Suomi sai tunnustusta kriisialueilta paenneiden tutkijoiden tukemisessa

Scholar Rescue Fund Beacon Award -tunnustus annettiin kiitoksena Suomen panoksesta kriisialueilta paenneiden tutkijoiden tukemisessa. Tunnustuksen perusteluissa nostettiin esiin keskeisten ministeriöiden tuki, suomalaisten korkeakoulujen avainrooli, Opetushallituksen pitkäaikainen sitoutuminen toimintaan sekä tinkimätön ja uutta luova työ tutkijoiden tukemiseksi.
– Tässä työssä merkityksellistä on ollut Scholar Rescue Fund -kumppanuuden puitteissa jaettu asiantuntemus, jonka turvin niin Opetushallituksessa kuin tutkijoita vastaanottaneissa korkeakouluissa on kehitetty kestäviä ja vastuullisia toimintatapoja tutkijoiden tukemiseksi, kertoo opetusneuvos Maija Airas.
Suomalainen tiedeyhteisö hyötyy kansainvälisestä osaamisesta
Opetushallitus tukee kriisialueilta saapuvia tutkijoita ja heidän mahdollisuuksiaan jatkaa akateemista uraansa Suomen yliopistoissa. Tähän mennessä mukana on ollut 11 tutkijaa Afganistanista, Jemenistä ja Syyriasta. Tuetut tutkijat edustavat laajasti eri tieteenaloja kuten esimerkiksi lääketiedettä, kemian tekniikkaa, tietojenkäsittelyä, hammaslääketiedettä, sähkötekniikkaa sekä informaatioteknologiaa. Tutkijoita ovat vastaanottaneet Suomessa Aalto-yliopisto sekä Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistot.
Toiminnalla on merkittäviä vaikutuksia paitsi tutkijoille itselleen myös vastaanottaville yliopistoille ja laajemmin suomalaiselle tiedeyhteisölle. Tutkijat ovat omalla alallaan pätevöityneitä osaajia, jotka tuovat tieteellistä osaamistaan Suomeen. Tukemalla tutkijauran jatkumista, voidaan vaikuttaa myös tutkijoiden lähtömaiden akateemisen kapasiteetin vahvistamiseen erityisesti tulevaisuuden jälleenrakennusta ajatellen.
Opetushallituksessa tehdään pitkäjänteistä työtä tutkijoiden tueksi
Opetushallitus on ollut jo pitkään mukana kehittämässä kriisialueilta paenneiden tutkijoiden mahdollisuuksia jatkaa tutkimustyötään. Pitkäjänteistä työtä on tehty yhteistyöhankkeissa, joissa on muun muassa vahvistettu pakolaistaustaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden integroitumista sekä keskitytty uhattujen tutkijoiden työllistymistarpeisiin ja -kokemuksiin.
Syyskuusta 2024 lähtien Opetushallitus on myös mukana liitännäiskumppanina kolmivuotisessa EU-rahoitteisessa hankkeessa Supporting At-risk researchers with Fellowships in Europe (SAFE). Hankkeen tarkoituksena on kehittää ja pilotoida mallia uhattujen tutkijoiden valitsemiseksi ja rahoittamiseksi EU-alueen korkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa uhatussa asemassa olevien tohtoriopiskelijoiden ja post doc -tutkijoiden tutkimustyön jatkaminen. Hankkeen pilottihaku aukeaa 18.11.2024.
- IIE Scholar Rescue Fund -kumppanuus
- OPH uutinen 12.4.2024 Scholar Rescue Fund tuo uhkaa tai vainoa kokevia tutkijoita Suomeen
- Supporting At-risk researchers with Fellowships in Europe (SAFE) (englanniksi)
- Guiding Refugees via European Exchange and Training (GREET) (englanniksi)
- Career Advancement for Refugee Researchers in Europe (CARe) (englanniksi)