120-vuotiaskin voi kansainvälistyä – Oulun Pyrintö saa Erasmus+ -hankkeista tukea omille strategisille tavoitteilleen

Syitä on ollut monia, kun vuonna 1904 perustetussa urheilun monilajiseurassa Oulun Pyrinnössä on viime vuosina kartoitettu uusia, kansainvälisiä ulottuvuuksia seuran toiminnalle.
Keskeisimmät syyt näille aikeille ovat yksinkertaisia: Oulu kansainvälistyy ja kansainvälisyys kiinnostaa niin seuran nykyisiä toimijoita kuin potentiaalisia uusiakin tulijoita.
– Kansainvälinen toiminta ja teemat ovat houkuttelevia esimerkiksi nuorten silmissä, mutta yhtä lailla ne koetaan innostaviksi meidän omien työntekijöiden ja jäsenten parissa, sanoo Oulun Pyrinnön toiminnanjohtaja Hanna Uusitalo.
Kansainvälistymisessä Pyrinnössä onkin lyöty isompi vaihde silmään, mihin oman sysäyksensä antoi koronapandemia. Koronarajoitukset vapauttivat aikaa kehittämistyöhön ja noihin aikoihin laaditussa seuran uudessa strategiassa kansainvälisyydellä on uusi painoarvo.
– Uuden ja yhtenäisemmän Pyrinnön strategiassa tavoitellaan yhä ammattimaisempaa valmennusta sekä parempaa osaamisen johtamista ja työnantajakuvaa. Kansainvälistyminen liittyy osaltaan kaikkiin näihin painopisteisiin, Uusitalo sanoo.
Valmennuksen kannalta selvitetään, millaista oppia voi löytyä Suomen rajojen ulkopuolelta. Osaamisen johtamisessa seurassa ajatellaan koko organisaatiota vapaaehtoisista lähtien.
– Haluamme luoda seuraamme polkuja, joissa vapaaehtoinen voi edetä pituushypyn hiekkalaatikon lanaamisesta kansainvälisten kisojen toimitsijaksi.
Hankkeita omien tavoitteiden tueksi
Kun aikaa vapautui kehittämistyöhön, Pyrinnössä alettiin perehtyä myös hanketoiminnan mahdollisuuksiin. Taustatöihin koottiin joukko kansainvälisyydestä kiinnostuneita seuran jäseniä, jotka pohtivat, millaisia hankkeita seura voisi virittää, ja miksi.
– Halusimme alkaa rakentaa sellaisia hankkeita, joissa tehtäviä toimenpiteitä seurassa pitäisi joka tapauksessa tehdä. Näimme hankkeet mahdollisuutena lähestyä omia tavoitteitamme, eli omien ajatustemme ja tavoitteidemme tukena.
Kahteen Erasmus+ Sport -hankkeeseen Oulun Pyrintö sai rahoituksen vuonna 2023 ja kesällä 2024 ne olivat yhä meneillään. Toisessa hankkeessa kumppaniseura on Puolasta ja toisessa yksi seura Puolasta ja kaksi Portugalista. Pyrintö toimii vetäjänä kummassakin hankkeessa.
KA2-kumppanuushanketta on toteutettu puolalaisesta Lodzista kotoisin olevan kumppaniseuran AZS Lodzin kanssa. Hankkeessa tuotetaan tietoa siitä, miten nuoria saadaan jatkamaan urheilua tai muutoin pysymään urheiluseuran toiminnassa senkin jälkeen, kun oma aktiivisin urheilu-ura tai -harrastus vähenee tai loppuu.
Hankkeen myötä Pyrinnössä katse on kääntynyt alle 30-vuotiaisiin ikäluokkiin, joista vanhimmilla kilpailullinen ura on usein päättynyt, mutta joiden urheiluharrastukset ovat kansanterveyden kannalta sitäkin tärkeämpiä.
