Osallisuus korkeakoulujen kansainvälistymisessä –verkosto aloittaa

Opetushallitus tukee suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä toimeenpanemalla sekä kansallisia että kansainvälisiä rahoitusohjelmia, jotka edistävät kansainvälistymistä ja liikkuvuutta. Näissä ohjelmissa osallisuus on keskeinen perusperiaate. Sen tavoitteena on taata, että kansainvälinen liikkuvuus ja korkeakoulujen kansainvälistyminen ovat koko korkeakouluyhteisön saavutettavissa ja niihin liittyvät toimintatavat ja -periaatteet edistävät tasa-arvoa, monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja kuulumisen tunnetta. Osallisuuden edistäminen nähdään myös keskeisenä keinona kannustaa koko korkeakouluyhteisöä osallistumaan liikkuvuuteen, ja sitä kautta korkeakoulujen kansainvälisen liikkuvuuden kasvattamisessa.
Verkoston toiminta tarjoaa paitsi mahdollisuuden tiedon jakamiseen ja keskusteluun, asiantuntijapuheenvuorojen kautta myös näkökulmia ja konkreettisia työkaluja osallisuuden edistämiseen osana korkeakoulujen kansainvälistymistä. Lisäksi verkosto toimii asiantuntijapoolina, jonka näkemyksiä Opetushallitus voi tarvittaessa hyödyntää korkeakoulusektorin kansainvälistymisen ja liikkuvuuden osallisuuden kehittämisessä, tai esimerkiksi kutsumalla verkoston jäseniä osallistumaan erilaisiin seminaareihin ja tilaisuuksiin.
Verkostoon liittyminen on täysin vapaaehtoista, eikä jäsenyys sido mihinkään. Verkostoon osallistuminen on maksutonta, eikä siitä makseta palkkioita. Kokouksia ja keskustelutilaisuuksia järjestetään keskimäärin 1–2 kertaa lukukaudessa etäyhteyksin.
Verkoston jäsenet
Verkosto on tarkoitettu osallisuuden edistämisestä korkeakoulujen kansainvälisessä liikkuvuudessa ja kansainvälistymisessä kiinnostuneille, mukaan lukien korkeakoulujen asiantuntijat, akateeminen/opetushenkilöstö, hanketoimijat, järjestöjen edustajat, tutkijat sekä muut viranomaistahot.
Kutsumme kaikkia korkeakouluja nimeämään verkostoon 1–3 jäsentä, jotka ilmoittautuvat 7.3.2025 mennessä alla olevan linkin kautta. Verkoston jäsenet toimivat tiedonvälittäjinä verkoston, Opetushallituksen ja oman korkeakoulunsa välillä. He voivat tarvittaessa jakaa kokouskutsuja ja muuta verkoston tuottamaa ja jakamaa materiaalia omassa organisaatiossaan. Verkostoon toivotamme tervetulleiksi ja kutsumme myös järjestöjen ja viranomaisten edustajia ja tutkijoita, jotka työskentelevät osallisuuden ja kansainvälistymisen parissa. Verkoston jäsenet lisätään Opetushallituksen hallinnoimalle Teams-verkkoalustalle, joka toimii verkoston pääasiallisena yhteydenpito- ja materiaalien jakokanavana.
Verkoston ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 18.3.2025 klo 13 - 15 Teams-alustalla. Kokouksessa keskustellaan tarkemmin verkoston toiminnasta. Verkoston pilottivaiheen on alustavasti suunniteltu kestävän nykyisen Erasmus+ -ohjelmakauden ajan, eli vuoden 2027 kesään saakka, jonka jälkeen tarve toiminnan jatkamiselle arvioidaan uudelleen.
Korkeakoulujen edustajia pyydämme keskustelemaan sisäisesti korkeakoulun osallistumisesta verkostoon ja nimeämään keskuudestaan 1–3 jäsentä, jotka ilmoittautuvat verkostoon. Toivomme osallistujiksi eri rooleissa korkeakouluissa toimivia henkilöitä. Kokouskutsu ja osallistumislinkki lähetetään ennen tilaisuutta verkostoon ilmoittautuneille.
Lisätietoja
Mikäli verkostosta tai sen toiminnasta herää kysyttävää, ota yhteyttä!
Lisätietoja verkostosta antaa erityisasiantuntija Sami Niemelä osoitteessa sami.niemela [at] oph.fi (sami[dot]niemela[at]oph[dot]fi).