Urheiluseurojen tulisielut kilpailevat Euroopan komission #BeInclusive palkinnosta

Kaakkois-Suomen AMK:n (Xamk) koordinoima Erasmus+ Sport Villages on the Move Go! -hanke on ehdolla Euroopan komission #BeInclusive Breaking Barriers pääpalkinnon saajaksi. Muut finalisit ovat Espanjasta ja Kreikasta. Ehdokkuuden myötä Xamk:n pitkäjänteinen toiminta ja eurooppalaisen yhteistyöverkoston rakentaminen liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi Etelä-Savon pienissä kunnissa saa tunnustusta myös Euroopan tasolla.
Villages on the Move Go!n lähtökohtana oli ajatus, että maaseudun ruohonjuuritason urheiluseurat ovat riippuvaisia yksittäisistä urheilun aktivaattoreista, tulisieluista, joiden vapaaehtoistyöllä on valtava merkitys omassa yhteisöissään. VOMGO hanke keräsi yhteensä 43 tarinaa näistä intohimoisista urheilun edistäjistä, seitsemästä Euroopan maasta. Urheiluseurojen tulisielujen tarinat videoitiin ja koostettiin näyttely, joka oli esillä Belgian Leuvenissa ja on sen jälkeen kiertänyt Itä-Suomen alueella. Projektissa syntyi myös oppaita ja karttasovellus, jotka helpottavat ruohonjuuritason urheilun kehittämistä erityisesti maaseudulla.
Urheilun tulisielut edistävät osallisuutta ja yhteistyötä yhteisöissään. Ne ovat sitoutuneet luomaan mahdollisuuksia osallistumiseen ja sosiaaliseen verkostoitumiseen edistäen terveellistä ja liikunnallista elämäntapaa. VOMGOn lähestymistapaa leimaa sekä sen monilajisuus urheiluseurojen valinnassa että monimuotoisuus erilaisten liikkujien motivoimisessa.
Hanke ei suinkaan ole Xamkille ensimmäinen Erasmus+ Sport hanke, sillä projektipäällikkö Marita Mattila on upeasti onnistunut saamaan yhteistyökumppaneineen jo kolmelle hankkeelle yli 800 000 euron Erasmus+ rahoituksen Brysselistä. ”Innostuin kansanvälisistä hankkeista jo aiemmin, mutta uusi rahoitusohjelma Erasmus+ Sport urheilulle ja liikunnalle innosti hankesuunnitteluun yhdessä Etelä-Savon liikunnan aluejärjestön ESLI:n kanssa vuonna 2015. Mikkelissä kehitelty liikunnallisuuden edistäminen kokeilukulttuurin ja osallisuuden keinoin, Unelmien liikuntakuukausi, josta sittemmin kehitettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuodelle Unelmien liikuntavuosi, oli jotain sellaista, mitä halusin myös levittää Eurooppaan”, kertoo Mattila.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä iloitaan tunnustuksesta. Liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari pitää erinomaisena sitä, että Xamk alueellisena korkeakoulutoimijana haluaa edistää liikunnallista elämäntapaa ottamalla mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön myös pienempiä urheiluorganisaatioita jakamaan hyviä käytäntöjä ja saamaan uusia ideoita toimintaansa.
#BeInclusive awardsit ovat osa vuosittain 23.-30.9. vietettävää Euroopan urheiluviikkoa. Euroopan urheiluviikko rahoitetaan Erasmus+ -ohjelman tuella ja sen kansallisena yhteyspisteenä toimii Erasmus+ -ohjelman Suomen kansallinen toimisto Opetushallituksessa.
Erasmus+ -ohjelmasta on mahdollisuus hakea myös rahoitusta liikunta- ja urheilusektorin kansainvälisille yhteistyöhankkeille.
Euroopan komissio on valinnut kilpailuehdotuksista finalistit seuraaviin kategorioihin:
- #BeInclusive Breaking Barriers
- #BeInclusive Be Equal
- #BeInclusive Sport for peace