KHO:n päätös: Sähköisten opetusalustojen käyttö voi perustua lakisääteiseen velvoitteeseen

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi ennakkopäätöksessään, että perusopetusta koskeva sääntely voi muodostaa kaupungille sellaisen lakisääteisen velvoitteen, jonka noudattamiseen henkilötietojen käsittely sähköisellä opetusalustalla voi perustua. Tietosuojavaltuutettu ja hallinto-oikeus antoivat asiasta aikaisemmin tästä poikkeavan päätöksen.
KHO ei ottanut päätöksessään kantaa siihen, miltä osin kysymyksessä olevalta henkilötietojen käsittelyltä mahdollisesti puuttuu yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen peruste. Korkein hallinto-oikeus on näiltä osin palauttanut asian tietosuojavaltuutetulle käsiteltäväksi.
Ratkaisu tarkoittaa, että perusopetusta järjestettäessä henkilötietojen käsittely sähköisillä opetusalustoilla voi perustua lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen, eli tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan. Perusopetuksen järjestäjän on kuitenkin edelleen tapauskohtaisesti tarkistettava, minkälaista henkilötietojen käsittelyä niiden käytössä oleviin opetusalustoihin sisältyy ja voiko käsittely perustua lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen. Sovellettavaksi voi tulla myös jokin muu tietosuoja-asetuksen mukainen käsittelyperuste. Ratkaisu ei siten edellytä lisätoimia kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjien toimintaan.
Digitaalisia palveluja hyödynnetään opetuksessa ja oppimisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) tavoitteiden mukaisesti. KHO:n ratkaisu on yhtenevä tämän opetuksen järjestäjiä sitovan velvoitteen kanssa. Digitaalisten palvelujen käytön tavoitteena on edistää mahdollisuuksia oppia, johon jokaisella oppilaalla on oikeus. Digitalisoituneessa yhteiskunnassa on välttämätöntä varmistaa jokaisen lapsen ja nuoren riittävät digitaaliset taidot.
Opetushallitus seuraa asian käsittelyä tietosuojavaltuutetun toimistossa ja tiedottaa asiasta lisää asian käsittelyn edetessä. Yleistietoa perusopetuksen järjestäjän tietosuojaan liittyvistä velvoitteista ja käsittelyperusteista on saatavilla esimerkiksi Opetushallituksen tietosuojaoppaasta.
Lisätietoja: