Vuoden 2024 EITA-palkituissa Erasmus+ -hankkeissa kehitettiin uusia ideoita opiskelijoiden ja oppilaiden hyvinvointiin
Tänä vuonna EITA-palkinnon teemana on ”Hyvinvointi kouluissa”, jolla tarkoitetaan koko koulun kattavaa lähestymistapaa hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Suomessa palkinnon saavat Steinerpäiväkoti Sirius (Helsinki), Kaakkurin koulu (Oulu), Espoon yhteislyseo sekä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä (Forssa).
Steinerpäiväkoti sai uusia ideoita kokonaisvaltaiseen muutokseen
Steinerpäiväkoti Sirius oli hankkeen alkaessa käymässä läpi muutosta monella eri tasolla, sillä samaan aikaan kun päiväkodille saatiin uusia tiloja ja uusi ulkoilupiha, suunniteltiin sinne myös uutta toimintaa.
Erasmus+ -hanke tarjosi mahdollisuuden löytää vaikuttavia ja osallistavia tapoja ympäristökasvatuksen toteuttamiseen urbaanissa ympäristössä. Samalla vahvistettiin päiväkodin ja perheiden välistä yhteisöllisyyttä.
- Halusimme löytää uusia ideoita ja näkökulmia, joiden avulla voisimme mahdollisimman hyvin hyödyntää muutoksen tuomat mahdollisuudet toiminnan kokonaisvaltaiseen ja innovatiiviseen kehittämiseen, Tina Iwersen päiväkoti Siriuksesta kertoo. – Lisäksi tavoitteena oli kehittää päiväkotimme oppimisympäristöjä ja pedagogisia käytäntöjä vastaamaan sekä kestävyys- ja ympäristökasvatuksen että laaja-alaisen oppimisen tavoitteita.
Oppimismenetelmänä käytettiin osallistavaa havainnointia, josta päiväkodilla oli jo ennestään hyvät kokemukset. Havainnoinnin kohteena olevat päiväkodit sijaitsivat Etelä-Saksassa, joka on Steiner-pedagogiikan synnyinseutua.
- Heillä on siellä monialaista pedagogista osaamista ja vahvoja perinteitä. Lisäksi kestävä kehitys on siellä otettu huomioon sekä toimintatavoissa että päiväkotien ympäristön suunnittelussa.
Päiväkoti Siriuksen tavoitteena oli luoda suunnitelma päiväkodin pihan käytölle oppimisympäristönä, kehittää pienten lasten ryhmän tiloja ja toimintaa sekä tukea koko työyhteisön hyvinvointia ja jaksamista. Hankkeeseen osallistuivat kaikki päiväkodin työntekijät, ja myös lasten vanhempia osallistettiin suunnitteluun.
Yhteistyön kautta saatava hyvinvointi ja ympäristövastuullisuus tukivat teemoina toisiaan
Oululaisen Kaakkurin koulun hankkeen teemana oli ympäristövastuullisuus. Tavoitteena oli myös lisätä yhteistyötä ja sitä kautta hyvinvointia sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa.
- Mielestämme koulu on juuri oikea paikka avartaa oppilaiden ajattelua ja ympäristötietoisuutta. Tässä hankkeessa sekä opettajat että oppilaat saivat tilaisuuden oppia uusia, motivoivia tapoja kehittää kriittistä ajattelua, lisätä ympäristövastuullisuutta sekä parantaa hyvinvointia, Milla Lehtinen Kaakkurin koulusta kertoo.
Teemoina olivat maa, vesi ja ilma, ja menetelminä käytettiin positiivista pedagogiikkaa ja yhteisopettajuutta. Kaikissa hankkeessa mukana olevissa maissa yhteisopettajuus ei vielä ollut tuttu toimintatapa.
- Yhteisopettajuus ei ole vielä kovin yleisesti käytössä Euroopassa, mutta halusimme hankkeen avulla jakaa oppimaamme muillekin ja siten tehdä tätä hyväksi havaitsemaamme opetusmetodia tunnetuksi. Halusimme lisätä myös positiivisen pedagogiikan näkyvyyttä ja tunnettuutta, Hannaleena Enbuska Kaakkurin koulusta kertoo.
Koronapandemia asetti aluksi hankkeen toteuttamiselle haasteita, sillä pandemia alkoi juuri kun hanke oli käynnistynyt ja hankepartnerit olivat ehtineet tavata vain kaksi kertaa. Pian hankkeessa kuitenkin aloitettiin säännölliset tapaamiset Teamsin välityksellä. Teamsin lisäksi eTwinning-alustaa hyödynnettiin opetuksen apuvälineenä. Varsinaisten hanketeemojen lisäksi tärkeää oli myös rohkaista sekä oppilaita että opettajia käyttämään vieraita kieliä aktiivisesti ja samalla oppia muista kulttuureista.
Hankkeessa opittua voidaan mainiosti soveltaa muuallakin, sillä koulujen on helppoa toistaa hankkeessa kehitettyjä aktiviteetteja ja tekemällä oppimisen menetelmiä omassa opetuksessaan.
