Kulttuuripääkaupunkikisa näkyy Luova Eurooppa -haun tuloksissa - rahoitusta sekä Ouluun, Kuopioon että Tampereelle
Suomalaisvetoisia hankkeita on kaksi. Oulun ammattikorkeakoulu koordinoi 14 maan välistä yhteistyöhanketta, Turun ammattikorkeakoulu puolestaan ensimmäistä suomalaisvetoista Luova Eurooppa -foorumia. Oulun, Tampereen ja Saimaa-ilmiön välisen kulttuuripääkaupunkikisan vahvistamat kansainväliset yhteydet näkyvät myös suoraan tuloksissa – kaikilta alueilta on Luova Eurooppa -hankkeissa mukana useampi toimija.
Esittävän taiteen kentälle uusia digitaalisia innovaatioita ja nuorten taiteilijoiden esiintymismahdollisuuksia
Oulun ammattikorkeakoulun vetämä Acute - Culture Testbeds for Interactivity, Performance and Technology uudistaa teattereiden tuotantoa uuden teknologian avulla. Uusia toimintamalleja luodaan liittyen niin dramaturgiaan, näyttämösuunnitteluun kuin yleisötyöhön. Laajassa hankkeessa ovat mukana mm. Ars Electronica ja European Theatre Convention.
– Digitalisaatio, sen myötä syntyvät innovaatiot ja uudet toimintamallit ovat osa tulevaisuutta myös kulttuurialalla ja sen koulutuksessa. Hanke on samalla merkityksellinen avaus Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen näkökulmasta, ja se tiivistää yhteistyötämme Oulu2026-organisaation ja Oulun kulttuurisäätiön kanssa tulevina vuosina, avaa hankkeen merkitystä Oamkin näkokulmasta sen Kulttuurialan yksikön johtaja Riitta Tötterström.
Turun ammattikorkeakoulu varmisti yli 2 miljoonan euron rahoituksen ensimmäiselle suomalaisvetoiselle Luova Eurooppa -foorumille. Sen myötä yli 3500 nuorta taiteilijaa saa mahdollisuuden tuoda kykyjään esiin oman maansa ulkopuolella.
- On upeaa ja uraauurtavaa aloittaa Theatre in Palm-projekti (Theatre platform for supporting emerging artist cooperation and resilience), jossa tuetaan nousevia teatterialan taiteilijoita. Projektissa Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia on koordinaattorin roolissa yhdistäen 12 EU-maan alueella vaikuttavaa kulttuuritoimijaa. Tuntuu lottovoitolta olla luomassa mahdollisuuksia uransa alussa oleville taiteilijoille ja heidän teoksilleen eurooppalaisessa kontekstissa sekä samalla pyrkiä lisäämään kulttuuritapahtumien ja -aktiviteettien saavutettavuutta ja niihin osallistumista, kertoo sisällön projektipäällikkö Mervi Rankila-Källström.
Hankkeissa nousevat esiin myös mm. kestävä kehitys, inkluusio sekä lapset ja nuoret
Suomalaisia on mukana monessa kiinnostavassa kestävään kehitykseen liittyvässä hankkeessa. Pohjoinen valokuvakeskus osallistuu More than a planet - More than one understanding of planet Earth -hankkeeseen, joka yhdistää taiteellisen ajattelun ja valokuvataiteen maailmaa muuttaviin teknologioihin ja tutkimukseen. Se käynnistää myös Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyön Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen kanssa.
– Muuttuvassa maailmassa More than planet -hanke tarjoaa loistavan mahdollisuuden meille organisaationa kehittää yhteistyöverkostoja, toimintatapoja sisältöjä sekä organisaation osaamista ja kyvykkyyttä laajemmassa eurooppalaisessa yhteydessä, avaa hankkeen merkitystä Pohjoiselle valokuvakeskukselle sen vs. toiminnanjohtaja Antti Tenetz.
