Nuoret kaupunkitilassa: ”Arkkitehtuurikin voi olla syrjivää”

Havainnot katukuvassa liikkeelle panevana voimana

Joitakin vuosia sitten wieniläiset nuorisotyöntekijät huomasivat nuorten käyttäytymisen kaupunkitilassa muuttuneen. Näkyvää oli muun muassa nuorten hengailu entistä pienemmissä ryhmissä sekä poikien suhteellisesti suurempi määrä. Heräsi kysymyksiä: Oliko samoja muutoksia huomattu muissa maissa ja kaupungeissa? Oliko älylaitteiden yleistymisellä vaikutusta muutoksiin? Entä mihin osa tytöistä oli kadonnut?

– Kyselimme verkostoissamme, ovatko muut tehneet vastaavia havaintoja. Kun vastaus oli ’kyllä’, totesimme, että tätähän täytyy tutkia, kertaa aiheesta silmin nähden innostunut Werner Prinzjakowitsch Verein Wiener Jugendzentrenistä eli Wienin nuorisokeskusyhdistyksestä. – Halusimme tutkimukselle laajan maantieteellisen kattavuuden ja kaupunkien välille vertailtavuutta, joten aloimme etsiä yhteistyökumppaneita näillä kriteereillä.

Oli selvää, että rahoitusta eurooppalaiselle selvitystyöhön haettaisiin Erasmus+ -ohjelmasta, sillä rahoitus nuorisoalan strategisille kumppanuushankkeille sopi tarkoitukseen kuin nenä päähän. Yhteistyökumppaneiksi valikoituivat lopulta Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, Stuttgart Jugendhaus gGmbh, Milanon kunta ja Milanossa käytännön nuorisotyötä toteuttava Tempo per l’Infanzia Cooperative Sociale. Tutkimusosaamista kokoonpanoon toi itävaltalainen korkeakoulu Universität für Weiterbildung Krems.

Kohti tietoperustaisempaa nuorisotyötä

Helsingissä nuorisopalveluissa suunnittelijana toimiva Sonja Witting kertoo, että heitä hankkeeseen mukaan ajoi halu tehdä työtä ammattimaisemmin ja yhä vahvemmin tietoon perustuen:

– Olimme juuri viimeistelemässä Jalkautuvan nuorisotyön käsikirjaa, ja Wernerin hankeidea tuntui luontevalta jatkolta sille työlle. Koska hankesuunnittelu ajoittui koronapandemian alkuun, meitä tietysti kiinnosti myös, miten korona vaikuttaa nuorten julkisen tilan käyttöön, Witting muistelee.

Niin, korona – se pahainen pandemia, joka sekoitti niin kansainvälistä yhteistyötä kuin arkeammekin yli kahden vuoden ajan. Hanke päätettiin toteuttaa, vaikka avustushakemusta tehdessä kukaan ei tiennyt, oliko edes mielekästä tutkia kaupunkitilaa samaan aikaan, kun kaikki oli perinpohjaisessa mullistuksessa. 

Lopulta suurin konkreettinen muutos oli, että hankkeen aloitustapaaminen pidettiin verkossa.

– Positiivista oli, että aloittaessamme keväällä 2021 olimme kaikki tottuneita online-kokoustajia, ja kaikissa maissa tekniikka pelasi, Prinzjakowitsch hymähtää.

Kokemuksellisuus rikastuttaa ja ruokkii motivaatiota

Youth in Urban Space -hankkeessa tutkimuslähtöisyys yhdistyy käytännön tiedonvaihtoon. Vaikka lähtökohtana oli tiedon kerääminen ja analysointi, haluttiin nuoriso-ohjaajille antaa mahdollisuus tutustua eri maiden nuorisotyöhön myös käytännössä.

Palautteen perusteella hankkeessa aktiivisesti mukana olleet nuorisotyöntekijät kokivat eri kaupungeissa toteutetut viikon mittaiset opintovierailut kaikkein antoisimmiksi. Yhdessä vietetty aika mahdollisti syvällisen oppimisen ja monipuolisen kokemusten vaihdon. Kontaktien lisäksi saatiin uusia ideoita ja näkökulmia.

– Suomalaiset olivat yllättyneitä esimerkiksi siitä, että Milanon kaltaisessa suurkaupungissa nuorisotyöntekijät tunnettiin kadulla jo 500 metriä ennen nuorisotilalle saapumista. Siellä nuorisotyö ei ole lukittu seinien sisälle, vaan työtä tehdään koko ympäröivässä yhteisössä. Tästä voisi suomalaisillakin olla opittavaa. Italian pienten ja vaatimattomien nuorisotilojen hyvä puoli on se, että nuorten ja ohjaajien on pakko ottaa kontaktia. Sisälle on vaikea tulla moikkaamatta, Witting pohtii.

Suomessa puolestaan hämmästystä herätti kaikkialle levinnyt digitaalisuus, jossa nähtiin sekä hyviä että huonoja puolia. Suomalaisilla nuorilla on viimeisen päälle olevat laitteet käytössään jo hyvin nuorina, ja nuorisotyössä osataan hyödyntää digilaitteita ja verkkoympäristöjä nuorisotyön menetelmänä. Samanaikaisesti ulkomaalaisia oudoksutti suomalaisten nuorten tapana olla yhdessä yksin kännyköillä.

Onko poliisi ystävä vai vihollinen?

Hankkeen aikana kerätyn tiedon määrä ja laatu oli positiivinen yllätys.

– Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen yhdistäminen antoi meille hyvän kokonaiskuvan tutkitusta aiheesta. Verkkokyselyistä saimme yleistävää tietoa, jota fokusryhmähaastattelut tarkensivat. Oli erittäin hyvä, että puhuimme sekä nuorisotyöntekijöiden että nuorten itsensä kanssa, sillä heidän näkemyksensä olivat välillä erilaisia tai jopa toisilleen vastakkaisia, Prinzjakowitsch erittelee.

Wienissä näkemyseroja aiheutti muun muassa poliisi, jonka läsnäoloa nuoret eivät pitäneet omaa viihtyvyyttään heikentävänä tekijä, mutta jonka nuorisotyöntekijät mainitsivat usein.

– Todella kiinnostavaa, eikö? Jotkut jopa epäilivät dataamme, mutta voin vakuuttaa, että kyselyyn vastanneet ja haastattelemamme nuoret viettävät aikaansa alueilla, jossa poliisi on tuttu vieras, Prinzjakowitsch kertoo.

Hankkeen kokonaiskoordinaatiosta vastannut Prinzjakowitsch pitää kaikkein kiinnostavimpina juuri kaupunkikohtaisia tuloksia. Siksi niistä päätettiin tehdä jokaiselle kaupungille omankielinen, omat tulokset kokoava raportti.

Verkostoyhteistyö keskeistä – ja sitä voi aina parantaa

Wienissä hankkeen seurauksena syntyi myös pysyvä työryhmä nuorten julkisen tilan käytön ympärille. Se pohtii, mitä konkreettisia muutoksia tulosten perusteella olisi syytä tehdä ja mitkä asiat vaativat vielä lisäselvitystä. Prinzjakowitsch iloitsee siitä, että nuorisotyöntekijät ovat olleet valmiita muuttamaan käsityksiään ja että asenneilmapiiri on yleisesti kehittämismyönteinen. Hankkeen kautta on tunnistettu sekä omia vahvuuksia että heikkouksia.

– Wien on ollut hyvin ylpeä toimivasta verkostorakenteestaan, jossa eri hallinnonalat ja virastot tekevät yhteistyötä julkisen tilan kehittämiseksi. Kuitenkin Helsingissä käytyämme totesimme, että meillä on vielä varaa parantaa, Prinzjakowitsch sanoo.

