Uutinen

Koovee rakentaa salibandyosaamisen ilmasiltaa Latviaan ja Saksaan

Kokemuksia Liikunta ja urheilu Erasmus+ Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle – Sport Kansainvälinen liikkuvuus Kansainvälistyminen
Tamperelaisseura Kooveessa pohdittiin, miten monilajiseurassa päästäisiin kehittämään yksittäisen lajin valmennusta ja toimintaa. Mahdollisuus löytyi Erasmus+ -ohjelmasta, jossa salibandyn lajivalmennusta kehitetään nyt saksalaisten ja latvialaisten kanssa.
Kooveelaiset kansainvälisten kumppanien kanssa Tampereella
Tunnelmia tamperelaisten, latvialaisten ja saksalaisten salibandyseurojen yhteisestä tapaamisesta.

Jos urheiluelämää seuraa vain illan Urheiluruudusta, saattaa ajatella, että Tampereella on vain kaksi urheilun suurta seuraa: Ilves ja Tappara.

Perinteikkäitä seuroja on kuitenkin kaupungissa muitakin, kuten viiden vuoden päästä satavuotias Koovee, jota voi pitää suomalaisena suurseurana sekä jäsenmäärän että sen edustaminen urheilijoiden saavutuksien perusteella.

Kooveella on nykyisin yli 4000 jäsentä yhteensä 13 lajissa painista taitoluisteluun ja uinnista suunnistukseen sekä joukkuelajeihin.

Koovee onkin todellinen monilajiseura, mikä tarkoittaa samalla sitä, että jokaisen lajin kehitystyössä Kooveessa eteen aukeaa monisärmäinen organisaatio.

Kaikkia lajeja, niiden toimintaa ja valmennusta ei voi kehittää samalla sapluunalla, mikä on saanut Kooveen seuratoimijat tähyilemään yhteistyön mahdollisuuksia myös seuran ulkopuolella.

Salibandyssä Kooveella on meneillään kolmen seuran kansainvälinen kehittämishanke, johon saatiin rahoitus Erasmus+ -ohjelmalta.

– Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomessa salibandyn valmennusosaaminen on kansainvälistä huippuluokkaa. Sillä on kysyntää maailmalla ja aloimmekin miettiä, millaisia kansainvälisiä mahdollisuuksia meillä olisi sekä osaamisen levittämiselle niin, että samalla voimme oppia itse, sanoo Kooveen toiminnanjohtaja Juuso Laamanen.

 

Kumppanit kiinnostuivat saman tien

Pian neljä vuotta pestissään työskennellyt Laamanen sanoo tienneensä Erasmus+ -ohjelman ja sen urheilun ja liikunnan Sport-toiminnan aiemmin vain nimeltä.

– Olin jo jonkin aikaa miettinyt, miten voisimme pitää myös salibandypuolen toimintaa ajan hermolla ja tehdä uusia asioita. Kun sitten tutustuin Erasmus+ -ohjelmaan tarkemmin, tajusin, että sen tavoitteet sopivat meidän tavoitteisiimme kuin yksi yhteen.

Alkoi mahdollisten hankekumppaneiden kartoitus ja sellaiset Koovee löysi omista verkostoistaan. Kolmen salibandyseuran hankkeessa ovat nyt mukana FBK Valmiera Latviasta ja SC DHfK Leipzig Saksasta.

Laamanen on itse pelannut kaksi kautta leipzigilaisjoukkueessa. Latviaan kontakteja oli puolestaan Kooveen aiemmalla edustusjoukkueen päävalmentajalla Arto Riihimäellä, joka toimi aiemmin myös Latvian maajoukkueen päävalmentajana.

Riihimäki suositteli Valmieraa hyvänä ja mielenkiintoisena organisaationa, Laamanen kertoo.

– Otimme seuroihin yhteyttä, eikä kumpaakaan tarvinnut pidempään suostutella. Projekti saatiin myytyä ja pantua alulle varsin nopealla aikataululla.

Hankehakemus saatiin valmiiksi vuoden 2022 lopussa ja 1,5-vuotinen hanke käynnistyi jo vuoden 2023 maaliskuussa. Kooveesta tuli näin ensimmäinen suomalaisseura joka koordinoi keskitettyä Erasmus+ Sport-hanketta sekä Euroopan ensimmäinen Erasmus+ Sport -avustuksen saanut salibandyseura.

 

Fysiikkaa Latviasta, inklusiivisuutta Saksasta

Laamasen mukaan tavoitteena on seurojen toiminnan ja lajivalmennuksen kehittäminen ”ihan merkittävissä määrin”.

