Romaninuorisotyöntekijöiden seminaari oli Carmen Valeriuksen toteutunut unelma

– Isoissa seminaareissa ei ole aikaa paneutua yksityiskohtaisesti siihen, mitä muut oikeasti tekevät, aloittaa Carmen Valerius Suomen Romaniyhdistys ry:n järjestämän nuorisotyöntekijöiden seminaarin taustatarinan.

Nuorisotyön koordinaattori Valerius osallistuu haastatteluun Krakovasta käsin, jossa hän on jälleen yhdessä Euroopan romanijärjestöjä yhteen kokoavassa tapahtumassa. 

Valerius ja toinen haastateltava, Romaniyhdistyksen talouspäällikkö Kristiina Elenius, ovat laittaneet parin viime vuoden aikana hihat heilumaan ja toteuttaneet kunnioitusta herättävällä tehokkuudella useampia nuorisoalan Erasmus+ -hankkeita. 

Viimeisimpänä hankkeista on päättynyt ja raportoitu nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanke (KA153-YOU). Kyse on Ame Phiras -nimeä kantavasta romaninuorisotyön seminaarista, johon saapui viime syksynä yhteensä 10 nuorisotyöntekijää Serbiasta, Albaniasta, Unkarista ja Belgiasta. Heidän lisäkseen tapaamiseen osallistui neljä henkeä Suomen Romaniyhdistyksestä. 

Joskus pieni voi olla erityisen kaunista ja tarpeellista. 

– Valikoin yhteistyökumppanit siksi, että olin erittäin kiinnostunut heidän nuorisotyöstään ja halusin tietää siitä enemmän, Valerius kertoo.

Seminaarin keskeisimpiä tavoitteita oli jakaa kumppanien kesken hyviä käytäntöjä sekä kehittää uudenlaisia tapoja tehdä romaninuorisotyötä. 

– Saatiin käytyä läpi tosi erilaisia työmenetelmiä, joita eri organisaatiot käyttää omassa työssään. Jonkin verran oli samoja menetelmiä ja mielipiteitä, mutta on myös eroavaisuuksia, Valerius vetää yhteen.

Porkkanoita ja politiikkaohjelmia

Yksi haaste on kaikilla yhteinen. 

– Maasta riippumatta jokaisella nuorisotyöntekijällä on sama ongelma: kuinka saada nuoret sitoutumaan nuorisotoimintaan, Valerius huokaa. 

Moni nuori lähtee mukaan yksittäiseen tapahtumaan, mutta pysyvämmän suhteen luominen nuoriin on vaikeaa. Haastateltavat toteavat, että haaste ei ole romanierityinen, vaan lähes kaikki nuorisotoiminta kärsii siitä. 

– Nuoret ovat mieluummin kotona digilaitteillaan kuin lähtevät liikkeelle, Elenius täsmentää.

Valeriuksen mukaan tärkeintä on ymmärtää, mikä nuoria oikeasti kiinnostaa. On oltava tieto kentältä ja kontaktit nuoriin, jotta pysyy selvillä siitä, mikä nuoria milloinkin puhuttaa.

– Jokin meistä tärkeältä tuntuva poliittinen tarkoitusperä ei välttämättä houkuttele, hän selittää ja jatkaa: – Ja aina tarvitaan jokin pieni porkkana, joka houkuttelee osallistumaan.

Hyväksi havaittuja ”porkkanoita” ovat esimerkiksi ruokatarjoilu ja toiminnan maksuttomuus. Aikaisin perheellistyvillä romaninuorilla voi olla vain vähän rahaa käytettävissään, joten pienikin taloudellinen helpotus arkeen on arvokas. Valerius harmitteleekin, ettei tiukaksi mitoitettu rahoitus aina salli esimerkiksi ruokatarjoilua.

– Osalle tietysti osallistumistodistus on tärkeä, koska he haluavat osoittaa aktiivisuutta ja kasvattaa CV:tään, Elenius täydentää. 

Naiset toteavat, että nuorten tavoittamisen kannalta myös sosiaalisen median alustoilla oleminen on keskeistä. Somesta nuoret saavat tietoa yhdistyksen toiminnasta, vastauksia kysymyksiinsä ja joskus jopa palveluohjausta.

– Jouduimme ottamaan korona-aikaan aikamoisen digiloikan, mutta se on kannattanut, Elenius naurahtaa. 