– Puolassa urheiluseuroilla on tiiviimpi side valtioon ja esimerkiksi yliopistoihin. Meilläkin voisi olla nykyistä enemmän annettavaa myös opiskelijaliikuntaan.
Omat vahvuudet uudessa valossa
Toisessa KA1-hankkeessa yhteensä seitsemän Pyrinnön valmentajaa on työskennellyt yhdessä puolalaisten ja portugalilaisten kollegojen kanssa. Kumppanit ammentavat oppia toistensa valmennuskulttuurista ja esimerkiksi kisojen järjestämisestä.
Seuraavaksi Pyrinnöstä on lähdössä Portugaliin kaksi valmentajaa.
– Seurassa on meneillään avoin haku, jossa haetaan itsensä kehittämisestä ja kansainvälisestä työstä innostuvia valmentajia. Sellaisia, joilla on myös halua tuoda oppia ja osaamista laajemmalle joukolle tänne kotiseuraamme.
Kansainvälisyys avartaa ja hankkeissa on havahduttu siihenkin, mitkä asiat itsellä ovat hyvin.
– Meidän harjoitteluolosuhteemme ja valmennusosaamisemme ovat nousseet kumppanien palautteessa sellaiseen valoon, joka luo itseluottamusta omaan toimintaan, Uusitalo sanoo ja huomauttaa, etteivät seurat kaikkialla Euroopassa saa esimerkiksi kotikaupungiltaan sellaista tukea kuin Suomessa.
Kansainvälisyys tukee myös kasvutavoitetta
Pyrinnön lajivalikoimassa ovat yleisurheilu, telinevoimistelu, teamgym, paini, painonnosto sekä uusimpana lajina cheerleading. Tällä hetkellä Oulun Pyrinnöllä on noin 2 400 jäsentä, 12 päätoimista työntekijää ja noin 70 tuntivalmentajaa.
Seuran toiminta on Uusitalon mukaan tuplaantunut viimeisen neljän vuoden aikana, mutta Pyrintö aikoo kasvaa jatkossakin.
– Näemme, että kansainvälisyyden painottaminen voi tukea meitä kasvutavoitteessakin. Haluamme lisätä seuran saavutettavuutta myös taustaltaan kansainvälisten oululaisten parissa.
Esimerkiksi seuran kotisivut aiotaan seuraavaksi kääntää myös englanniksi.
– Olemme alkaneet pohtia, mikä meidän roolimme voisi olla kotoutumisessa. Lisäksi meitä kiinnostaa kansainvälisten tapahtumien järjestäminen, joita olisi hyvä saada Pohjois-Suomeen entistä enemmän.
Onnistumiset Erasmus+ -hankkeissa ovat kohottaneet pyrintöläisten itseluottamusta. On huomattu, että omalla kielitaidolla pärjää. Työntekijöiden innostumisella kansainvälisyydestä on Uusitalon mukaan yhteys työhyvinvointiinkin.
Uusitalo sanoo hankekumppanien ja hänen omankin ajattelunsa muuttuneen, kun Erasmuksen kaltainen hankemaailma ei enää pelota.
– Saatoimme kaikki aiemmin ajatella, että tällaiset hankkeet ovat isompien toimijoiden juttu.
Hankkeisiin tulee Uusitalon mukaan lähteä rohkealla ja vastavuoroisella asenteella:
– Ettei mennä vain katsomaan ja ihmettelemään, vaan myös auttamaan kumppania. Mutta on silläkin arvonsa, että pääsemme tutustumaan eri maiden seurakulttuureihin ja toisaalta kertomaan, millainen on Oulu ja Oulun Pyrintö.
Erasmus+ -hankkeet Uusitalo kokee pioneerityönä, josta voi poikia jatkossa monenlaista uutta.
– Voi hyvin olla, että jatkossa kartoitamme suomalaisia seuroja tai lajiliittoja isompien hankkeiden kumppaneiksi.