Hankkeen käynnistyttyä seurat ryhtyivät säännölliseen yhteydenpitoon. Jokaisessa seurassa muodostettiin projektille omat seuran sisäiset organisaatiot, jotka laativat kumppaneiden kanssa suunnitelmat toimenpiteistä ja siitä, mitä tavoitteisiin päästään.

Konkretiaan on päästy esimerkiksi purkamalla seurojen eri ikäluokkien lajivalmennuksen toteutustapoja ja arvioimalla niiden tarkoituksenmukaisuutta.

Kolmelle kumppanille sovittiin myös vastuualueet kunkin osapuolen vahvuuksien perusteella.

– Latvialaisten teema on fysiikkaharjoittelu, eli kun me menemme työpajaan Latviaan, ohjelmassa on fysiikka- ja oheisharjoittelun kokonaisuus.

Saksalaisten lajivahvuusalue on Laamasen mukaan seurassa ja saksalaisessa salibandyssa vallitsevat maanläheiset, inhimilliset ja inklusiiviset arvot.

– Saksassa lajin parissa on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja myös monikulttuurisista taustoista tulevia harrastajia. Erilaisten ihmisten kohtaaminen lajivalmennuksessa on heille arkitason toimintaa, josta me muut haluamme oppia.

Kooveen vastuualueena on luonnollisesti salibandyn lajivalmennus.

 

Perusasiat ennen korkealentoista lajidebattia

Vuoden 2023 syyskuussa kolme seuraa kokoontui kahden päivän työpajatyöskentelyyn Vantaalle ja Tampereelle. Kevään 2024 aikana ohjelmassa on vastaavat tilaisuudet Latviassa ja Saksassa.

– Ykkösasioita hankkeessa on työpajojen dokumentoiminen paitsi osaksi loppuraporttia, myös seurojen jokapäiväiseen käyttöön. Kaikille kolmen seuran valmentajille järjestetään myös erikseen webinaari, jossa jaamme ja referoimme hankkeessa löydettyjä hyviä käytäntöjä.

Loppuraportoinnin lisäksi kunkin seuran verkkosivuille tuotetaan materiaaleja ja tiivistelmiä, joissa avataan, miten seuran toimintaa ja valmennusta järjestetään.

– Voi sanoa, että salibandyssä kehittyneimmät maat ovat Suomi, Ruotsi, Tsekki ja Sveitsi. Siksi lajin kehittyvissä maissa kannattaa tarjota vastauksia peruskysymyksiin. Eli ei mennä vielä niin pitkälle lajin debatointiin, Laamanen sanoo.

Mutta pidemmälle ja eteenpäin hankkeessakin on jo tähyilty. Laamasen mukaan meneillään olevan hankkeen yksi keskeinen tavoite on ollut yhteistyö jo itsessään. Kun hanke aikanaan loppuu, Laamanen toivoo, että seurojen välille on muodostunut eräänlainen ilmasilta, joka toimii hankkeen jälkeenkin.

– Jos siis Latviassa tai Saksassa on pelaajia tai valmentajia, jotka haluavat kokeilla rahkeitaan Suomessa, he toivottavasti näkevät Kooveen vaihtoehtona. Ja toisinpäin. Minähän olin itse 23-vuotias, kun lähdin pelaamaan Saksaan. Näin, että siellä voi pystyä esimerkiksi puoliammattilaisena toimimaan ja vaikka opiskelemaan samalla.

Hanke onkin jo houkutellut pelaajavaihdosta kiinnostuneita kumppanijoukkueiden pelaajia Tampereelle. Talvella 2024 vanhimpien juniori-ikäluokkien pelaajia saapuu tutustumaan seuraan ja tunnustelemaan mahdollisuutta pelata Kooveessa.

Keskusteluissa on mietitty jatkoa mahdollisesti myös hanketoiminnalle.

– Olemme keskustelleet joko tämän kolmikon entistä tiiviimmästä yhteistyöstä, mutta myös sellaisesta skaalautumista, jossa mukaan tulisi pari kolme uuttakin hankekumppania.

Laamasen mukaan hanke on osoittautunut palkitsevaksi jo nyt, kun projekti on puolivälissä.

– Ehdottomasti rohkaisisin kaikkia seuroja hakeutumaan vastaaviin projekteihin, jos vain vähääkään mielenkiintoa tai rahkeita on.

 

Teksti: Matias Manner 

 

Erasmus+ Sport hanke: Enhancing competence, quality and responsibility in floorball coaching

Koordinoiva taho: Koovee ry 

Kumppanitahot: FBK Valmiera (Latvia) ja SC DHfK Leipzig (Saksa)

Hankkeen kesto: 2023-2024

Erasmus+ avustus: 60 000€