Webinaarisarja tutkintojen tunnustamisesta keräsi yli 400 osallistujaa – jatkoa luvassa syksyllä

Opetushallituksen tutkintojen ja kieliosaamisen tunnustamisen yksikkö järjesti tänä keväänä webinaarisarjan tutkintojen tunnustamisesta. Webinaarisarja koostui viidestä tunnin mittaisesta webinaarista. Osallistujia oli yhteensä yli 400.
Webinaareissa kerrottiin yleisesti tutkintojen tunnustamisesta, ja aikaa varattiin myös kysymyksille ja keskustelulle. Kolme webinaareista oli suomenkielisiä ja kaksi englanninkielisiä. Kaksi webinaareista keskittyi opetus- ja varhaiskasvatusalan tutkintojen tunnustamiseen.
Tilaisuudet oli suunnattu tutkintojen tunnustamisesta ja Opetushallituksen palveluista tietoa tarvitseville, esimerkiksi maahanmuuttaneiden ohjauksen ja neuvonnan parissa työskenteleville sekä korkeakoulujen opiskelijavalinnoista vastaaville. Webinaarit järjestettiin Teams-alustalla.
Syksyllä järjestetään samantyyppinen webinaarisarja, jossa otetaan huomioon kevään webinaarisarjasta saadut palautteet. Lisätietoa syksyn webinaarisarjasta tulee verkkosivuillemme elokuussa 2023.