Mutta ei yhteistyö Helsingissäkään ole täydellistä. Itse asiassa Witting näkee, että verkostoyhteistyön kehittyminen on ollut nuorisopalveluiden näkökulmasta yksi hankkeen tärkeimmistä saavutuksista.

– Jos halutaan, että julkinen tila on aidosti tarkoitettu kaikille, se vaatii tosi laajaa yhteistyötä. Oli hienoa, että Helsingissä pidetyssä hankkeen päätösseminaarissa olivat paikalla muun muassa liikennelaitos ja kaupunkisuunnittelu. Seuraava haaste on saada syntyneistä kontakteista osa arkista työtä, Witting suunnittelee.

Näyttämö ja piilopaikka

Haastavaksi nuoret huomioivan kaupunkisuunnittelun tekee se, että nuoret eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, jolle olisi helppo suunnitella kaikkia miellyttäviä patenttiratkaisuja.

Witting nostaa esimerkiksi fokusryhmähaastatteluista esiin tulleet erot turvallisuuden kokemuksessa:

– Vaikka valaistus yleisesti ottaen lisää turvallisuudentunnetta, on olemassa poikkeuksia. Esimerkiksi voimakasta kehodysforiaa kokevat nuoret kokevat katseiden alla olemisen ahdistavaksi ja hakeutuvat siksi näkymättömiin.

Hankkeen yksi keskeisiä havaintoja onkin, että julkinen tila on nuorille yhtäältä näyttämö, jossa halutaan tulla nähdyksi, toisaalta piilopaikka, jonne paetaan pois valvovien silmien alta.

– Ambivalentti suhde julkiseen tilaan koskee erityisesti tyttöjä, tarkentaa Prinzjakowitsch. – Voimakasta sosiaalista kontrollia harjoittavissa perheissä kasvaneet tytöt painottivat, että he eivät koe olevansa vapaita, jos heidän isoveljensä voivat koko ajan tarkkailla heidän tekemisiään.

Tyttöjen tai vähemmistöjen kokemaa ristiriitaa ei ratkaista pelkästään suunnittelemalla kaupunkitilaa eri näköiseksi:

– Keskeistä on se, miten heitä kohtaan käyttäydytään, toteaa Prinzjakowitsch.

"Arkkitehtuurikin voi olla syrjivää"

Hankekumppaneiden viesti päättäjille ja virkahenkilöille on selvä:

– Julkinen tila on kasvaville nuorille todella tärkeä! Erityisen tärkeä se on niille nuorille, joilla ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin tai jotka eivät syystä tai toisesta viihdy kodin seinien sisällä. Nuoret (eikä vain lapset!) on otettava erityisryhmänä huomioon kaupunkisuunnittelussa. Käsitys siitä, että nuoret eivät enää tarvitsisi julkista tilaa, koska he viettävät kaiken aikansa laitteillaan, on myytti ja täydellisen väärä!

Äänensävystä huomaa, että olemme päässeet Prinzjakowitschin lempiaiheeseen.

– Ja tämä on yhtä totta kaikkialla, ei vain Wienissä, hän jatkaa.

Helsinki vahvistaa hankekumppaninsa näkemykset.

– Olisi ymmärrettävä, että julkinen tila on kaikkien yhteinen. Edelleen monet paikat suunnitellaan niin, ettei niihin jäätäisi istumaan ja viihtymään. Arkkitehtuurikin voi olla syrjivää. Kun tiloja suunnitellaan fiksusti, ei niiden käyttäjistäkään tule vihaisia ja katkeria, Witting summaa.

Julkiselta tilalta Witting peräänkuuluttaa muunneltavuutta ja monipuolisuutta. Kun mahdollisuuksia on paljon, nuoret löytävät kyllä omat kulmansa. Positiivisena esimerkkinä hän nostaa esille Helsingissä kirjasto Oodin vieressä sijaitsevan kansalaistorin, joka toimii niin tapahtumapaikkana, istuskelu- ja pikniknurmikkona kuin skeittipuistonakin.