Valtionavustukset

Opetushallituksen valtionavustustoiminnan ensisijaisina tavoitteina on tukea kehittämis-, kokeilu- ja käynnistämishankkeita, joissa tuotetaan levittämiskelpoisia malleja, menetelmiä ja käytäntöjä sekä pyritään pysyviin toiminnallisiin tai rakenteellisiin muutoksiin ja parannuksiin.

Hankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan ja tulossopimuksen toimeenpanoa sekä koulutuksen ja opetuksen järjestäjien tarpeiden yhteen sovittamista valtakunnallisiin tavoitteisiin. Toiminnassa suositaan laajoja, kokoavia ja verkostomaisia hankkeita.

Selvitykset valtionavustusten käytöstä

Valtionavustusten käyttöön liittyy selvitysvelvoitteita. Tieto käytettävistä lomakkeista ja mahdollisesta sähköisestä selvityksestä löytyy kulloisenkin haun verkkosivulta (haut ennen nykyisin käytössä olevaa sähköistä hakujärjestelmää).

Nykyisen sähköisen hakujärjestelmän kautta toteutettujen hakujen selvitykset tehdään hakujärjestelmässä, jota varten avustuksen saajille tullaan toimittamaan tarvittavat linkit.

Valtionavustushaku #paraskoulu

Opetushallitus asettaa haettavaksi valtion vuoden 2018 talousarvioon sisältyvästä määrärahasta tasa-arvoisen peruskoulun tavoitteiden ja toimien toimeenpanoon valtionavustusta enintään 7 000 000 euroa. Valtion erityisavustuksella tuettu toiminta pohjautuu hakijan laatimaan toimenpidesuunnitelmaan, jonka erityisinä painopisteinä tulee olla johtamisen rakenteellinen kehittäminen, hyvinvoinnin edistäminen ja oppimisen tukeen liittyvien käytänteiden kehittäminen.

Hakuaika alkaa 7.11.2018 ja päättyy 19.12.2018 klo 16.15.

Lisätietoja antavat:
Opetusneuvos Leena Nissilä p. 029 533 1155
Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen p. 029 533 1525
Opetusneuvos Ulla Laine, p. 029 533 1597
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa:

Hakuaika alkaa 7.11.2018 ja päättyy 19.12.2018 klo 16.15.

 

Opetushallituksen näkyvyys kehittämishankkeiden viestinnässä

Opetushallituksen rahoittamien hankkeiden viestinnässä käytetään hankkeiden käyttöön kehitettyä erillistä tunnusta eli nk. hankelogoa, josta ilmenee Opetushallituksen rooli hankkeen rahoittajana. Hankelogoa tulee käyttää, jos rahoitettujen hankkeiden viestinnässä halutaan käyttää jotakin Opetushallituksen visuaalista tunnusta esimerkiksi hankkeiden verkkosivuilla, esittelymateriaaleissa ja/tai julkaisuissa.

Suomi

Png-tiedostot sähköiseen käyttöön

Eps-tiedostot painotuotteisiin

Ruotsi

Png-tiedostot sähköiseen käyttöön

Eps-tiedostot painotuotteisiin

Englanti

Png-tiedostot sähköiseen käyttöön

Eps-tiedostot painotuotteisiin