Itämeren vastarannalla ahkeroi suomalaisen nuorisotyön suurin fani unelmanaan paremmat puolalaiset nuorisopalvelut

Ruohonjuuritason uurastus kasvoi ajan myötä poliittiseksi mandaatiksi

Ennen kuin päästään siihen, mitä tekemistä suomalaisella nuorisotyöllä ja pienehköllä itäpuolalaisella kaupungilla oikeastaan on toistensa kanssa, katsotaan mistä kaikki alkoi.

Peräti 20 vuoden ura nuorisoalalla alle 40 vuoden iässä; Eliza Bujalska aloitti nuorena. Vanhemmat kannustivat kokeilemaan kaikkea vähänkin kutkuttavaa – oli sitten kyse englannin kielen tunneista, esiintymiskokemusta tuoneesta kuorolaulamisesta tai lasten leiristä Unkarissa aikana, jolloin ei matkapuhelimia juuri ollut.

11-vuotiaana Bujalska hurahti kesäleireihin, joita järjestettiin kotikaupungin lähellä ja joihin saapui opettajiksi vapaaehtoisia Yhdysvalloista.

– Jatkoin leirejä lähemmäs kymmenen vuotta. Lopulta olin jo liian vanha, mutta rakastin sitä ympäristöä ja tunnelmaa! Sain aimoannoksen amerikkalaistyylistä valinnanvapautta ja voimaantumista. Nämä kansainväliset kokemukset kerryttivät itsevarmuutta, jonka turvin aloin 18-vuotiaana tehdä hankkeita – aluksi yhdysvaltalaisten opettajien tuella ja myöhemmin vapaaehtoisryhmissä vetovastuussa toimien.

Bujalska päätyi perustamaan kulttuurienvälistä dialogia edistävän kansalaisjärjestön. Yhteisöä hyödyttävän toiminnan kohderyhmät vaihtelivat, mutta huomionarvoista oli, että tekijät olivat aina nuoria.

Käytännössä kaikki hankkeet toteutettiin Erasmus+ -ohjelman ja silloisen eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (nykyisin Euroopan solidaarisuusjoukot) kansainvälisessä kehyksessä. Suurimpiin tapahtumiin lukeutui lasten kesäleiri, jota Bujalska järjesti 15 vuoden ajan 15–25-vuotiaista koostuneiden vapaaehtoistiimien kanssa.

– Uskon, että vuodet yhteisön parissa tekivät minusta paikallisesti tunnistettavan hahmon ja antoivat ikään kuin laatumerkin luovana ja ahkerana tyyppinä, pohdiskelee Bujalska.

Kun Bujalska nimittäin päätti lähteä politiikkaan kestävämpiin muutoksiin tähdätäkseen, oli kannatusta melko helppo kerätä. Hän toimi ensin pari vuotta kaupunginvaltuutettuna ja sitten apulaispormestarina.

Apulaispormestarin pestin myötä hänen pöydällään oli koulutus, kulttuuri ja kansainvälinen yhteistyö. Eivät siis varsinaisesti nuoret ja nuorisotyö, joita ei useinkaan Puolassa käsitetä lapsista ja kouluista erilliseksi teemakseen. Bujalska kuitenkin päätti panostaa kulttuurin muutokseen ja nostaa teemat esille.

Suunnannäyttäjinä suomalainen nuorisosektori sekä kansainvälinen vertaisoppiminen

Kansainvälisellä kokemuksella on ollut käänteentekevä vaikutus Buljaskan elämän eri vaiheissa. Hän on päässyt matkustamaan ja tutustumaan nuorisoalaan useissa maissa, joissa nuoriso hänen mukaansa ymmärretään selkeämmin erillisenä kohderyhmänä, jolle tulee kohdentaa resursseja.

Viime joulukuussa Bujalska vieraili Helsingissä Youth Participation in Finnish Municipalities -opintovierailun merkeissä. Vierailun käynnistyminen ministeritason avajaispuheenvuorolla kuvastaa Bujalskan mukaan eroa suhtautumisessa nuoriin.

