Lapista Viroon vihreän matkustuksen keinoin

Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmat kannustavat valitsemaan vähäpäästöisiä matkustustapoja. Putaan koulu Torniosta toteutti ryhmäliikkuvuuden marraskuussa 2023 Viroon mahdollisimman vähäpäästöisesti. Erasmus+ -kohteenamme oli Põlva Etelä-Virossa, jonne on matkaa 879 kilometriä EU:n välimatkalaskurin mukaan. Mukana matkalla oli kuusi oppilasta ja kaksi opettajaa.
Hyvä etukäteissuunnittelu kannattaa ꟷ varaudu silti yllätyksiin!
Aloitimme matkan suunnittelun ajoissa, ja apuna oli kumppanikoulumme yhdysopettaja Viron Põlvassa. Onneksemme Torniosta lähti yöjuna ja matka päästiin aloittamaan kotikaupungista kohti Helsinkiä. Lähtö Torniosta oli lauantaina 18.11. klo 22.16 ja perillä Helsingissä olimme klo 10.45 seuraavana päivänä. Matka oli pitkä, joten aamupalan nautimme VR:n ravintolavaunussa.
Helsingissä matkaa jatkettiin raitiovaunulla rautatieasemalta Länsisatamaan, Tallinkin laivaterminaaliin. Laivalla söimme päivän pääruoan ja tutustuimme laivaan. Osa oppilaista oli ensimmäistä kertaa laivamatkalla.
Virossa olimme alun perin suunnitelleet tekevämme matkat junalla. Juna-aikataulut Virossa julkaistiin kuitenkin vasta noin viikko ennen junien lähtöä, joten meillä meni suunnitelmat uusiksi, kun suunnitelmissa ollutta junamatkaa ei enää ollut aikataulussa. Põlvan koulun koordinaattori auttoi meitä sopivien linja-autolippujen hankinnassa ja niin me suuntasimme bussilla Tallinnan Bussijaamilta Tarttoon. Aikaa bussimatkaan meillä kului 2 tuntia 30 minuuttia.
Tartossa odotimme jatkoyhteysbussia 40 minuuttia. Lopulta viimeiselle etapille lähdimme lähialueen linja-autolla, joka oli julkisen liikennekokeilun vuoksi ilmainen. Perillä Põlvan Bussijaamilla olimme klo 20.45. Matkustamiseen, joka alkoi edellisenä iltana yöjunalla ja nyt päättyi Põlvaan, olimme käyttäneet 22 tuntia ja 29 minuuttia.
Viron menomatkan aikataulu la 18.11.:
- klo 22.00 kokoontuminen Tornion itäisellä junapysäkkeellä
- klo 22.16 yöjuna lähtee kohti Helsinkiä
- su 19.11 syödään aamupala VR:n junassa
- klo 10.45 juna Helsingissä raitiovaunulla satamaan
- klo 13.30 laiva lähtee kohti Tallinnaa
- ruokailu laivalla
- klo 15.30 perillä Tallinnan satamassa
- klo 16.30 linja-auto Tallinnasta Tarttoon
- klo 19.00 perillä Tartossa
- klo 19.40 linja-auto Tartosta Põlvaan
- klo 20.45 perillä Põlvassa
Reilut vaihtoajat takaavat stressittömämmän kokemuksen
Põlvassa vietetyn Erasmus-viikon jälkeen lähdimme kotimatkalle la 25.11. aamulla klo 8 junalla Põlvan rautatieasemalta, ja kenenkään oppilaan ei tarvinnut olla huolissaan mahdollisesta matkapahoinvoinnista. Tartossa meillä oli 11 minuuttia aikaa vaihtaa junaan, jolla jatkoimme matkaa Tallinnaan. Vaihto matkalaukkujen kanssa sujui hyvin.
Meillä oli "standardi"-liput eli ei paikkalippuja ja jännitimme hieman, saisimmeko kaikille istumapaikat. Põlvan koulun opettaja oli viikolla kertonut, että junat voivat olla hyvin täynnä ja ykkösluokan lipuilla olisimme varmistaneet istumapaikat. Onneksi lähdimme junareitin lähtöasemalta, joten saimme kaikki istumapaikat, mutta emme vierekkäisiä. Olimme kaikki samassa junavaunussa, joten yhdellä lapulla olleet junaliput oli helppo osoittaa konduktöörille.
Tallinnassa meillä oli matkamme pisin vaihtoaika, joten meillä oli aikaa tutustua Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Jätimme matkalaukut säilytykseen Tallinnan Balti Jaamin lähelle ja suuntasimme kävelyretkelle.
Keli oli tuulinen ja kylmä, luntakin satoi ajoittain, joten välipalan jälkeen suuntasimme hakemaan matkalaukut säilytyksestä ja otimme taksit Tallinnan D-satamaan. Kävellen matka olisi ollut lyhyt, mutta pienillä pyörillä varustettujen matkalaukkujen vetäminen maahan sataneessa uudessa lumessa, kylmässä tuulessa ja lumisateessa ei ollut järkevää.
Matka jatkui laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Laivalla söimme jälleen päivän pääruoan. Helsingissä otimme raitiovaunun Länsisatamasta rautatieasemalle. Helsingissä kävimme ostamassa iltapalaa syötäväksi junamatkalle. Viimeinen etappi yöjunalla lähti Helsingistä klo 22.16. Perillä kotona Tornion itäisellä junapysäkkeellä olimme seuraavana aamuna klo 8.21. Kotimatkaa olimme tehneet 24 tuntia 21 minuuttia.
Kotimatkan aikataulu la 25.11
- klo 7.45 kokoontuminen Põlvan rautatieasemalle
- klo 8.00 juna lähtee
- klo 8.45 saapuminen Tarttoon, junan vaihto
- klo 8.56 juna lähtee
- klo 11.16 saapuminen Tallinnaan
- klo 16.30 laiva lähtee Tallinnan satamasta
- klo 18.30 saapuminen Helsingin satamaan
- klo 20.20 juna lähtee Helsingistä
- su 26.11 klo 8.21 juna saapuu Tornioon
Vaihtuvia maisemia ja runsaasti ruokaa
Meidän vihreä matkustaminen meni hyvin, sillä meillä oli sopivasti, suurimmaksi osaksi jopa reilusti vaihtoaikaa eri kulkuneuvojen välillä. Ruokailu nousee suureen osaan vihreässä matkailussa. Matka-aika pitenee, joten ruokailla tarvitsee useammin. Ruokailut kannattaakin suunnitella aikatauluun.
Vihreässä matkustamisessa näkee myös enemmän ympäristöä. Meidän vihreä matkustaminen sattui talviaikaan, jolloin on aika pimeää, joten kaikilla osuuksilla emme päässeet tutkailemaan ohikiitäviä maisemia.
Meillä matkakohde oli Virossa eli suhteellisen lähellä Suomea. Matkamme kuitenkin alkoi Pohjois-Suomesta ja kohde oli eteläisessä Virossa, joten aikaa matkustamiseen kului suuntiinsa melkein vuorokausi.
Matkassa olleet oppilaat eivät kaikki olleet entuudestaan tuttuja toisilleen, mutta hitsautuivat hyvin yhteen. Kokemukset tästä matkasta olivat myönteiset.
Kirjoittajat: Anneli Härkönen ja Erja-Pirjo Alaheikka / Putaan koulu