Ammatillinen koulutus

Tässä osiossa tiedotetaan ammattikoulutuksen kehittämiseen myönnettävistä valtionavustuksista. Kehittämisteemat löydät sivun vasemmasta laidasta. Avustusten käytöstä tulee rahoituspäätöksen mukaisesti lähettää selvitys. Lisäksi on mahdollista ehdottaa hyvät käytännöt -kuvausta julkaistavaksi Hyvät käytännöt -palvelussa.

Ammatillisen koulutuksen valtionavustukset 2018

Alkuperäiskarjan geenipankkitoiminta ja ammatillisen koulutuksen 2018 kansainväliSYYSpäivien järjestäminen hyvien käytäntöjen levittämiseksi -haut avautuvat kevään 2018 aikana.

Lisätietoja näiltä sivuilta.

Muista hausta tiedotamme myöhemmin.

Valtionavustushaut

Päättyneet haut ja myönnetyt avustukset

Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen

Opetushallitus asettaa haettaviksi valtion vuoden 2016 talousarvioon sisältyvistä määrärahoista avustukset urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestämiseen 300 000 euroa.

 

Hyvät käytännöt

Valtionavustusten raportointi

  • Yhteistyökumppaneiden kustannusarviot lomake (Excel)

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyshankkeita