Hyppää pääsisältöön

Opetushallitus


Opetushallitus kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja elinikäistä oppimista sekä edistää kansainvälisyyttä.

Opetushallitus antaa tukea Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen aikana kouluille, oppilaitoksille ja varhaiskasvatuksen toimijoille. Tarjoamme myös tietoa ja tukea kansainvälisissä hankkeissa ja vaihto-ohjelmissa mukana oleville organisaatioille ja henkilöille.

Opetushallitus päivittää ja tuottaa tukimateriaalia kouluille ja oppilaitoksille koronatilanteen aiheuttamiin poikkeusjärjestelyihin liittyen.

Blogit

Hyvää kesää kaikille lapsille, nuorille ja opiskelijoille sekä erityisen paljon onnea opinnoista ja koulutuksesta valmistuville ja syksyllä uuteen siirtyville oppijoille.

Blogi

Hyvää ja rentouttavaa kesää!
Ammatillinen koulutus Esiopetus Lukiokoulutus Perusopetus Varhaiskasvatus
Kuvituskuva: Kaksi henkilöä istuu portailla

Blogi

Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava kokea olevansa arvokas vuoden jokaisena päivänä
Opettajat ja kasvattajat Opetus ja ohjaus Opetussuunnitelma Tasa-arvo ja osallisuus
Taitaja2021-kilpailun viherrakentamisen finaalitehtävässä parannettiin Kempeleen kunnan uimahallin piha-alueen toimivuutta ja viihtyisyyttä. Näin kilpailutyöt jäävät elämään kisaviikon jälkeen.

Blogi

Ammattitaitoiset osaajat vievät työelämää ja yhteiskuntaa kohti kestävää tulevaisuutta
Ilmasto Kestävä kehitys Laatu ja kehittäminen OPH vaikuttaa Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Ammatillinen koulutus

Ilmoittaudu koulutuksiimme nyt

alt-text (optional, uses title if not set)

Työelämässä oppimisen tietotori

Webinaarissa tarkastellaan näkökulmia, miten vihreä siirtymä kiinnittyy työelämän murrokseen ja työelämässä oppimiseen.Suomi on siirtymässä kohti kestävän kehityksen yhteiskuntaa, mikä muuttaa työelämän tulevaisuutta, työmarkkinoiden rakennetta, ammatteja ja osaamistarpeita. Oppimisella ja osaamisen kehittämisellä on tässä siirtymässä merkittävä rooli. Ilmoittaudu 31.5.2022 mennessä

alt-text (optional, uses title if not set)

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi – Vaikuttava vuorovaikutus!

Mitä on vaikuttava vuorovaikutus oppimisen kohteena ja oppimisen mahdollistajana? Poikkeuksellisessa ajassa vuorovaikutuksen merkitys on korostunut erityisesti ja siksi vaikuttava vuorovaikutus on nostettu tämän vuotisen foorumin pääteemaksi. Tule mukaan vahvistamaan ammattitaitoasi ja ammatillista identiteettiäsi! Ilmoittaudu 3.6.2022 mennessä

alt-text (optional, uses title if not set)

Ylioppilastutkinnon matematiikan kokeen valmistava arviointi

Saat ajankohtaista tietoa ylioppilastutkinnon matematiikan oppimäärien yhteisistä tavoitteista ja opiskelijan arvioinnista sekä perehtyä YTL:n matematiikan koekohtaisiin korjausohjeisiin. Ilmoittaudu 12.8.2022 mennessä.

alt-text (optional, uses title if not set)

XIII Valtakunnalliset lukiopäivät – Viisaasti ja laadukkaasti uudelle LOPS-kaud…

XIII Valtakunnalliset lukiopäivät - Viisaasti ja laadukkaasti uudelle LOPS-kaudelle - XIII Nationella gymnasiedagarna - Med kunskap och kvalitet mot en ny GLP-period Ilmoittaudu 15.8.2022 mennessä.

Ajankohtaista tapahtumakalenterissa

Muuri johon piirretty kuvia ihmisistä, jotka hymyilevät. Ihmisten alle kirjoitettu saksankielinen teksti

Tapahtuma

28.4.2022–10.6.2024
Hae nuorisovaihtokoulutukseen - katso avoimet haut tästä!
Nuorisotyö
Ihmisen sydän johon piirtyy Euroopan kartta joka kukitettu.

Tapahtuma

15.5.–6.9.2022
Toiveista totta -työpaja - kohti omaa solidaarisuushanketta! (online)
Kansalaistoiminta Kulttuuri Nuorisotyö

Tapahtuma

20.5.2022 08.00–09.00
Opinto-ohjauksen aamukahvi 5/5
Perusopetus

Tietoa kansainvälistymisrahoituksesta

Opetushallitus tukee suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä.

Voit lähteä esimerkiksi kansainväliseen vaihtoon, kehittää organisaatiosi toimintaa tai laajentaa ammattiosaamistasi koordinoimiemme harjoittelu-, vaihto- ja apurahaohjelmien kautta. Vastaamme toimialallamme mm. Euroopan unionin ohjelmien toimeenpanosta ja tiedottamisesta Suomessa.

https://www.oph.fi/fi/kehittaminen-ja-kansainvalisyys/kansainvalistymisrahoitus

Erasmus+, Euroopan solidaarisuusjoukot, Kansalaisten Eurooppa, Luova Eurooppa, Nordplus

Opetushallituksen muita palveluita

Opintopolku.fi

opintopolku.fi

Palvelu sisältää tietoa tutkinnoista, ammateista sekä opiskelusta eri oppilaitoksissa. Sen kautta voit sekä löytää koulutusvaihtoehtoja että hakea niihin.

Vipunen

vipunen.fi

Opetushallinnon tilastopalvelusta löytyy muun muassa tilasto- ja indikaattoritietoa eri sektoreiden koulutuksesta ja koulutuksen jälkeisestä sijoittumisesta.

ePerusteet

eperusteet.opintopolku.fi

ePerusteet-palvelussa voit tutustua voimassa oleviin opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteisiin. Perusteita julkaistaan palvelussa vaiheittain.

Opetushallituksen koulutuskalenteri

oph.etapahtuma.fi

Koulutuskalenterista löydät Opetushallituksen järjestämät maksulliset koulutukset.

Opetushallituksen verkkokauppa

verkkokauppa.oph.fi

Verkkokaupasta löydät Opetushallituksen maksulliset oppimateriaalit ja julkaisut.

Maailmalle.net

maailmalle.net

Maailmalle.netistä löydät puolueetonta tietoa opiskelusta, työharjoittelusta, vapaaehtoistyöstä ja nuorisovaihdoista ulkomailla.