– Minuun teki vaikutuksen, että tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen otti aikaa tavatakseen meidät ja tuntui aidosti välittävän aiheesta. Sitä ei niin vain tapahdu Puolassa, jossa päätöksentekijöitä voi olla vaikea saada edes suuriin koulutusta käsitteleviin konferensseihin – puhumattakaan nuorten asioista koulun ulkopuolella, hän vertailee.

Kun Bujalska alkoi kunnallispoliitikkona käydä keskusteluja kaupungintalon väen ja koulujen johdon kanssa, häntä odotti sokki. 

– Törmäsin sellaiseenkin asenteeseen, että kyllä me kaupunginhallinnossa tiedämme, mitä kaupunkilaiset tarvitsevat. Miksi edes kysyä ihmisiltä – nuorista puhumattakaan! puuskahtaa Bujalska.

Olen jo kopioinut yhden hyvän käytännön Suomesta!

Itse Bujalska oli kaikki vuodet suhtautunut nuorten osallisuuteen lähtöoletuksena, johtanut menestyksekkäästi teini-ikäisistä koostuvia tiimejä sekä harjaantunut huomioimaan nuorten itsevarmuuden ja kompetenssien erilaiset tasot.

Tähän verrattuna kaupunginhallinnossa oli paljon tehtävää. Bujalskan kriittisen arvion mukaan myös trendien mukana rantautuneita osallistavia hankkeita ja budjetteja oli toisinaan toteutettu harmillisen pinnallisella tavalla keskittyen ryhmäkuvan räpsäisemiseen.

– Helsingin opintovierailulla tarkkailin silmä kovana, kuinka autenttista osallisuus todella on. Erilaisia aloitteita on virkistävän paljon, jolloin mukaan mahtuu todennäköisemmin huippuonnistumisia. Tätä monipuolisuutta haluan edistää meilläkin.

Jos Bujalskalta kysytään, suomalainen nuorisotyö näyttää pursuavan vientipotentiaalia. Valtakunnallisella tasolla hän haaveilee Suomen nuorisolain kaltaisen lainsäädännön ajamisesta kotimaassaan – tai ehkä voisi aloittaa nuorisostrategian laatimisesta kaupungin tasolla.

– Oikeastaan olen jo kopioinut yhden hyvän käytännön Suomesta! Vuosien työn jälkeen saimme kotikaupungissani avattua ensimmäisen nuorisokeskuksen. Se on koko Puolassa kolmas kunnallinen nuorisokeskus. Monet järjestöt tekevät toki tärkeää työtä, mutta eiväthän hankerahoituksella toimivat tahot ylläpidä sairaaloitammekaan, Bujalska linjaa.

Joulukuisen opintovierailun perusteella Bujalskan seuraava suomalaisen nuorisotyön maahantuontihaave on Ohjaamo – sana, jonka hän osaa jo tapailla suomeksi.

”C’mon, siitä on olemassa tutkimustietoa!”

Bujalska kertoo olevansa ylpeä kunnallisen nuorisokeskuksen perustamisesta Mińsk Mazowieckiin, mutta kaikista eniten hän vaikuttaa olevan ylpeä prosessista sen taustalla.

– Jos nyt kysyisi kaupungin nuorilta, kenen idea nuorisokeskus oli ja kuka sitä pyörittää, he vastaisivat, että se on heidän omansa. He keksivät nimen, suunnittelivat logon, tilan, aukioloajat ja toiminnan. Nuorisotyöntekijä tukee sitten toteutuksessa, kuvailee Bujalska nuorten vahvaa omistajuutta.

Tosiasiassa Bujalskalta kesti kuitenkin vuosia löytää ideaan sitoutuva nuorten porukka.

– Tuossa vaiheessa oli ikään kuin strateginen välttämättömyys työskennellä 15 kaikkein aktiivisimman oppilaskuntanuoren kanssa. Aluksi he jopa ajattelivat, että he ovat luomassa itselleen paikkaa erilaisten aloitteiden tekemiseen. Herättelin heitä sitten kyselemällä, edustavatko he koko kaupungin nuorisoa ja miten he aikovat kartoittaa muiden toiveita, muistelee Bujalska.

