pasuunansoittaja Robinson Julien-Laferriére ja valkovenäläis-puolalainen viulisti Yuliya Kazimirovich iloitsevat saadessaan olla mukana nuoriso-orkesterissa sekä mahdollisuudesta soittaa Suomessa.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun vierailen Suomessa. Suomi ja suomalainen kulttuuri ovat minulle tämän vierailun kautta suuri inspiraation lähde, kertoo Kazimirovich.

Nelipäiväinen vierailu huipentui sunnuntaina 3.4. Musiikkitalolla järjestettyyn Peace in Europe -konserttiin, jossa orkesteri esiintyi maestro Iván Fischerin, sekä suomalaisviulisti Kreeta-Julia Heikkilän kanssa. Konsertissa kuultiin Béla Bartokin orkesterikonsertto, Einojuhani Rautavaaran Cantus Articus, sekä Jean Sibeliuksen viulukonsertto d-mollissa. Soittajilla ei ole suosikkia teosten joukosta, sillä ne kaikki ovat erilaisia ja omalla tavallaan vaikuttavia ja tunteita herättäviä töitä. Julien-Laferriéren mielestä Bartokin konsertto on rytminen mestariteos, kun taas Sibelius saa hänet liikuttumaan joka kerta. Kazimirovich on iloinen saadessaan soittaa Suomessa suomalaisten taiteilijoiden teoksia – viulisteille varsin tuttua ja Kazimirovichille tärkeää Sibeliuksen viulukonserttoa sekä Rautavaaran työtä, joka erikoisuudellaan maalaa kauniisti luonnon tunnelmaa tilaan.

Musiikki on kieli, jota kuka vain voi ymmärtää. Me emme tarvitse sanoja, meillä on musiikki.

EU:n kulttuurilähettiläänä tunnettu EUYO tuo toiminnallaan sanomaa yhtenäisyydestä ja rauhasta. Nuoret ovat ylpeitä siitä, että orkesteri kokoaa eri jäsenmaiden muusikoita monimuotoiseksi ryhmäksi, joka tekee yhteistyötä kansallisvaltioiden rajojen ja kulttuurierojen yli. Tiivis yhteistyö ja yhteinen intohimo musiikkia kohtaan ovat arvokkaita asioita muusikoille.

- Orkesteri on ikään kuin toinen perhe, Julien-Laferriére kuvailee.  

Nuoriso-orkesterin sanoma rauhasta on ajankohtainen. Ukrainan kauhistuttavan tilanteen, ilmastonmuutoksen ja pandemian keskellä koko Eurooppa ja erityisesti sen nuoret kaipaavat viestiä tulevaisuudesta täynnä luottamusta ja toivoa. Nuorille muusikoille orkesteri tarjoaa väylän, jolla tätä viestiä voi kantaa.

- Musiikki antaa meille tilaisuuden tulla kuulluksi ja jakaa sen mitä haluamme sanoa – musiikki on voimakas kommunikaation väline. On todella suuri ilo tehdä yhteistyötä muiden nuorten kanssa ja kommunikoida musiikin avulla, kertoo Kazimirovich.

Hurjassa maailmantilanteessa voi olla vaikea löytää lohduttavia sanoja. Orkesterin nuoret lähettävät viestinsä tavalla, johon sanoja ei tarvita, kertovat Julien-Laferriére ja Kazimirovich.

Osana Luovan Euroopan ja Euroopan nuorison 2022 teemavuoden toimintaa

Nuoriso-orkesterin toimintaa rahoitetaan EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta. Ohjelma rahoittaa eurooppalaista kulttuurialan yhteistyötä ja tukee sitä kautta erilaisin tavoin nuoria taiteilijoita heidän uransa alkuvaiheessa ja auttaa kansainvälisessä verkostoitumisessa. Molemmat EUYO:n soittajista pitävätkin nuoriso-orkesteria hyödyllisenä askeleena heidän polullaan kohti ammattimuusikon uraa.

- Kaikilla orkesterin nuorilla on todella iso motivaatio olla mukana, se rohkaisee ja vie eteenpäin, toteaa Julien-Laferriére.

Nuoriso-orkesterin vierailu on osa Euroopan nuorison teemavuotta 2022, jonka toiminnalla halutaan rakentaa positiivisempaa ja toiveikkaampaa tulevaisuudennäkymää nuorille. Nuorten teemavuotta koordinoi Suomessa Opetushallitus ja sitä toteutetaan yhdessä kuntien, koulujen, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Teemavuoden aikana korostuvat nuorison merkitys vihreän, osallistavamman ja digitaalisemman tulevaisuuden rakentajina, sekä rauhan ja yhtenäisyyden vahvistajina, jota myös Euroopan nuoriso-orkesteri toiminnallaan tukee. Vuosi kantaa sisällään lukuisia erilaisia mahdollisuuksia nuorille tekemiseen, oppimiseen ja vaikuttamiseen Suomessa ja Euroopassa.

Teksti: Saara Lappalainen