Hei nuorison, kulttuurin tai liikunnan toimija - vaikuta palveluihimme vastaamalla Opetushallituksen asiakaskyselyyn!
Opetushallitus kerää asiakaskyselyllä tietoa palveluidensa käytöstä. Vastaa kyselyyn 30.9.2024 mennessä. Palautteesi on meille tärkeää. Vastaaminen vie aikaa noin viisi minuuttia, ja se on täysin anonyymiä.
Kysely auttaa tunnistamaan kehityskohteita
Kerro meille, miten olemme onnistuneet, ja missä meillä olisi kehitettävää. Opetushallituksen tehtävänä on kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja elinikäistä oppimista sekä kansainvälisyyttä. Nuorison, kulttuurin ja liikunnan kansainvälistymispalveluissa tuemme erilaisten palvelujen avulla näiden sektoreiden toimijoiden kansainvälistymistä ja mahdollisuuksia osallistua Euroopan unionin rahoitusohjelmiin.
Nyt toista kertaa toteutettava kysely auttaa meitä arvioimaan miten olemme työssämme onnistuneet ja edelleen parantamaan palveluitamme. Lämmin kiitos ajastasi jo etukäteen!
Nuorison, kulttuurin ja liikunnan kansainvälistymispalvelut tukevat EU-yhteistyötä
Opetushallituksen Nuorison, kulttuurin ja liikunnan kansainvälistymispalveluiden yksikkö on vastuussa Erasmus+ nuorisoalalle, Euroopan solidaarisuusjoukot, Luova Eurooppa sekä Erasmus+ Sport-ohjelmista. Ohjelmat tarjoavat rahoitusta eri toimijoille nuorisoalalla ja kulttuurin sekä liikunnan sektoreilla. Opetushallitus tarjoaa lisätietoa sekä apua niin hankkeen suunnitteluun kuin rahoituksen hakemiseen. Järjestämme myös erilaisia tilaisuuksia, joissa saat lisätietoa rahoitusmahdollisuuksista ja tukea hakuprosessin eri vaiheisiin.