Korkeakoulujen kevään ensimmäiseen yhteishakuun osallistui 32 700 hakijaa

Kevään 2022 ensimmäinen yhteishaku korkeakouluihin päättyi keskiviikkona 19.1. Haettavana oli noin 6 000 aloituspaikkaa noin 320 hakukohteessa. Tämä on enemmän kuin vuosi sitten, jolloin tarjolla oli noin 5 500 aloituspaikkaa 270 koulutuksessa. Aloituspaikoista kaksi kolmasosaa on ammattikorkeakouluissa ja loput yliopistoissa.
Kaikkiaan hakijoita oli noin 32 700, joista noin 3 900 haki Taideyliopistoon. Hakijoista noin 24 400 oli muualta kuin Suomesta. Tästä joukosta valtaosa eli noin 22 500 oli muita kuin EU/ETA-alueen kansalaisia. Suurimmat kansalaisuusryhmät hakijoissa olivat Suomen, Nigerian, Bangladeshin, Nepalin ja Pakistanin kansalaiset.
Alojen välillä on suuria eroja kilpailussa aloituspaikoista
Määrällisesti eniten hakijoita houkuttelivat kauppa-, hallinto- ja oikeustieteet, tietojenkäsittely ja tietoliikenne sekä terveys- ja hyvinvointialat.
Korkeakouluissa kovin kilpailu aloituspaikoista käydään taiteissa ja kulttuurialoilla (noin 15 hakijaa/aloituspaikka), palvelualoilla (noin 12 hakijaa/aloituspaikka) ja yhteiskunnallisilla aloilla (noin 11 hakijaa/aloituspaikka).
Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin on humanistisilla aloilla (noin 3 hakijaa/aloituspaikka), sekä luonnontieteellisillä aloilla ja kasvatusaloilla (molemmissa noin 6 hakijaa/aloituspaikka).
Valintojen tulokset julkistetaan viimeistään kesäkuun alussa
Seuraavaksi korkeakoulut tarkistavat hakemuksia ja järjestävät valintakokeita. Kevään ensimmäisen yhteishaun valintojen tuloksia julkaistaan tammi-helmikuun vaihteesta alkaen. Kaikki tulokset julkaistaan viimeistään 3. kesäkuuta.
Valintojen tilannetta voi seurata Oma opintopolku -palvelussa. Opiskelijaksi hyväksytyt saavat automaattisesti tiedon valinnasta sähköpostilla.
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku maaliskuun lopulla
Korkeakoulujen toinen yhteishaku on 16.3.–30.3.2022. Silloin haetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin.
Lisää tilastoja yhteishausta päivittyy muutaman päivän kuluessa opetushallinnon Vipunen -tilastopalveluun (valitse suodattimeksi koulutuksen alkamisvuosi 2022, koulutuksen alkamiskaudeksi syksy, hakutavaksi yhteishaku ja hakuajaksi haku 1/hakuaika 1).
Lisätietoja:
- Suunnittelija Risto Hanhinen, risto.hanhinen [at] oph.fi, p. 029 533 1615
- Suunnittelija Topias Kähärä, topias.kahara [at] oph.fi, p. 029 533 1758