Romaninuorisotyön seminaariin osallistuneet yhdistykset sitoutuivat toimimaan yhteistyössä romaninuorten voimaannuttamiseksi. Tavoitteena on muun muassa lisätä nuorten osallistumista kansallisiin romanipoliittisiin ohjelmiin sekä varmistaa, että EU:n strateginen puiteohjelma romanien yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja osallistumisesta johtaa toimenpiteisiin, joista romaninuoret aidosti hyötyvät. 

”Porkkanoita” tullaan siis jatkossa tarvitsemaan kaikissa maissa, jotta nuoret saadaan pysymään toiminnassa mukana ja osallistumaan myös puisevalta kuulostavaan poliittiseen vaikuttamistyöhön.

Digitalisaatio ja vähemmistöasema horjuttavat romaninuorten hyvinvointia 

Digiloikasta keskustelu siirtyy digitalisaation varjopuoliin. Romaninuoret eivät nimittäin ole poikkeus, mitä tulee digilaitteiden lisääntyneen käytön aiheuttamiin ongelmiin. 

– Joidenkin kohdalla se aiheuttaa koulupoissaoloja. Ja samoin kuin valtaväestöllä, myös stressi ja ahdistus ovat lisääntyneet, Elenius selvittää. 

Miten avoimesti romaniyhteisössä puhutaan mielenterveydestä? Onko aihe tabu?

– Mä sanoisin, että nuoret puhuu asioista enemmän. Sitten taas yli 30-vuotiaille se on vähän uutta, ja vanhemmalle väestölle voi olla jopa vaikea puhua mielenterveydestä, Valerius summaa.

Hän kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt, että nuoret ovat omasta aloitteestaan halunneet puhua esimerkiksi koronan vaikutuksista mielenterveyteen. Keskusteluissa on noussut esille samoja ongelmia kuin muillakin: yksinäisyys ja sen tuoma ahdistus.

– Myös vähemmistöstressin kokemukset ovat yleisiä. Se tuo oman lisänsä elämään, esimerkiksi työnhakuun ja koulunkäyntiin, kuvailee Valerius.

Valerius kertoo, että oppilaitoksissa ja työpaikoilla romanien annetaan usein alisuorittaa. Käytännössä se johtaa epätasapainoiseen tilanteeseen, jossa romanit, jotka haluavat menestyä ja näyttää kykynsä sekä rikkoa stereotypioita, päätyvät ylisuorittamaan. 

”Meiltä pyydettiin, että voitteko jatkaa tällaista työtä ja järjestää tutustumismatkoja Suomeen?”

Positiivinen palaute siivittää haaveilemaan vielä isommin

Carmen Valerius kertoo hämmästyneensä Ame Phiras -seminaarin saamasta vuolaan myönteisestä palautteesta. 

– Kiitosta sai tapahtuman avoin ja vapaa ilmapiiri ja keskustelu. Meitä kiiteltiin myös käytäntöjen jakamisesta ja siitä työstä, mitä tehdään, Valerius muistelee.

Elenius lisää, että Suomen muusta Euroopasta eristyksissä kehittynyt romanikulttuuri on ainutlaatuinen. Vaikka kieli on menetetty, perinteinen pukeutuminen, vanhempien kunnioittaminen ja monet muut perinteiset käytöstavat ovat säilyneet. Suomen romanikulttuurin erityisyyden herättämä kiinnostus heijastui seminaarin palautteisiin. 

– Meiltä pyydettiin, että voitteko jatkaa tätä ja tehdä tutustumismatkoja Suomeen, suomalaiseen romaniyhteisöön ja romanityöhön, Valerius myhäilee onnistumisen tuomaa ylpeyttä äänessään. 

Valeriuksen seuraava haave olisikin juurruttaa Suomeen vuosittain tai joka toinen vuosi toteutettava kansainvälinen romaninuorisotyön seminaari, jota voisi laajentaa kattamaan useampia maita. 

– Haluaisin kovasti kehittää tätä työtä, laajentaa verkostojamme ja luoda mahdollisuuksia. Organisaatioiden keskuudessa on jakamiselle tosi paljon tarvetta, hän toteaa.

Talouspäällikkö Elenius myöntää, että Valeriuksen suunnitelmista kuultuaan hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ”voi ei”, koska seminaarin järjestäminen on hallinnollisesti aika raskasta, mutta jatkaa samaan hengenvetoon: 

– Mutta olen iloinen, että Carmen on niin aktiivinen, sillä kyllä me näistä myös saadaan tosi paljon!

Pakon edessä uusiutuminen avasi ovet Eurooppaan

Suomen Romaniyhdistyksen polku Erasmus+ -ohjelman heavy useriksi onkin mielenkiintoinen. 

