Opiskelijavaihtoon aikuisopiskelijana? Seuraa Katariinan kokemuksia Englannista
"Pyöreitä pakoon ulkomaille" kuului ehdotukseni perheelleni vuosi sitten. Olimme aikaisemminkin heitelleet ilmaan ajatusta pienestä irtiotosta, mutta nyt sille näytti avautuvan mahdollisuus opintojeni myötä.
Matkalle mukaan lähti kolme lasta, joista nuorin aloitti paikallisen esikoulun ja kaksi vanhempaa ovat lähikoulujen 5. ja 8. luokalla. Myös mieheni, jonka synnyinmaahan saamme nyt kevään aikana tutustua lomamatkoja syvällisemmin, on mukanamme. Unohtamatta tietenkään koiraamme.
Vaihtokeväältä odotan mielenkiintoisia opintoja, ihmisten kohtaamista ja asioiden ihmettelyä, oman punaisen Suomen-kodin kaipuuta, lasten riemua ja heidän kulttuuri-identiteettinsä kehittymistä, patikkaretkiä koirani kanssa Englannin maaseudulla ja sisäistä vaellusta omaan ohjaajuuteeni.
Toivon onnistuvani välittämään osan kokemuksistani ja tunnelmistani myös teille kevään päivitysteni myötä.
Katariina Walker
11.3.2022 Ilmassa uteliaisuutta
Perheellisenä vaihtojaksolle valmistautuminen piti aloittaa hyvissä ajoin ennen vaihtopaikan varmistumista, joka tapahtui kohdallani vain kuukautta ennen lukukauden alkamista. Brexitin vuoksi aloitimme valmistautumisen hankkimalla lapsillemme brittipassit viime kesänä. Niiden avulla muun muassa koulupaikan saaminen julkisesta koulusta on mahdollista. Koulupaikkoja emme kuitenkaan pystyneet hakemaan ennen kuin meillä oli tiedossa osoite Englannissa. Lopulta koulupaikat varmistuivatkin vasta saavuttuamme maahan.
Talon löytäminen oli toinen iso ponnistus. Vaihtoyliopistolla ei ollut tarjota perhemajoitusta, varsinkaan lemmikkiystävällistä. Usean viikon ajan etsimme sopivaa majoitusta vuokramarkkinoilta. Vasta tammikuussa onnistuimme löytämään omakotitalon kauniilla puutarhalla. Tosin silloin minulle tuli verenpainetta nostavana yllätyksenä "right to rent" -vaatimus, millä todennetaan vuokranantajalle lupa vuokrata asunto Englannissa. Vuokranantajamme antoi ymmärtää viisumin olevan tässä tarpeellinen, mutta suomalaisena saan olla Britanniassa 6 kuukautta ilman viisumia. Lopulta lupa oli mahdollista todentaa maahantulon jälkeen esittämällä Suomen passi ja matkaliput.
Lasten kanssa lähtiessä yhteistyö lasten suomalaisen koulun kanssa on myös tärkeää. Koulumme rehtori ja opettajat ovat olleet erittäin kannustavia ja antaneet hyviä vinkkejä muun muassa suomen kielen ylläpitoon. Pyrimmekin lukemaan kirjoja reissumme aikana myös suomeksi ja isommat lapset pitävät matkapäiväkirjaa.
Korona lisäsi epävarmuustekijöitä matkallemme. Viimeiseen asti saimme jännittää, pysymmekö kaikki terveinä ja pysyvätkö rajat auki. Juuri ennen lähtöämme Britannia helpotti maahantuloa ja ainoastaan Saksa vaati koronatestin keskimmäiseltä lapseltamme. Testi oli negatiivinen ja saimme luvan hypätä Helsingistä Travemundeen menevään laivaan. Matkamme kulki Travemundesta Saksan läpi Hollantiin, ja Hollannin Hook of Hollandista Englannin Harwichiin. Matkareitti valikoitui Englannin asettamien koiran maahantuontisäädösten mukaan, jotka myös oli otettava huomioon hyvissä ajoin ennen lähtöä.
Matka oli pitkähkö, mutta tärkeä alku seikkailullemme. Ehdimmepä isompien lasten kanssa testata laivalla Euroguidancen tuottamia Polku maailmalle -korttejakin. Ilmassa oli uteliaisuutta, mielenkiintoa, iloa, pelkoa, ylpeyttä ja sinnikkyyttä.
Vaihtoon lähteminen vaatii aina hyvää suunnittelua, mutta perheellisellä huomioon otettavia asioita on useita kuten lastenhoito ja koulu, asunto, puolison työ, toimeentulo, mahdolliset lemmikit ja mahdollisen kotimaahan jäävän asunnon hoito. Näiden valmistelut on hyvä aloittaa jo ennen vaihtopaikan varmistumista, koska kuukaudessa tai kahdessa ei kaikkea ehdi järjestellä.
