Eurodesk 35 vuotta: nuorten inspirointia vuodesta 1990 lähtien

Yli kolmen vuosikymmenen ajan Eurodeskin tehtävä on ollut tukea nuoria tarjoamalla selkeää ja saavutettavaa tietoa kansainvälisistä liikkuvuusohjelmista sekä rohkaisemalla nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen.
– Jo 35 vuoden ajan Eurodesk on ollut keskeinen tiedonlähde nuorille, jotka haluavat saada aikaan muutoksia yhteisöissään sekä edetä henkilökohtaisilla ja ammatillisilla poluillaan kansainvälisen liikkuvuuden kautta, kertoo Audrey Frith, Eurodeskin johtaja.
– Paikallisten Eurodesk-tiedottajiemme avulla voimme saada yhteyden nuoriin kaikkialla, ei vain isoissa kaupungeissa. Tulevina vuosina uskon Eurodeskin tarjoaman tiedon saavuttavan jokaisen kaupungin, alueen ja nuoren, Eurodeskin puheenjohtaja Pavlina Macounova toteaa.
Eurodesk-verkosto juhlistaa tätä merkittävää matkaansa järjestämällä kuluvan vuoden aikana erilaisia tapahtumia sekä julkistamalla tuoreen nuorisotiedotuskyselyn tulokset ja uudet verkkosivunsa.
Pitkäjänteinen ja laadukas tiedotustyö kansainvälisestä liikkuvuudesta on ollut mahdollista näin pitkään yhteistyön avulla. Eurodesk-verkostoon kuuluu 38 kansallista koordinaatiotoimistoa 36 maassa sekä yli 3000 alue- ja paikallistason toimijaa.
Suomen Eurodesk viettää tänä vuonna myös omaa juhlavuottaan: Suomi liittyi mukaan verkostoon vuonna 1995, joten tänä vuonna tulee täyteen pyöreät 30 vuotta! Suomessa Eurodesk keskittyy jakamaan tietoa kansainvälisistä mahdollisuuksista koulun ulkopuolella, nuorten vapaa-ajalla. Kullanarvoista on yhteistyö nuorten tieto-, neuvonta- ja ohjaustehtävissä toimivien kanssa, jotta kansainväliset mahdollisuudet avautuvat yhdenvertaisesti nuorille taustasta, elämäntilanteesta ja asuinpaikasta riippumatta.
– Kannustan tutustumaan Eurodeskin materiaaleihin. Niistä löytyy nuorten parissa työskenteleville hyviä työkaluja ja näkökulmia kansainvälisten polkujen löytämiseksi, mainitsee ohjelma-asiantuntija Riikka Uljas-Bärman Opetushallituksesta.