Nuorten mielenterveysoireilu lisääntyy – mitä nuorisotyö voi tehdä?

Onko eurooppalaisten nuorten mielenterveys kriisissä?
Kun ChatGPT:ltä kysyy, onko eurooppalaisten nuorten mielenterveys kriisissä, vastaus on selkeä ’kyllä’:
– Useat luotettavat lähteet ja viimeaikaiset tutkimukset korostavat mielenterveysongelmien yleistymistä ja vakavuutta tässä väestöryhmässä, se selostaa.
Tekoälyn tiedonhaun tulokset kertovat, että Maailman terveysjärjestö WHO raportoi nuorten mielenterveyshäiriöiden merkittävästä lisääntymisestä maailmanlaajuisesti Eurooppa mukaan lukien. Ahdistuneisuus, masennus ja stressiin liittyvät häiriöt ovat huomattavasti yleisempiä kuin 20 vuotta sitten.
Euroopan komission mielenterveyttä koskevissa havainnoissa korostuvat koronapandemian vaikutukset, jotka osuivat erityisesti nuoriin. Oireilua ovat pahentaneet pandemianaikaiset rajoitukset, oppilaitosten ja työpaikkojen erikoisjärjestelyt sekä niistä seurannut sosiaalinen eristäytyminen.
Toisaalta väestöepidemiologiset tutkimukset osoittavat, että lääketieteellisesti määritellyt vakavat mielenterveyden häiriöt, kuten skitsofrenia, eivät olisi lisääntyneet merkittävästi, vaan kyseessä olisi nimenomaan ahdistus- ja masennusoireilun lisääntyminen.
– Nuorten mielenterveysongelmat ovat todellinen uhka yhteiskunnalle, sillä esimerkiksi Suomessa kolmasosa nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeistä liittyy mielenterveysongelmiin, kommentoi nykytilannetta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tutkimusjohtajana toimiva erikoislääkäri ja nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.
Kosola kuitenkin kertoo karsastavansa kriisi-sanan laajamittaista käyttöä, sillä se aiheuttaa käsitteellistä inflaatiota:
– Jos kaikki on kriisissä, pian mikään ei ole sitä.
Aiheuttaako lisääntynyt mielenterveyspuhe pahoinvointia ja ylitulkintoja?
Tuore kansainvälinen tutkimus [1], jossa seurattiin suomalaisia koululuokkia, osoittaa, että nuorten mielenterveysoireilulla on taipumusta ”tarttua”. Keskeinen havainto oli, että mitä useampi luokassa oireilee, sitä todennäköisemmin muutkin alkavat oireilla.
Tutkimustulos on nostattanut kritiikkiä lisääntynyttä mielenterveyspuhetta kohtaan. Asiantuntijat arvioivat, että oireilun leviämistä voi aiheuttaa negatiivisten asioiden ja kokemusten ”märehtiminen” porukalla, mikä voi pitkään jatkuessaan lisätä kaikkien pahaa oloa.
Toisaalta yleistyneen mielenterveyspuheen positiivisena puolena voidaan pitää mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman pienenemistä ja nuorten lisääntynyttä valmiutta hakea apua oireisiinsa.
Toinen huolestuttava ilmiö on, että niin sanottu tavallinen arki tuntuu yhä useammasta nuoresta ahdistavalta. Ahdistusta aiheuttavat muun muassa menestymispaineet opinnoissa tai työelämässä, ulkonäköpaineet, ilmastonmuutos, luontokato, sodat, politiikka ynnä muut arkipäiväiset aiheet.
Pahimmillaan ahdistus voi lamauttaa ja alkaa kaventaa elinpiiriä. Jos nuori kokee, ettei pysty menemään vaikkapa tiettyihin sosiaalisiin tilanteisiin, se voi helposti johtaa välttelykäyttäytymiseen. Ahdistus on varsin sukupuolittunutta; nuoret naiset tuntevat ahdistusta selvästi enemmän kuin nuoret miehet.
Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että nuoret ylitulkitsevat tavanomaiset elämään liittyvät epämiellyttävät tunteet mielenterveyden oirehtimiseksi. Tällöin nuoruuteen kuuluvat epävarmuudet, jännittäminen, huolestuneisuus, ärtymys ja pettymykset kiertyisivät kaikki yhteen epämääräiseksi ahdistusmöykyksi.
Dosentti Kosolan mukaan mielenterveysoireiden sosiaaliset tartunnat on jo pitkään tunnettu tosiasia. Tällöin on paikallaan miettiä, miten aiheesta puhutaan. Aikuisten haastavaksi tehtäväksi jää yrittää siirtää fokusta pahassa olossa vellomisesta toipumiseen, mielekkääseen tekemiseen ja toiveikkuuden lisäämiseen.
Tilastot kertovat mielenterveyteen liittyvien ilmiöiden voimakkaasta sukupuolittuneisuudesta
Nykytilannetta ei kuitenkaan sovi pelkistää vain nuorten yliherkkyydeksi tai heidän itsensä kokemaksi mielenterveyden murenemiseksi.
OECD:n kokoama Health at a glance -raportti kertoo nuorten ahdistus- ja masennusoireilun kasvaneen kaikissa EU-maissa koronapandemian aikana. Negatiivisinta kehitys on ollut tytöillä ja nuorilla naisilla, vähemmistöihin kuuluvilla sekä talousvaikeuksien kanssa kamppailevilla nuorilla.
Institute for Health Metrics and Evaluationin arvion mukaan vuonna 2019 mielenterveyden häiriöistä kärsi yli 14 miljoonaa eurooppalaista nuorta eli keskimäärin 17,4 % kaikista 15–29-vuotiaista. Pandemia-aikana mielenterveyden oireista kärsivien nuorten lukumäärän arvioidaan jopa kaksinkertaistuneen useissa EU-maissa.
Pandemia-ajan sulut ja kasvava tarve mielenterveyspalveluille ruuhkauttivat jo valmiiksi alimitoitetut mielenterveyspalvelut. Lopputuloksena vuonna 2022 lähes puolet (49 %) EU-maissa asuvista nuorista ilmoitti, että he eivät saa kaipaamaansa tukea mielenterveytensä ylläpitämiseksi.
Toistaiseksi on liian varhaista sanoa, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia pandemialla on nuorten mielenterveydelle. On myös mahdotonta eritellä, mitkä kehityskulut ovat pandemian vaikutusta ja mikä johtuvat jostain muusta tai ovat useiden seikkojen yhteisvaikutusta.
Health at glance -julkaisu raportoi myös nuorten itsetuhoisten ajatusten hälyttävästä yleistymisestä, mikä ei onneksi toistaiseksi näy tilastoissa kohonneina itsemurhalukuina. Eurostatin tilastojen mukaan nuorten tekemien itsemurhien absoluuttinen määrä on vähentynyt selvästi vuodesta 2000.
Siitä huolimatta itsemurha on edelleen yksi nuorten yleisimmistä kuolinsyistä. EU-maissa vuonna 2021 lähes yksi viidestä 15–29-vuotiaan kuolemasta tapahtui itsensä vahingoittamisen seurauksena. Yleisimmin itsemurhaan päätyy 25–29-vuotias mies.
Kasvava huolenaihe on mielenterveyden oireiden lisääntynyt itselääkitseminen. Itselääkitsemisellä tarkoitetaan huumeiden tai alkoholin käyttöä, jolla yritetään poistaa pahaa oloa, ahdistusta tai muita epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia. Lisäksi päihteistä voidaan hakea sosiaalista rohkeutta, energisyyttä ja hyvää fiilistä.
Vaikka päihteistä voi saada hetkellistä helpotusta oireisiin, niiden pitkäaikaisvaikutukset ovat negatiivisia. Päihteet paitsi heikentävät nuorten kokonaisterveyttä myös lisäävät tapaturmariskiä, taloudellisia ja elämänhallinnan haasteita sekä syventävät olemassa olevia mielenterveyden ongelmia.