Niin nuoret ryhtyivät jututtamaan kavereitaan, järjestämään pieniä konsultaatiotapahtumia ja toteuttivat lopulta koulujen kautta nettikyselyn, johon vastasi yli 1 000 nuorta – hieno saavutus 40 000 asukkaan ja noin 9 000 nuoren kaupungissa.

Nyt alkuperäinen aktiivien joukko on lentänyt pesästä opintojen sekä seuraavien projektiensa perässä ja nuorisokeskukselle jäänyt noin 150 hengen joukko ihan kaikenlaisia nuoria.

Juuri tälle joukolle, joka ei hyödy huippulahjakkaiden harrastustoiminnasta tai erityisen haavoittuvassa asemassa oleville kohdistetuista tukipalveluista, Bujalska haluaa rakentaa nuorten logiikkaan perustuvaa tarjontaa. Hän ymmärtää, ettei kaikkien polku ole samanlainen kuin hänen omansa ja peräänkuuluttaa perusymmärrystä siitä, kuinka nuoret toimivat, millaisia tarpeita heillä on ja millaisilla rakenteilla niihin voidaan vastata.

– C’mon, siitä on olemassa tutkimustietoa! Meidän täytyy vain vaivautua ajattelemaan nuorten näkökulmasta. Ehkä he heräävät viikonloppuna puolen päivän aikaan, tapaavat ystäviään iltapäivällä ja ryhtyvät miettimään, missä hengailisivat ja mitä tekisivät? Silloin kaikki toiminta ei voi perustua sitoutumiseen, ennakkoilmoittautumisiin, aikatauluihin ja osallistumismaksuihin. Tarvitaan nuorille saatavilla olevia – tämä on avainsana – rakenteita!

Tällaista järkeilyä Bujalska kehuu myös Helsingin opintovierailulla tutuiksi tulleissa käytännöissä. Esimerkiksi Ohjaamo perustuu ymmärrykseen, etteivät nuoret käy kolmessa eri instituutiossa saadakseen asiansa hoidettua. Nuorten Helsingin osallistuva budjetti puolestaan ei ala valmiista ideoista äänestämisestä, vaan prosessi lähtee liikkeelle mieltymyksiä ja tarpeita ymmärrettävästi kartoittavasta kyselystä.

Lopulta kyse on siitä kuuluisasta matalasta kynnyksestä. Siksi Bujalskan mukaan on tarpeen ravistella stereotypiaa siitä, että osallistumisen ja aikuisten kanssa käytävän dialogin on oltava muodollista ja vakavaa.

Vuoden 2023 alussa Bujalska siirtyi laajemmin eri kaupunkien nuorisoalan kehittämistä tukevaksi freelance-asiantuntijaksi, mutta muistelee lämmöllä apulaispormestarina kohtaamiaan nuoria.

– Annoin heille yläfemmat ja kysyin, miten menee. Kysyin heiltä myös, eivätkö he voi kutsua minua vain Elizaksi neiti Elizan sijaan ja silti osoittaa kunnioitusta. Se sai heidät ajattelemaan: ”Vau, tämä kaupungintalon tätikään ei ole niin pelottava”.

Teksti: Laura Mettälä

12.–16.12.2022 järjestetty Youth Participation in Finnish Municipalities -opintovierailu oli osa Europe Goes Local -hanketta. EGL on pitkäkestoinen yhteistyöhanke eli osa Erasmus+ nuorisoalalle ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien kansallisten toimistojen välistä strategista kehittämistyötä. Se tarjoaa hyvien käytäntöjen tietokannan, koulutuksia, seminaareja ja työkaluja paikalliseen nuorisotyöhön. Eliza Bujalska on toiminut hankkeeseen liittyen Eurooppalaisen paikallisen nuorisotyön peruskirjan (European Charter on Local Youth Work) lähettiläänä vuodesta 2021.