Uutinen

Erasmus+ -ohjelma tukee yhdenvertaisuutta

Kokemuksia Lukiokoulutus Perusopetus Taiteen perusopetus Varhaiskasvatus Erasmus+ Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle
Lukiot ja koulut voivat toimia yhteiskunnallisen muutoksen ajureina, osoittavat Euroopan unionin Erasmus+ -hankkeissa saavutetut kokemukset. Hanketoiminnan keskeiset tekijät kansainvälisyys, tasa-arvo ja yhdenvertaiset mahdollisuudet ovat arvoja, jotka tukevat oppijoiden kasvua ja kehitystä. Osallistuminen hankkeisiin auttaa osaltaan rakentamaan yhteiskuntaa, jossa erilaisuus nähdään rikkautena ja jossa jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja osallistua.
Koristeellinen.
Kansainvälinen yhteistyö Erasmus+ -ohjelmassa ei aina vaadi matkustamista ulkomaille. Monet yhteistyöhankkeet tarjoavat vaihtoehtoja, kuten verkkopohjaista yhteistyötä.

Osallisuus ja moninaisuus ovat Erasmus+ -ohjelman yksi painopistealue ja sitä edelleen tukee hankkeille myönnettävä lisäavustus osallisuuden varmistamiseen. Tämä osaltaan vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä parantaa oppimaan oppimisen taitoja ja edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen. Avustusta tarjotaan erityisesti heille, joilla olisi muuten vähemmän mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen oppimiseen liittyvään hankkeeseen. Vuonna 2021 alkaneella Erasmus+ -ohjelmakaudella avustustyökalupakkiin tullut osallisuustuki mahdollistaa aiempaa laajemmin erilaisista lähtökohdista tulevien oppilaiden osallistumisen hankkeisiin.

Erasmus+ -ohjelmassa osallistuminen halutaan mahdollistaa yhä useammalle yksilölle ja laajemmille kohderyhmille. Moninaisuuden ja osallisuuden tukeminen on voimavara, joka hyödyttää sekä oppijoita että kouluyhteisöjä laajemmin. Toteutetut hankkeet ovat vahvistaneet osallistujien kokemusta siitä, että heidän panoksensa on arvokas, ja että monimuotoisuus on voima, joka rikastuttaa oppimista. Samalla on opittu kunnioittamaan erilaisia näkökulmia ja rakentamaan parempaa yhteisöllisyyttä. Erasmus+ -ohjelma tukee perusopetuksen kulttuuritehtävää, sillä ohjelma edistää monipuolista kulttuurista osaamista ja kulttuuriperinnön arvostamista. Oppilaiden toimiminen hankkeissa auttaa oppilaan oman kulttuuri-identiteetin ja kulttuurisen pääoman rakentamisessa. 

Erasmus+ edistää osallisuutta ja moninaisuutta kansainvälisessä oppimisessa

Erasmus+ -ohjelma tarjoaa oppilaille ja opiskelijoille mahdollisuuden kansainvälisiin kokemuksiin ja oppimiseen, riippumatta heidän lähtökohdistaan. Ohjelma tukee osallisuutta ja moninaisuutta erityisesti tarjoamalla taloudellista ja käytännön apua niille, joilla on erilaisia osallistumisen esteitä, kuten taloudellisia, sosiaalisia tai terveydellisiä haasteita. Hankkeissa voidaan hakea todellisiin kuluihin perustuvaa tukea, jos ohjelman korvaustaso ei ole riittävä ja osallistuvalla henkilöllä on peruste osallisuustukeen. Osallisuustuki on keskeinen työkalu esteiden poistamisessa ja osallistumisen mahdollistamisessa. Tuen avulla voidaan kattaa ylimääräisiä matkakuluja, majoitus- ja elinkustannuksia tai järjestää erityistarpeisiin mukautettuja oppimisympäristöjä. Tuen tarkoituksena on varmistaa, että jokainen osallistuja voi osallistua täysipainoisesti ja turvallisesti kansainväliseen oppimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi avustajien tai erityisvälineiden hankkimista tai kustannusten kattamista sellaiselle oppilaalle tai opiskelijalle, joiden osallistumisen taloudelliset haasteet muutoin estäisivät. Osallisuustuen avulla koulut ja lukiot voivat tarjota oppijoille ja henkilöstölle aiempaa laajemmin tasa-arvoisia mahdollisuuksia kansainväliseen oppimiseen ja vahvistaa yhteisöllisyyttä moninaisuuden kautta.

