Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa 78 600 hakijaa
78 600 hakijaa, joista 61 500 päättää perusopetuksen tänä keväänä. Perusopetuksesta valmistuvista hakijoista 55 % haki lukioon ja 39 % ammatilliseen koulutukseen. Tulokset opiskelijavalinnasta julkaistaan kesäkuun puolivälissä.

Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku päättyi tiistaina 19.3. Haettavana oli yhteensä noin 85 800 opiskelupaikkaa perusopetuksen päättäville ja muille ilman tutkintoa oleville hakijoille.
Yhteishaussa olivat mukana seuraavat koulutukset:
- ammatilliset perustutkinnot
- lukiokoulutus
- tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA)
- vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävät ammatilliset perustutkinnot sekä TUVA-koulutus
- työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA)
- kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetut opistovuosi-linjat
Perusopetuksen päättäviä on tänä keväänä kaikkiaan noin 62 700, joista n. 61 500 (98 %) haki yhteishaussa. Oppivelvollisuuslain myötä peruskoulun päättävillä on velvollisuus hakea jatkokoulutukseen ja tämä hakeutumisvelvollisuus toteutui hyvin.
Yli puolet perusopetuksesta valmistuvista hakijoista haki lukioon ja 39 prosenttia ammatilliseen koulutukseen
Perusopetuksen päättävistä hakijoista 94 % haki ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen hakeneita oli 39 % ja lukioon 55 %. Ammatillisissa perustutkinnoissa ja lukioissa haettavana on yhteensä noin
77 090 aloituspaikkaa.
Kaikkiaan lukioihin haki tänä keväänä ensisijaisesti 36 260 hakijaa, noin 1 000 enemmän kuin viime vuonna. Koko maassa on tarjolla noin 39 240 lukiopaikkaa, joista noin 2 390 on ruotsinkielisissä koulutuksissa.
Ammatilliseen koulutukseen haki ensisijaisesti noin 35 580 hakijaa, noin 100 enemmän kuin viime vuonna. Ammatillisessa koulutuksessa aloituspaikkoja on 37 850, joista 1 790 on ruotsinkielisissä koulutuksissa.
Vaativana erityisenä tukena järjestettävien koulutusten hakijamäärä kasvoi
Vaativana erityisenä tukena järjestettävään koulutukseen haki ensisijaisesti 3 450 hakijaa, joista perusopetuksen päättäviä oli 1 670. Aloituspaikkoja oli tarjolla yhteensä 2 330.
Ensisijaisia hakijoita vaativan erityisen tuen perusteella järjestettäviin ammatillisiin perustutkintoihin oli 1 920, TUVA-koulutukseen 800 sekä TELMA-koulutukseen 730.
TUVA-koulutukseen haki 1 720 ja kansanopistojen opistovuosilinjoille 1 190 ensisijaista hakijaa
TUVA-koulutus korvaa aiemmat valmistavat koulutukset eli kymppiluokan, VALMA-koulutuksen sekä LUVA-koulutuksen. TUVA-koulutukseen haki yhteishaussa yhteensä 1 720 ensisijaista hakijaa. TUVA-koulutuksissa on tarjolla yhteensä 5 090 aloituspaikkaa.
Kansanopistojen opistovuosi -linjoille haki ensisijaisesti yhteensä 1 190 hakijaa. Paikkoja opistovuosi-linjoilla oli haussa yhteensä 1 290.
Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan aikaisintaan 13.6.
Oppilaitokset voivat järjestää pääsy- ja soveltuvuuskokeita sekä haastatteluja huhti-toukokuun aikana. Hakijat kutsutaan kokeisiin tai haastatteluun huhtikuun alkupuolella. Oppilaitos voi myös tarvittaessa arvioida hakijan kielitaidon riittävyyden.
Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan aikaisintaan 13.6. Koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 27.6.
Myös jatkuvien hakujen kautta voi päästä opiskelemaan
Oppilaitokset voivat järjestää jatkuvia hakuja muun muassa täyttääkseen valtakunnallisissa hauissa vapaiksi jääneitä paikkoja. Jatkuvan haun koulutustarjonta ja hakuohjeet löytyvät oppilaitosten omilta verkkosivuilta ja Opetushallituksen Opintopolku-palvelusta.
Jos perusopetuksen päättävä oppivelvollinen jää ilman opiskelupaikkaa, opinto-ohjaajat antavat hänelle tukea ja ohjausta koulutuspaikan löytämiseen kesän aikana. Jos oppivelvollinen on vielä tämän jälkeen ilman opiskelupaikkaa, vastuu ohjauksesta ja valvonnasta siirtyy hänen asuinkunnalleen.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Satu Hornborg, puh. 029 533 1314, satu.hornborg [at] oph.fi (satu[dot]hornborg[at]oph[dot]fi)