Uutinen

Tunnetko vastuusi - Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan tunnistaminen ja niihin puuttuminen kuuluu jokaiselle aikuiselle

Ajankohtaista Ammatillinen koulutus Esiopetus Lukiokoulutus Perusopetus Varhaiskasvatus Opettajat ja kasvattajat
Kiusaaminen ja siihen usein liittyvä lasten ja nuorten kokema yksinäisyys on edelleen huolestuttavan yleistä. Opetushallitus on tuottanut kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisille ja huoltajille videosarjan, joka auttaa tunnistamaan lasten ja nuorten kokemaa kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttumaan niihin turvallisuutta ja terveyttä edistävillä tavoilla. Osa videoista soveltuu myös opiskelijoiden ja oppilaiden kanssa käsiteltäviksi.
Ei kaikelle väkivallalle -tunnus, jossa on kuva piirretystä kädestä, jonka sisällä on haljennut sydän.

Joka neljäs Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2021 kouluterveyskyselyyn vastannut tyttö tunsi itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Pojista yksinäisyyttä koki joka kymmenes. Yksinäisyyden taustalla on usein kiusaamista ja syrjintää.

Opetushallituksen videosarjassa käydään läpi vastuita ja keinoja tunnistaa ja ehkäistä kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä miten puuttua niihin.

Varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön on tärkeää rohkaista lapsia ja nuoria kertomaan aikuisille kiusaamisesta ja haitallisesta vallankäytöstä. Aikuisilla on velvollisuus puuttua yhdessä ja seurata niin, että kiusaaminen, häirintä, syrjintä tai väkivalta päättyvät.

–On tärkeää oppia tunnistamaan kiusaamis-, häirintä-, syrjintä- ja väkivaltateot ja mahdollinen niistä johtuva lapsen tai nuoren käyttäytymisen muutos. Tilanteiden ratkaisemisessa tarvitaan varhaista yhteistyötä osapuolten huoltajien kanssa, sanoo Opetushallituksen erityisasiantuntija Riina Länsikallio.

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön

Opettajalla, rehtorilla ja johtajalla on 1.8.2022 voimaan tulleiden lakimuutosten myötä velvollisuus ilmoittaa huoltajalle epäillystä kiusaamisesta, häirinnästä, syrjinnästä ja väkivallasta oppimisympäristössä tai koulumatkalla. Velvoite koskee esi- ja perusopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta, lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta, tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta ja aikuisten perusopetusta sekä lukiokoulutusta.

Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tuleekin olla yhdessä sovitut suunnitelmat, miten ammattilaiset ja huoltajat toimivat, kun havaitaan tai kuullaan lapsen tai nuoren kokeneen kiusaamista, häirintää, syrjintää tai väkivaltaa. Yhtä tärkeää on huolehtia siitä, että nämä päättyvät.

– Kouluissa ja oppilaitoksissa vastuu on rehtorilla ja varhaiskasvatuksessa johtajalla. He huolehtivat siitä, että sovittuja toimintatapoja noudatetaan ja että henkilöstöllä on käytännössä mahdollisuus puuttua lasten ja nuorten toimintaan ikäkaudelle ja kehitykselle sopivalla tavalla, Länsikallio sanoo.

Asiantuntijavideot esittelevät keinoja turvallisuuden edistämiseen

Kymmenosaiseen videosarjaan on haastateltu useita eri asiantuntijoita, ja videoilla esiintyy myös lapsia ja nuoria.

Käsittelemme mm. vuorovaikutustaitoja, väkivallan ehkäisyä, nuorten kokemaa seksuaalista häirintää, syrjintään puuttumisen keinoja sekä huoltajien ja viranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan vastaisessa työssä.

Videosarjan ensimmäinen osa on Tunnetko vastuusi – Yksinäisyyden ehkäiseminen ja turvallisuuden edistäminen kouluissa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa. Video on tarkoitettu koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen johtajille, rehtoreille ja opettajille sekä muille ammattilaisille.

Tunnetko vastuusi – Yksinäisyyden ehkäiseminen ja turvallisuuden edistäminen kouluissa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa.

Kaikki jaksot on tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Osa niistä tullaan kääntämään myös muille kielille. Videot ovat katsottavissa Opetushallituksen YouTube-kanavalla.

Videot ovat Opetushallituksessa valmisteilla olevaa kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäisyn sivuston materiaaleja, jotka tunnistat omasta logosta ”Ei kaikelle väkivallalle” ja aihetunnisteesta #EiKaikelleVäkivallalle. Verkkosivusto julkistetaan alkuvuodesta 2023 ja se kuuluu OKM:n ja Kansallisen lapsistrategian toimenpideohjelmiin.

Lisätietoa:

Opetushallitus, erityisasiantuntija Riina Länsikallio, riina.lansikallio [at] oph.fi, p. 029 533 1088