Kolmen kuukauden matka saamelaisen elokuvan maailmaan – Erasmus+ avasi tien kuvauksiin Kiirunassa

Ensimmäiset päivät Kiirunassa

TekRek, AS, D, SFX, Hero, EQ, insp., Grip. Olen juuri saapunut työharjoitteluun Kiirunaan, Amanda Kernellin Garrat du váimmu -elokuvan kuvauksiin. Olen päässyt harjoitteluun Erasmus+ -kumppanuushankkeen kautta, jonka päätoteuttaja on Saamelaisalueen koulutuskeskus ja jossa myös itse opiskelen media-alaa. Tuolloin tammikuun ensimmäisenä tiistaina alkoi verkkokalvoilla vilisemään käsittämättömiä kirjainyhdistelmiä ja ympärillä kuului sanoja, joita en ymmärtänyt, vaikka luulin osaavani ruotsia. INT ja EXT onneksi sentään oli koulun tunneilta jäänyt mieleen, ja storyboard -osaamisella sain myöhemmin jopa tehtyä vaikutuksen tuotantotoimiston väkeen. 

Kuvaukset lähestyivät kovaa vauhtia ja toimistolla oli täysi kuhina päällä. Tuotantoyhtiö Nordisk Filmin vuokraamassa toimistotilassa oli rekeittäin vaatteita, useita moottorikelkkoja, autoja, huonekaluja sekä sekalaista rekvisiittaa. Oli mielenkiintoista lukea käsikirjoitusta, tutkia kuvaussuunnitelmia ja todeta, miten paljon elokuvan teossa onkaan yksityiskohtia. Parin päivän päästä seisoinkin jo kuvauspaikalla parinkymmenen asteen pakkasessa tutkimassa, mistä aurinko mihinkin aikaan paistaa, montako ajoneuvoa kuvassa näkyy ja mihin näyttelijät asettuvat. Kirjainlyhennykset alkoivat avautumaan, tätä on TekRek. Ymmärsin myös, etteivät ainoastaan aivot ja mentaalipuoli joudu koetukselle, vaan etenkin varpaat ja sormet ovat kovilla ulkokuvauksissa.

Koekuvauksista koiraohjaajan rooliin

Ensimmäiset viikot valmisteltiin kuvauksia ja tutustuin seutuun kuljettaessani näyttelijöitä harjoituksiin ympäri Kiirunaa ja lähikuntia. Oli mukavaa jutella etenkin iäkkäämpien näyttelijöiden kanssa ja oli mielenkiintoista kuulla hieman saamelaisten elämästä Ruotsin puolella. Sain puhua saamea yllättävän paljon ja pikkuhiljaa aloinkin ymmärtämään paremmin myös eri murteita ja jopa eteläsaameakin. Heti ensimmäisinä päivinä tutuksi tulivat Kiirunan ruokakaupan kassat, toimistotarvikeliikkeen myyjät ja lounasravintolat.

Seuraavassa hetkessä olimmekin jo koirani Borgan kanssa keskellä koekuvauksia. Siellä me ohjaajan, apulaisohjaajan, tuottajan ja muutamien muiden edessä suoritimme käskettyjä tehtäviä. Rauhallinen ja vokaalinen koirani Borga teki vaikutuksen tuomaristoon ja nappasi koirapääroolin elokuvasta.

Ensimmäinen kerta kuvauksissa oli jännittävää. Oton ajan pidätin hengitystä ja katsoin monitorilta, kun koirani teki töitä toisessa huoneessa. Saimme kokea yhdessä useita hauskoja kuvauspäiviä, toki etenkin ulkona pidetyt kuvaukset olivat rankkoja ja stressaavia. Näyttelijäntyö on suurimmaksi osaksi odottelua ja kun käsky käy, pitää kameran edessä olla saman tien valmiina. Oli erityisen mielenkiintoista päästä kokemaan elokuvantekoa myös näyttelijän näkökulmasta.

Ainutlaatuinen kokemus, joka antoi rohkeutta tulevaan

Kuvauspäiviä pidän hyödyllisimpinä ja opettavaisimpina opiskeluiden ja mahdollisen tulevan uran kannalta. Kuvauksissa kaikkien roolit selkiytyivät ja tiimityön tärkeys korostui, kun aikaa ei voi hukata ja kaiken tulee kuvaushetkellä toimia saumattomasti. Tuotantotiimin jäsenet olivat kyllä rautaisia ammattilaisia. En muista ohjaajan tai kuvaajan kertaakaan pyytäneen säätämään valaistusta uudelleen, äänityksen menneen pieleen tai puvustuksen olleen myöhässä.

Alkuosan harjoittelustani olin suurimmaksi osaksi tuotantoassistenttina ja tehtävät olivat perinteisiä toimistotöitä sekä juoksutyttönä olemista. Jälkimmäisen osan harjoittelustani olin koiraohjaajan roolin lisäksi enimmäkseen lavastusosastolla, minkä koin omimmaksi jutuksi. Sain kertoa myös omia mielipiteitäni ja tehdä kaikkea verhotangon seinään ruuvaamisesta erilaisten ajoneuvojen siirtelyyn. 

Harjoittelulla oli inspiroiva vaikutus ja kiinnostukseni alalle heräsi uudella tavalla. Harjoittelusta sain rohkeutta myös omien projektien toteuttamiseen. Harjoittelun pahin osuus oli käänteinen kulttuurishokki, joka iski kotiin palatessa. Kolmen kuukauden ruotsin ja saamen puhumisen jälkeen tuntui todella oudolta nähdä suomenkielisiä kylttejä ympärillä ja koirallekin juttelen vielä usein ruotsiksi. 

Olen kiitollinen ainutlaatuisesta kokemuksesta. Hanke mahdollisti upeita tilaisuuksia tulevaisuuden elokuvantekijöille! 

TEKSTI: Katariina Guttorm, Tiina Jäppinen