Silja Kosola muistuttaa kuitenkin, että iso osa nuorista on raittiimpia kuin aikaisemmat sukupolvet:
– Päihteiden käyttö on voimakkaan polarisoitunutta. Pieni osa nuorista käyttää päihteitä yhä enemmän. Tutkimusten mukaan vain kannabiksen osalta nuorten asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi.
Itselääkitsemisen yleisyydestä tai yleistymisestä on lähes mahdotonta saada luotettavaa tilastotietoa, mutta ilmiö on esillä mediassa ja nuorten keskuudessa. Jotain voi myös päätellä eurooppalaisista tilastoista. European Drug Report 2022: Trends and Developments -julkaisun mukaan sekä 15–19-vuotiaiden että 20–24-vuotiaiden huumekuolemat ovat yleistyneet vuodesta 2012 vuoteen 2020 [2]. Jyrkintä kasvu on 15–19-vuotiaita poikia koskevissa tilastoissa. Vanhemman ikäkohortin tyttöjen huumekuolemat sen sijaan näyttävät olevan lievässä laskusuunnassa.
Johtuuko masennus masennuksesta? Vai sittenkin kännyköistä?
Nuorten mielenterveyden heikkenemisen juurisyitä ei täysin tunneta tai ymmärretä.
Syyllisiä on etsitty muun muassa teknologiasta ja sosiaalisesta mediasta, heikosta taloudesta ja työllisyydestä, arvojen ja kilpailun kovenemisesta, yleisestä epävarmuuden lisääntymisestä sekä muista globaaleista ongelmista.
Nuorten mielenterveyden heikkeneminen kuuluu niihin komplekseihin ilmiöihin, joihin ei valitettavasti ole tarjolla yksinkertaisia ratkaisuja.
– Masennus ei itse asiassa ole vain yksi sairaus, vaan todennäköisesti saman oirekuvan alle niputetaan hyvin erilaisia sairauksia, Kosola arvioi.
Kosola korostaa, että arvoissa ja taloudessa on tapahtunut muutoksia aiemminkin, mutta se ei ole koskaan ennen näkynyt yhtä voimakkaasti nuorten mielenterveydessä. Siksi hänen kriittinen katseensa kohdistuukin sosiaaliseen mediaan, jonka hän näkee yksittäisenä selvänä muutoksena, johon yhteiskunnan olisi helppo tarttua.
– Ainoa uusi muutos, joka on tapahtunut kaikissa kehittyneissä maissa yhtaikaa, on mobiilin sosiaalisen median lisääntynyt käyttö. Samaan aikaan sosiaalista mediaa on kehitetty yhä koukuttavammaksi. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän nuoret käyttävät sosiaalista mediaa, sitä huonommin he voivat. Myös psykologisia mekanismeja tämän yhteyden taustalla on tutkittu paljon, Kosola valistaa.
Tuore suomalaistutkimus [3] kritisoi myös puheenpartta, jossa mielenterveyden diagnooseista puhutaan kuin ne selittäisivät ihmisten oireet ja ongelmat. Tutkimuksen tekijät Jussi Valtonen ja Jani Kajanoja alleviivaavat, ettei psykiatrinen diagnoosi itsessään selitä sairastumisen syitä; se on vain oirekokonaisuudelle annettu lääketieteellinen nimitys.
Heidän mukaansa masennusdiagnoosin esittäminen masennusoireiden syyksi on haitallinen kehäpäätelmä, joka vahvistaa virhekäsitystä psykiatristen diagnoosien luonteesta. Se puolestaan voi heikentää ihmisen uskoa omaan kykyynsä vaikuttaa oireisiinsa ja niistä toipumiseen sekä pahimmillaan vaikeuttaa jopa yhteiskunnallisten ratkaisujen löytämistä.