Frame Finlandin ISLOKIN: Islands of Kinship -hanke luo uutta inklusiivista ja kestävää toimintamallia visuaalisen taiteen organisaatioille. Kaapelitalon hanke Rebuilding to last puolestaan kehittää kestävää toimintamallia kulttuuritiloille – niin kiinteistöjen kuin organisaatioiden näkökulmasta. Suomen biotaiteen seura on tänä vuonna mukana kahdessa uudessa hankkeessa. Näistä Restorative practices tuo yhteen taiteen, tieteen ja teknologian parissa toimivia luomaan uusia kestävyysajattelun malleja.
Kestävään kehitykseen liittyy myös jatkohanke Future DiverCities 2, jossa ovat Suomesta mukana ANTI-festivaali ja Savonia amk.
- Uudessa hankkeessamme tutkitaan kaupunkien tyhjillään olevien tilojen käyttömahdollisuuksia ja innostetaan kaupunkilaisia asuinalueensa kaupunkikulttuurin kehittämiseen. Hanke on sitoutunut ekologisesti kestävään kehitykseen, mikä osuu yksiin myös ANTI-festivaalin muun tulevien vuosien kehitystavoitteiden kanssa, toteaa ANTI-festivaalin toiminnanjohtaja ja johtava kuraattori Elisa Itkonen. Hanke näkyy jo seuraavalla ANTI-festivaalilla syyskuussa 2022.
Moni Luova Eurooppa -hanke liittyy nuorten kohderyhmien kanssa toimiseen sekä inkluusioon tai yleisötyöhön. Mm. runoutta lasten ja nuorten pariin tuova Poets of Today - Voices of Tomorrow rantautuu niin kouluihin kuin Frankfurtin kirjamessuille. Hankkeessa on Suomesta mukana Lastenkulttuurikeskusten liitto. Esteetön taide ja kulttuuri ry (ACCAC Finland) on mukana GAME ON -hankkeessa, jossa kehitetään lapsille suunnattuja pelillistettyjä ja digitaalisia, mm. taiteita ja kulttuuria tutkivia koulutusinnovaatioita. Yksi hankkeen lähtökohdista on saavutettavuus.
- Muutaman vuoden aikana olemme päässeet mukaan useisiin teknologiaa hyödyntäviin hankkeisiin ja myös itse kehittäneet osaamistamme nimenomaan saavutettavuusnäkökulmasta. Game On -hanke tuo meille lisää vahvaa yhteistyöverkostoa teknologiasektorilla, kertoo Esteetön tade ja kulttuuri ry:n puheenjohtaja Kirsi Mustalahti.
Lisätietoja suomalaisväritteisistä hankkeista löydät alta. Kaikkien rahoitettujen hankkeiden tiedot on koottu hakukohtaisen hakuilmoituksen alle EU:n Funding and Tenders -portaaliin.
- Oulun ammattikorkeakoulu: Acute - Culture Testbeds for Interactivity, Performance and Technology
- Turun amk / Taideakatemia: Theatre in Palm – European theatre platform for supporting emerging artists cooperation and resilience
- Aalto-yliopisto: Urban Travel Machines. European Planetariums and Immersive Poetry Performances
- ACCAC Finland: GAME ON - Introducing innovative patterns in children's cultural education through gamification
- ANTI-festivaali ja Savonia-ammattikorkeakoulu: Future Divercities
- Frame Finland: ISLOKIN - Islands of Kinship: A Collective Manual for Sustainable and Inclusive Art Institutions
- Helsingin kamarikuoro: TNCE - The Nordic Choir Expedition
- Kaapelitalo Oy: Rebuilding to Last - Building to Last: Non-governmental Cultural Centres, Environmental Sustainability and Communities
- Kansallisooppera: OperaVision Next Generation
- Maailman musiikin keskus: OFEU - Sounds Of Europe
- Oulun kaupunki: Ulysses - A European Odyssey
- Pohjoinen valokuvakeskus: More-than-Planet - More than one understanding of planet Earth
- Suomen biotaiteen seura: Restorative Practices
- Suomen biotaiteen seura: Rewilding Cultures
- Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto: POT-VOT - POETS OF TODAY - VOICES OF TOMORROW
- Tanssiteatteri MD: Rail2Dance