Osallisuustuen vaikutukset ovat konkreettisia ja laajasti tunnustettuja. Esimerkiksi pienituloisten perheiden lapsille ja nuorille tuki mahdollistaa sellaisia kokemuksia, jotka eivät olisi heille muutoin mahdollisia. Myös erityisen tuen tarpeessa olevat oppijat ovat hyötyneet tuesta, sillä se on mahdollistanut heidän osallistumisensa oppimiseen liittyviin ryhmäliikkuvuuksiin yhdessä muiden kanssa. Kansainväliset kokemukset ovat usein merkittäviä käännekohtia oppijoiden elämässä. Ne vahvistavat heidän itseluottamustaan ja täydentävät oppimista ainutlaatuisella tavalla.

Koristeellinen.
Monissa tapauksissa ryhmäliikkuvuus on ollut oppilaille heidän elämänsä ensimmäinen ulkomaanmatka. Tämä on avannut uusia näkökulmia ja lisännyt itseluottamusta.

Kokemuksia kansainvälisyydestä

Erasmus+ -ohjelmassa oppilasryhmien oppimiseen liittyvä liikkuvuus on tarjonnut oppijoille jo kolme vuosikymmentä tilaisuuden paitsi matkustaa ulkomaille niin ennen kaikkea mahdollisuuden oppia uutta, tutustua muihin kulttuureihin ja opiskella yhdessä toisen maan oppilaiden kanssa. Oppimiseen liittyvät ryhmäliikkuvuudet ovat olleet monille osallistujille ensimmäinen kosketus kansainväliseen ympäristöön. Oppiminen tapahtuu vastaanottavan maan koulussa, ja liikkuvuuksiin liittyy usein oppiainerajat ylittävää opetusta. Henkilökohtaisella tasolla kyse on useissa tapauksissa ollut oppilaille heidän elämänsä ensimmäisestä ulkomaanmatkasta. Tämä on avannut uusia näkökulmia ja lisännyt itseluottamusta.

Oppilaat ja opiskelijat yöpyvät useimmiten vastaanottavan koulun oppilaiden perheissä, jolloin tutuksi on tullut myös toisen maan tavallinen arkielämä kulttuurisine erovaisuuksineen. Näissä tilanteissa vieraalla kielellä toimiminen lisää oppijan kulttuurista osaamista ja antaa mahdollisuuden hyödyntää koulussa ja lukiossa opiskeltuja taitoja. 

Kulttuurisen identiteetin ja kulttuurienvälisen yhteistyön vahvistaminen onkin ollut monen hankkeen tavoitteiden keskiössä. Oppilaat ovat tutkineet omaa kulttuurista taustaansa ja jakaneet sitä kansainvälisten partnerikoulujen oppilaiden kanssa, mikä on paitsi syventänyt heidän ymmärrystään omista juuristaan, myös rikastuttanut heidän näkemystään erilaisista kulttuureista. Kulttuurienvälisen yhteistyön kautta oppilaat ovat saaneet mahdollisuuden jakaa näkemyksiään ja oppia arvostamaan erilaisia kulttuurisia taustoja. Yhteistyö kansainvälisten ryhmien kanssa on auttanut huomaamaan, että monista eroista huolimatta ihmiset jakavat yhteisiä arvoja kuten kunnioituksen, yhteistyön ja toisten tukemisen. Tällainen vuorovaikutus on avartanut oppilaiden näkökulmia ja kehittänyt heidän taitojansa toimia monikulttuurisessa ympäristössä.

Kansainvälinen yhteistyö Erasmus+ -ohjelmassa ei aina vaadi matkustamista ulkomaille. Kaikille oppijoille ei ole mahdollista osallistua liikkuvuuksiin, mutta tämä ei sulje heitä pois kansainvälistymisen mahdollisuuksista. Monet yhteistyöhankkeet tarjoavat vaihtoehtoja, kuten verkkopohjaista yhteistyötä, jossa oppilaat voivat osallistua yhteisiin projekteihin, virtuaalisiin työpajoihin ja kulttuurivaihtoihin etäyhteyksien avulla. Tämä mahdollistaa monipuolisen oppimisen ja kansainvälisen vuorovaikutuksen paikasta riippumatta. 