Paljon tehtävissä
Tulkitsipa lukuja, tutkimuksia, syitä ja seurauksia miten päin tahansa, on selvää, että nuorten oireilun ja pahoinvoinnin taklaamiseksi voidaan tehdä erittäin paljon varsinaisen terveydenhuollon ulkopuolella oppilaitoksissa, kodeissa, harrastuksissa – ja nuorisotyössä.
Lievä tai keskivaikea oireilu ei useinkaan vaadi lääkitystä tai pitkällistä terapiaa, vaan toiveikkaampia tulevaisuuden näkymiä, parempaa itsetuntemusta, resilienssin vahvistamista sekä arkisia mielenterveystaitoja.
– Ja lisää unta! puuskahtaa Kosola ja perustelee: – Liian vähän eli säännöllisesti alle 8 tuntia yössä nukkuvien nuorten määrä on lisääntynyt tasaisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Suomessa 40 % yläkoululaisista ja puolet toisen asteen opiskelijoista nukkuu alle 8 tuntia yössä.
Koronarajoitusten havaittiin vaikuttaneen negatiivisesti myös nuorten liikunnan harrastamiseen, ruokavalion terveellisyyteen ja ruutuaikaan.
Pelkkä nuoren myötätuntoinen ja arvostava kohtaaminen, liikuntaharrastusten tukeminen tai ruoan laittaminen yhdessä voi olla tärkeä mielenterveysteko. Periaatteessa kaikki, mikä kannustaa nuoria ruutujen äärestä ”ylös, ulos ja lenkille” sekä yhteisöllisen tekemisen pariin sataa suoraan mielenterveyslaariin.
Samaa viestiä vie eteenpäin Erasmus+ nuorisoalan ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kansallisten toimistojen välinen pitkäkestoisen yhteistyöhanke Mental Health in Youth Work.
– Nuorisotyöntekijöillä on jo valmiiksi taskut täynnä keinoja nuorten mielenterveyden tukemiseen, toteaa Mental Health in Youth Work -hankkeen suomalainen koordinaattori Paavo Pyykkönen. – He tarvitsevat vain lisää tietoa sekä käytännönläheisiä työkaluja nuorten mielenterveyden tukemiseen. Aihe on sellainen, että sitä on helpompi lähestyä, kun on koulutuksen kautta saanut varmuutta omaan osaamiseen.
Vuonna 2021 alkanut hanke jatkuu koko EU-ohjelmakauden vuoden 2027 loppuun asti. Sen alla kehitetään koulutuksia, joiden kautta nuorten parissa toimivat voivat selkeyttää omaa rooliaan nuorten mielenterveyden tukemisessa. Samalla he saavat käytännön taitoja, joita hyödyntää omassa työssä.
– Myös nuorille tarjotaan kouluttautumismahdollisuuksia ja kannustetaan heitä tukemaan toisiaan vertaisina. Hankkeessa tuotettava materiaali on tulevaisuudessa sovellettavissa sekä päivittäiseen nuorisotyöhön että kansainvälisiin hankkeisiin, Pyykkönen lupaa.
Teksti: Hilma Ruokolainen
[1] Alho J, Gutvilig M, Niemi R, et al. Transmission of Mental Disorders in Adolescent Peer Networks. JAMA Psychiatry. Published online May 22, 2024. https://doi:10.1001/jamapsychiatry.2024.1126
[2] Tilastoissa ovat mukana EU-maat, Norja ja Turkki. Jos vuoden 2020 tietoja ei ollut saatavilla, on käytetty vuoden 2019 tietoja tai uusimpia saatavissa olevia tietoja. Tilastojen luotettavuutta ja vertailtavuutta heikentävät menetelmälliset erot ja joissakin maissa esiintyvän aliraportointi.
[3] Jani Kajanoja, Jussi Valtonen; A Descriptive Diagnosis or a Causal Explanation? Accuracy of Depictions of Depression on Authoritative Health Organization Websites. Psychopathology 2024; https://doi.org/10.1159/000538458