- Päätteeksi toteutettiin ympäristöviikko kaikissa hankkeeseen osallistuneissa kouluissa, Milla Lehtinen kertoo.
- Ympäristöviikko on erinomainen keino viedä ympäristötietoisuutta koteihin ja oppilaiden lähipiiriin. Olemme nyt huolissamme ympäristöstä, mutta murehtimiseen ei aikaa kannata käyttää. Tarvitsemme konkreettisia toimia ja myönteistä huolenpitoa upeasta planeetta Maastamme, Hannaleena Enbuska toteaa.
Espoolainen lukio lähti kehittämään opiskelijoiden motivaatiota ja kasvun asennetta
Espoon yhteislyseon Erasmus+ -hanke sai sytykkeen, kun lyseon oppilaskunnan hallitus nosti esiin hyvinvoinnin merkityksen oppimisessa. Opiskelijakunta oli huomannut, että opiskelijat olivat aiempaa stressaantuneempia, ja koronapandemia oli vain pahentanut tilannetta. Sekä opiskelijat että opettajat olivat heti yhtä mieltä aiheen tärkeydestä ja valikoitumisesta hankkeen teemaksi.
Tavoitteena oli parantaa opiskelijoiden hyvinvointia sekä ymmärrystä oman toiminnan ja motivaation tärkeydestä – etenkin silloin, kun haluaa saavuttaa tietyn päämäärän. Pohjana oli Carol Dweckin teoria asenteen merkityksestä oppimisessa. Työkaluna käytettiin tiimityötä, jonka avulla opettajat ja opiskelijat saivat tilaisuuden oppia toinen toisiltaan erilaisia taitoja ja tapoja ratkaista tilanteita.
- Päätavoitteenamme oli vahvistaa opiskelijoiden kasvun asennetta sekä itsemyötätuntoa ja kykyä yrittää uudestaan epäonnistumisen jälkeen. Halusimme myös lisätä ymmärrystä hyvinvoinnista ja parantaa opiskelijoiden omaa pystyvyyttä sen lisäämiseen, opettaja Marjo Inkala Espoon yhteislyseosta sanoo.
Hankkeen liikkuvuusjaksoilla yhdisteltiin eri oppiaineita, koska Espoon yhteislyseossa arvostetaan poikkitieteellisyyttä. Mukana liikkuvuuksissa olikin useiden aineiden opettajia.
Hyvinvoinnin rakentamisen malli ammatillisen koulutuksen opiskelijoille
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän hankkeessa luotiin ammatillisen koulutuksen opiskelijoille ja opettajille malli hyvinvointitaitojen rakentamiseen. Opiskelijoiden rooli oli hankkeessa vahva, ja myös työelämän edustajia oli mukana mallia kehittämässä.
- Käytimme hankkeessa useita pedagogisia menetelmiä sekä yhdistimme siihen eri koulutusaloja. Keskeistä oli kehittää myönteisemmäksi opiskelijoiden asenteita omaa hyvinvointia ja siitä huolehtimista kohtaan sekä löytää sopivia harjoituksia hyvinvointitaitojen kouluttamiseen, Miia Ojala Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymästä kertoo.
Konkreettisena tuotoksena hankkeessa valmistui muun muassa opiskelijoille suunnattu hyvinvointiin keskittyvä e-kirja sekä julisteita, jotka tuovat hyvinvointiteeman näkyville oppilaitoksessa ja siten osaksi ammattiin opiskelevien ja heidän opettajiensa arkea. Opettajille koottiin erilaisia harjoituksia, joita he voivat käyttää omassa opetuksessaan.
Materiaalit ovat helposti levitettäviä ja konkreettisia, jolloin niitä on helppo ottaa käyttöön myös muissa ammatillisissa oppilaitoksissa.
- Yksi hankkeessa syntyneistä ideoista oli valita siihen osallistuneiden opiskelijoiden joukosta Hyvinvointilähettiläs, joka auttoi tuomaan teemaa esille myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät itse olleet hankkeessa mukana.
Hankkeeseen osallistui myös erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, jotka saivat hankkeen myötä lisää itseluottamusta, tukea ja työkaluja oman hyvinvoinnin edistämiseen.
Eurooppalaisen innovatiivisen opetuksen EITA-palkinto
EITA-palkinto myönnetään yhteensä 96 hankkeelle Euroopassa. Palkinnolla tuodaan esille parhaita Erasmus+ -ohjelmassa toteutettuja opetuskäytänteitä. Tänä vuonna EITA-palkinnon teemana on ”Hyvinvointi kouluissa”, jolla tarkoitetaan koko koulun kattavaa lähestymistapaa hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Suomalaisille palkinnonsaajille palkinnot jaetaan virallisesti Opetushallituksen järjestämässä Tulevaisuuden osallistuvaa Eurooppaa rakentamassa -seminaarissa 13.11.2024 (https://tapahtumat.oph.fi/osallistuvaaeurooppaarakentamassa).