Koulu voi myös vastaanottaa vieraita ja hankekumppaneita omassa koulussa, jolloin oppilaat pääsevät tutustumaan eri kulttuureihin ja oppimaan yhteistyötä käytännössä. Tällaiset toimintatavat tuovat kansainvälisyyden lähelle ja avaavat uusia mahdollisuuksia moninaisuuden ja osallisuuden edistämiseksi jokaiselle oppilaalle.

Esimerkiksi eräässä hankkeessa oppilaat työskentelivät kestävän kehityksen teemojen parissa kierrätysmateriaaleja hyödyntäen yhdessä eurooppalaisten partnerikoulujen oppilaiden kanssa. He jakoivat ideoita, suunnittelivat projekteja ja loivat konkreettisia ratkaisuja yhteistyössä eri maiden oppijoiden kanssa. Tämä opetti oppilaille, että heidän teoillaan ja ideoillaan oli merkitystä paitsi paikallisesti, myös globaalissa kontekstissa, mikä vahvisti heidän uskoaan omaan vaikuttavuuteensa. Toisessa hankkeessa keskityttiin digitaaliseen turvallisuuteen ja sen merkitykseen arjessa. Oppilaat työskentelivät kansainvälisissä ryhmissä, joissa he oppivat tunnistamaan verkkokiusaamisen merkkejä, jakamaan parhaita käytäntöjä ja pohtimaan ratkaisuja turvallisempaan käyttäytymiseen digitaalisessa ympäristössä. Tämä auttoi oppilaita ymmärtämään toistensa näkökulmia ja kehittämään uusia toimintamalleja, joita voitiin hyödyntää paitsi omassa koulussa, myös partnereiden kouluissa.

Nämä Erasmus+ -ohjelman hankkeet osoittavat, miten moninaisuuden ja osallisuuden edistäminen tuottaa merkittäviä tuloksia. Kansainväliseen toimintaan osallistuminen on rikastuttanut sekä yksilöiden että yhteisöjen kokemuksia ja avannut ovia monimuotoisempaan oppimiseen.

Kansainvälisyyden vaikutukset ulottuvat pitkälle

Erasmus+ -ohjelman osallisuustuki avaa ovia, jotka eivät ole aiemmin olleet jokaisen saavutettavissa. Kansainväliset kokemukset, yhdessä tekeminen ja kulttuurienvälinen vuorovaikutus rakentavat siltoja, jotka yhdistävät oppijoita ja vahvistavat heidän osallisuuttaan maailmassa. Erasmus+ -hankkeissa on nähtävissä konkreettinen esimerkki siitä, miten moninaisuus ja osallisuus voivat rikastuttaa niin yksilöiden kuin koko yhteisöjen elämää. Vaikutukset näkyvät paitsi yksilöiden elämässä myös yhteisöissä, joissa he toimivat. 

Kansainvälinen oppiminen ja osallisuus tarjoavat mahdollisuuden syvempään kulttuuriseen ymmärrykseen ja taitoihin, joita tarvitaan monimuotoisessa maailmassa. Koulut ja lukiot voivat ohjelman avulla vahvistaa rooliaan kansainvälisyyden edistäjinä ja hyödyntämällä ohjelman osallisuustukea koulut ja lukiot toimivat esimerkkeinä siitä, miten esteitä voidaan purkaa ja mahdollisuuksia luoda jokaiselle taustasta riippumatta.

Erasmus+ -ohjelma yleissivistävässä koulutuksessa 

Erasmus+ tarjoaa mahdollisuuksia varhaiskasvatukselle ja yleissivistävälle koulutukselle oppimiseen liittyviä liikkuvuusjaksoja ja yhteistyötä eurooppalaisten koulujen ja lukioiden kanssa. 

Erasmus+ -ohjelmassa poistetaan lisärahoituksen avulla esteitä, joita eri kohderyhmät saattavat kansainvälistymisessä kohdata.

Liikkuvuus tarkoittaa hankkeessa tapahtuvaa henkilön osallistumista oppimiseen tai kehittämiseen liittyvään tapahtumaan toisessa maassa. 

 

Kirjoittajat: Sabrina Somersaari ja Sirkka Säikkälä. Artikkeli on julkaistu alunperin Rexi-lehden numerossa 1/2025.