15.3.2022 Opiskeluarkea Englannissa
Opiskelen Suomessa opinto-ohjaajaksi ja uraohjaajaksi. Vaihtoyliopistossani ei ole vastaavaa koulutusta, mutta olen saanut valita minua kiinnostavia opintoja sekä kasvatuksen että psykologian aloilta. Kotimaahan palattuani saan luettua osan opinnoista pedagogisiin opintoihin ja loput kansainvälistymisen vapaavalintaiseen opintokokonaisuuteen.
Kasvatusalan opinnot suoritan täällä postgraduate -tasolla. Kummallakin valitsemallani kurssilla on massaluentoja sekä seminaareja / työpajoja pienemmissä ryhmissä. Luennot ovat massaluennoiksi melko vuorovaikutteisia, mutta pitkälti toki opettajajohtoisia. Välillä työpajoihin pitää valmistautua lukemalla luennoitsijoiden antamia artikkeleita. Erityisen paljon pidän Social context in education and life long learning -kurssista, jossa pääsen tutustumaan tarkemmin Iso-Britannian luokkajärjestelmään ja koulutuksen osuuteen luokkajärjestelmän ylläpidossa. Pystyn lisäksi vertaamaan oppimaani teoriaa koulujen arkeen Iso-Britanniassa lasteni kautta. Lasteni kouluista löytyy tietoa esimerkiksi sen osalta, kuinka iso osa lapsista tulee vähävaraisista perheistä ja saavat näin ollen ilmaisen kouluruoan. Tietoa löytyy myös siitä, kuinka moni lapsi tulee perheestä, jossa englanti ei ole ainoa kotikieli. Kouluhakemukset voi siis laittaa omien arvojensa mukaisiin kouluihin, tai muuttaa asumaan tietyn koulun oppilaanottoalueelle. Kotitehtävät puolestaan vaativat perheiltä resursseja ja arvostusta koulutusta kohtaan. Piilo-opetussuunnitelmat alleviivaavat juurikin näiden resurssien tärkeyttä, kun oppilaat keräävät pisteitä suoritustensa mukaisesti.
Psykologian kurssini on undergraduate -tasoinen. Valitsin kurssin puhtaasta mielenkiinnosta ihmisten ja eläinten välistä vuorovaikutusta kohtaan. Toivon saavani kurssilta uusia näkökulmia koira-avusteista ohjausta käsittelevään graduuni. Gradua minun on tarkoitus edistää vaihtoi aikana, tosin loppurutistus jäänee syksyyn.
Undergraduate ja postgraduate -kurssien suurin ero on mielestäni opiskelijakunnassa. Alemman tutkinnon suorittajat ovat pääasiassa brittejä, mutta ylempää tutkintoa suorittaa todella iso joukko aasialaisia opiskelijoita. Lieneekö syynä ainakin osittain lukuvuosimaksut. Ryhmätöissä olen päässyt törmäämään kieli- ja kulttuuriseikkoihin, kun olemme hakeneet toimivimpia työskentelytapoja eri kulttuureista tulevien opiskelijoiden kanssa.
Opinnot ovat olleet paria poikkeuskertaa lukuun ottamatta lähiopetuksena. Vaihdossa onkin kiva nähdä yliopistoelämää ja nauttia ison kampuksen eri palveluista. Usein työskentelen päivisin kirjastossa ja haen lounaan ylioppilaskunnan kaupasta tai vihannestorilta (myynnissä on myös maukkaita leivoksia!) .
Vaihto-opiskelijoiden vapaa-ajan viettoon en ole osallistunut, vaikka olenkin jäsenenä heidän erittäin vilkkaassa WhatsApp-ryhmässään. Taidan olla vanhin vaihto-opiskelija, eikä tapaamistani tutkinto-opiskelijoistakaan taida kukaan muu olla syntynyt 80-luvulla. Opettajista sentään löytyy minua vanhempia. Vapaa-aikaa vietämme lähinnä perheen kesken, mutta olemme myös tutustuneet lastemme kautta paikallisiin perheisiin ja päässet näin edes hiukan osaksi yhteisöä.
13.4.2022 Perhe-elämää uudessa ympäristössä
Olemme asuneet Englannissa reilut kaksi kuukautta. Se on lyhyt aika tutustua uuteen kulttuuriin ja järjestelmiin, mutta olemme ainakin päässeet raapaisemaan pintaa.