Yhdistys oli nimittäin saanut useamman vuoden ajan rahoitusta nuorisotyölleen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, kunnes vuonna 2021 rahoitus loppui. Muutoksen aiheuttama uudistumispakko on Eleniuksen mukaan ollut yhdistykselle hyväksi. 

Erasmus+ -ohjelmaan he tutustuivat ministeriön suosituksesta. Yhdistyksen ensimmäinen Erasmus+ -hanke oli pienimuotoinen kumppanuushanke (KA210-YOU), joka onkin tarkoitettu juuri matalan kynnyksen vaihtoehdoksi kansainvälistä toimintaa aloitteleville nuorisoalan organisaatioille. 

Koska ensikosketus ohjelmaan oli hyvä, matka jatkui. 

– Vuoden 2021 jälkeen on kokeiltu erilaisia toimintoja. Pienimuotoisiin kumppanuushankkeisiin ollaan tykästytty, koska ne ovat meidän kokoiselle yhdistykselle sopivia ja hallinnollisesti kevyitä. Nuorten osallistumishanke meillä on ollut kahtena vuonna, ja Ame Phiras oli ensimmäinen nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanke, Elenius luettelee. – Ja nyt on sitten käynnissä myös isompi kumppanuushanke. 

Monta eri hanketyyppiä hallinnoineen Eleniuksen on helppo vertailla hankkeita keskenään. Nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanketta hän kertoo pitävänsä hallinnollisesti turhan raskaana, joten hän kiinnostuu heti kuullessaan akkreditointimahdollisuudesta. Käynnissä oleva kumppanuushanke (KA220-YOU) laajoine vastuinen puolestaan vielä vähän hirvittää, vaikka kaikki onkin toistaiseksi sujunut oikein hyvin. 

Jokin näissä kirjain- ja numeroyhdistelmissä ilmeisesti koukuttaa. 

– Ollaan hypätty täysillä mukaan eurooppalaiseen romanityöhön Erasmus+ -rahoituksen myötä, kiteyttää Valerius.

Elenius ja Valerius kokevat Erasmus+ -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet varsin monipuolisiksi. Hankkeet ovat olleet antoisia ja tulokset hyviä. Tarmokkaiden tekijöiden ansiosta yhdistyksestä on myös tullut eurooppalaisen romaniyhteistyön edelläkävijä Suomessa. 

”Sanoisin, että ei ole yhtään niin pelottavaa kuin miltä kuulostaa!”

Carmen Valerius toivoo, että Suomen Romaniyhdistyksen esimerkki rohkaisee muitakin romanitoimijoita hakemaan rohkeasti avustuksia, sillä tekijäihmisiä tarvitaan aina lisää. Erasmus+ -ohjelman kyytiin hyppääminen ei ole tuntunut ylivoimaisen vaikealta:

– Sanoisin, että ei ole yhtään niin pelottavaa kuin miltä kuulostaa. Kokemuksena tämä on avannut uusia ovia ja nostanut yhdistyksen profiilia. Ja se antaa työntekijöille ihan erilaisen näkökulman työhön, kun verkostoituu ja tutkii, miten samaa työtä tehdään muualla maailmassa, hän tuumii.

Hankkeiden hallinnosta ja taloudesta vastuussa oleva Elenius puolestaan painottaa, ettei hankemaailmaan pääse kiinni kuin tekemällä. 

– Työ tekijäänsä neuvoo. Ei tätä voi oppia teoreettisesti koulutuksessa istumalla, hän sanoo. – OPH:n nuorisopuolella myös neuvotaan ihan kädestä pitäen, mikä on hirveän tärkeä juttu. Hekin selvästi haluavat, että suomalaiset hakevat näitä avustuksia ja saavat niitä. 

Elenius näkee myös, että monien kammoksumassa hankehallinnossakin on etunsa. Hakemusten ja raporttien kirjoittaminen sekä toiminnassa mukana olleilta saadut palautteet auttavat analysoimaan ja sanoittamaan omaa työtä: mitä ihmiset oppivat toiminnassa, mitä konkreettista hyötyä toimintaan osallistumisesta on saatu jne.

– Vaikka vähän pakon edessä tähän lähdettiin, niin kyllä me ollaan tästä tosi onnellisia. Ylipäätään ajattelen, että jos sama rahoitus jatkuu vuodesta toiseen, niin toimintakin alkaa helposti polkea paikallaan, Elenius pohtii.

Teksti: Hilma Ruokolainen