Lapsemme ovat sopeutuneet hyvin uuteen ympäristöön. Vanhin lapsistamme on käynyt nyt kuukauden päivät koulua ja pääasiallisesti pitää koulunkäynnistä. Läksyjä secondary schoolissa vaikuttaa tulevan paljon ja niiden arvioinnit raportoidaan sekä lapselle että vanhemmalle. Onpa posteljooni tuonut jopa postikortin rehtorilta osoituksena hienosti alkaneesta koulutiestä. Parin kuukauden kokemuksella keskimmäinen lapsemme kokee englantilaisen koulun melko helpoksi, mutta oppitunnit turhan pitkiksi, koska välitunteja on harvemmin. Välituntileikit vaikuttavat olevan samanlaisia kuin Suomessa; yhdet kouluhousut olen jo päässyt paikkaamaan pelien jäljiltä.
Suurimpina eroina suomalaisiin kouluihin näen koulupäivien pituuden ja rakenteen lisäksi erilaiset teemapäivät ja koulunkäynnistä aiheutuvat kulut. Milloin pitää muistaa lähettää lapsi kouluun pyjamassa, laittaa rahaa mukaan hyväntekeväisyyteen tai ostaa kotitalouden tunnille pizzatarvikkeet. Kyllä, raaka-aineet vie jokainen itse kotoaan. Lounasrahaa pitää myös muistaa laittaa lasten ”ruokatileille” säännöllisesti. Ja koittihan sekin aamu, kun oma teini oli koulun portilla ainoa oppilas koulupuvussa. Suomeen toisin täältä mukanani muun muassa koulujen musikaalit ja teatteriesitykset. On mukavaa kokoontua koululle muiden vanhempien kanssa ja nähdä koululaisten loistavan lavalla.
Siinä missä koti-Suomessa lapset ovat tottuneet juoksemaan kavereidensa kanssa ympäri asuinaluettaan, on täällä tapana ajaa lapset autolla toistensa luo vierailuille. Toki he saattavat käydä lähikaupassa tai puistossa potkimassa palloa, mutta ero on selkeä Suomeen verrattuna. Arki-iltaisin aikaa käydä kavereiden luona on muutenkin vähemmän, koska koulut loppuvat vasta kello 15 jälkeen. Torstaisin keskimmäinen jää sen jälkeen vielä koulun tag rugby -joukkueen harjoituksiin. Rugbya koulupuku päällä on mielestäni mielenkiintoinen ajatus, mutta pääasia, että lapsilla on hauskaa. Sieltä riennämme yleensä välipalan kautta paikallisen seuran jalkapalloharjoituksiin. Tyttäremme sen sijaan on jatkanut täällä ratsastusharrastustaan.
Paikalliseen sairaanhoitojärjestelmään olemme myös päässeet tutustumaan. Aluksi rekisteröimme itsemme läheiseen ”terveyskeskukseen”. Sen jälkeen olemme lähetelleet muun muassa nuorimmaisemme rokotustietoja pariinkin eri paikkaan, koska paikalliset järjestelmät eivät selkeästi ole yhteydessä toisiinsa. Apua on onneksi aina saanut, kun sitä on tarvittu. Tosin lääkäriin pääseminen ei ole kovin helppoa ja jonot ovat pitkät. Tällä hetkellä myös koronatestit ovat loppuneet apteekeista, emmekä saa testattua oireisia ja altistuneita perheenjäseniä.
Arki kuitenkin rullaa vieraassa ympäristössä totuttuun tapaan. On työmatkoja, päivähoitoa, vanhempainiltoja, kaupassa käyntiä ja ruoanlaittoa, CBeebies -lastenohjelmia, opiskelua, töitä, läksyjä, siivoamista, valuvia neniä ja kipeitä kurkkuja, harrastuksia ja koiran kanssa lenkkeilyä. Välillä on aikaa käydä tutustumassa lähialueeseen ja nauttia kauniista keväästä. Viime viikonlopun reissullamme nuorimmaisemme ehti jo osittain heittää talviturkkinsa Englannin kanaaliin. Uuden opettelu vie kuitenkin paljon voimia, joten turistina olo ei läheskään aina houkuta.
11.5.2022 Vaihtojakson antia ohjaajuuteen
Lähtiessäni vaihtojaksolle toivoin pääseväni tekemään tietynlaista ristiretkeä ohjaajuuteeni. Kuvittelin käveleväni pitkin Englannin upeita patikointireittejä koirani kanssa reflektoiden kokemaani ja oppimaani. Vielä emme ole patikoimaan päässeet, se jää myöhemmälle kesälle.
Vaihto-opinnot ovat antaneet minulle uutta teoriaa ja uudenlaisia näkökulmia koulutukseen. Olen saanut myös mahdollisuuden pohtia eläinavusteista ohjausta monipuolisesti huomioiden eritoten kaikkien osapuolien hyvinvoinnin. Tästä kaikesta olen kiitollinen. Koen kuitenkin, että vaihtojakson vähintäänkin yhtä tärkeä tarkoitus opintojen suorittamisen ohella on jakson aikana kertyvät kokemukset ja niistä oppiminen.
Miten voin hyödyntää kokemuksiani ohjauksessani? Ainakin ajatus kannattelevasta orientaatiota on vahvistunut tämän kevään aikana, kun olemme kohdanneet haasteita meille uudessa ympäristössä. Tällöin on tärkeää, että ympärillä on ystävien ja perheen lisäksi erinäisiä tahoja, jotka tarjoavat apua. Tärkeää on myös kuunteleminen ja läsnäolo: ohjaajalla tulee olla aikaa ja halua pysähtyä ohjattavan asian äärelle.
Vaikka olen aikaisemminkin asunut lyhyitä pätkiä ulkomailla, on lähteminen perheellisenä erilaista, kun muistettavien asioiden, uusien järjestelmien ja huolenaiheiden määrä kasvaa. Uskonkin kokemukseni antavan minulle myös lisää työkaluja ymmärtää muualta maahan muuttaneiden ohjaustarpeita.
30.8.2022 Päällimmäisiksi jäivät ilo ja ylpeys
Tätä kirjoittaessani olemme ehtineet olla koti-Suomessa jo lähes kuukauden päivät. Arki on asettunut uomiinsa nopeasti lasten palattua koulunpenkille ja hoitoon sekä meidän aikuisten aloitettua työt ja harjoittelun. Kaiken keskellä olen ehtinyt kuitenkin palata ajatuksissani Englantiin ja makustella kokemuksiamme.
Puoli vuotta on melko lyhyt aika päästä osaksi uutta yhteiskuntaa. Tuntuikin, että vaihtojakso loppui juuri, kun eläminen Englannissa ei ollut enää pelkästään uuden ihmettelyä ja opettelua. Pikkuhiljaa olimme päässeet osaksi yhteisöä, kun tutustuimme paikallisiin perheisiin lastemme kautta. Toisaalta olisi ollut kiva viipyä reissullamme pitempään, mutta silti jokainen meistä laski päiviä kotiinpaluuseen. Odotimme kovasti pääsevämme näkemään perhettämme ja ystäviämme sekä nauttimaan omasta kodistamme. Eritoten kaipasin hiljaisuutta kuunneltuani moottoritien ja lentokentän ääniä päivästä toiseen. Lapset puolestaan ikävöivät suomalaisten lasten vapautta leikkiä ja kulkea kavereidensa kanssa.
Maailmantilanteen muututtua kevään aikana vahvistui kodin merkitys ainakin minulle. Vaihtojakson aikana ajattelin usein niitä kaikkia kotinsa jättäneitä ihmisiä, jotka eivät tiedä, pääsevätkö he enää milloinkaan palaamaan. He joutuvat löytämään paikkansa uudesta yhteiskunnasta tietämättä, ovatko he jäämässä, vaiko vain käymässä ennen paluuta tai siirtymistä taas uuteen paikkaan. Mietinkin usein, kuinka voimme ohjaajina kannatella heitä ja pitää yllä toivoa. Tärkeää on myös varmistaa heidän opintojensa eteneminen siten, että he eivät jää tyhjän päälle tulevaisuudessa – olipa heidän tulevaisuutensa sitten täällä tai jossain muualla. Tämä vaatii meiltä ohjaajilta paljon, kun kohtaamme mahdollisesti traumatisoituneita ohjattavia, joiden tulevaisuutta värittää epävarmuus.
Maailman myllerryksissä myös tuttuus luo turvallisuuden tunnetta. Meidän kotiinpaluumme alkoi tuntua todelliselta, kun pysähdyimme lounaalle seitsemäntenä matkapäivänämme hiukan ennen Luulajaa. Astuttuamme autosta ulos tervehti meitä mäntymetsä mustikanvarpuineen. Huulet ja kädet siniseksi värjäytyneinä tiesimme olevamme pian perillä. Vaikka Englannin kokemus oli koko perheelle merkityksellinen, oli meistä jokainen iloinen saavuttuamme kotiin.
Menomatkallamme sanoittamamme tunteet: mielenkiinto, ilo, pelko, ylpeys ja sinnikkyys kuvastavat mielestäni hyvin matkaamme myös näin jälkikäteen katsottuna. Välillä uudet tilanteet aiheuttivat pelonsekaisia tuntemuksia, mutta päällimmäisinä tunteina reissustamme ovat ilo ja ylpeys. Me teimme sen! Tosin välillä myös sinnikkyyttä tarvittiin. Jäljellä on myös mielenkiintoa nähdä maailmaa lisää. Englannista jäimme kaipaamaan erityisesti uusia ystäviämme, jotka toivottavasti saamme kyläämme joku päivä. Itse haluan puolestani palata vielä patikoimaan Etelä-Englannin kauniiseen luontoon.