Purppurainen piirros emojeista puhelimen ruudulla

Tunnetaidot ja ryhmän toiminta ovat dialogisen ja keskustelevan opetuksen perusta. Opettaja ei voi ottaa dialogia nopeasti käyttöön ikään kuin helppona opetusmenetelmänä, saati soveltaa sitä mihin tahansa tilanteeseen. Yhteisten käytäntöjen muuttaminen dialogiseen suuntaan vaatii kaikilta (niin opettajilta, oppilailta kuin koko koululta) harjoittelua ja tottumista. 

Dialogisiin tunteisiin kuuluvat huolenpito, luottamus, kunnioitus, arvostus, myötätunto ja toivo. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ja haluaa kokemuksen siitä, että hänestä huolehditaan, häneen luotetaan, häntä kunnioitetaan ja arvostetaan.

Dialogisia tunteita voidaan pitää eräänlaisena mielen vitamiinivarastona. Ne toimivat vastavoimana pettymyksille, häpeälle, vihalle, pelolle ja uhan kokemiselle. Myötätunnon ja toiveikkuuden ilmapiiri yhdessä muiden dialogisten tunteiden kanssa luovat turvallisuutta luokkaan ja koko kouluympäristöön. Turvallisuus puolestaan luo edellytykset muiden kohtaamiselle, oppimiselle ja itsetunnon vahvistumiselle.

Tunnetaidot ovat osa sosio-emotionaalisia taitoja. Usein tunnetaitoihin liitetään

  • tunteiden tunnistaminen
  • tunteiden sietäminen
  • tunteiden säätely
  • tunteiden ilmaiseminen ja käsittely.

Tunnetaitoja voi pitää yhtenä tärkeimmistä kasvattajan taidoista. Opettaja tarvitsee tunnetaitoja työssään jatkuvasti. Oppilaat, kollegat, huoltajat ja erilaiset arkiset kohtaamiset herättävät tunteita. Opettajan edellytetään opettavan oppilaille tunnetaitoja omalla toiminnallaan, mallintavan heille tunnetaitoja vuorovaikutustilanteissa.

Sekä perusopetuksen että lukion opetussuunnitelmaan kuuluu tunnetaitojen opettaminen:

”Oppilaat oppivat perusopetuksen aikana tuntemaan ja ymmärtämään hyvinvointia ja terveyttä edistävien ja sitä haittaavien tekijöiden sekä turvallisuuden merkityksen ja hakemaan niihin liittyvää tietoa. He saavat mahdollisuuden kantaa vastuuta omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat kasvavat huomaamaan ihmissuhteiden ja keskinäisen huolenpidon tärkeyden.” (POPS 2014)

”Opiskelija kehittää vuorovaikutusosaamistaan tunnistamalla, käsittelemällä ja säätelemällä tunteitaan. Hän oppii myös kuuntelemaan, kunnioittamaan ja ennakoimaan toisten tunteita ja näkemyksiä sekä niiden ilmaisuja. Hän oppii käyttämään tunteita voimavarana vuorovaikutuksessa.” (LOPS 2019)

Tunnetaidot liittyvät olennaisesti dialogitaitoihin. Dialogissa ihminen kuuntelee sekä omia että toisten ihmisten tunteita. Dialogisessa keskustelussa on tärkeää sanoittaa tunteita myös tarvittaessa ääneen.

Dialogisessa vuorovaikutuksessa kasvattaja suhtautuu lapsen tunteisiin hyväksyvästi. Lapsen tunnekokemus on oikeutettua, inhimillistä ja ihmisyyteen kuuluvaa. Lasta ja hänen kokemustaan ei mitätöidä.

Tillbaka upp

Ihmiset ovat yksilöllisiä sen suhteen, kuinka herkästi tunteet viriävät, kuinka herkästi vallalla oleva tunneilmapiiri aistitaan, kuinka voimakas tunnereaktio on ja kuinka kauan tunnereaktio kestää. Tunneherkkyyttä voidaan ajatella jatkumona, johon jokainen kouluyhteisön jäsen sijoittuu.

Jotkut opettajat ja oppilaat ovat tunneherkempiä kuin toiset. Tunneherkkyyttä ei pidä arvottaa hyväksi tai huonoksi. Kaikki oppijat hyötyvät tunnetaitojen oppimisesta, joskin tunneherkät lapset ja nuoret voivat erityisesti hyötyä tunnetaitojen opettelusta.

Tunteiden säätelyssä voidaan erottaa tietoinen ja automaattinen säätely. Koulussa oppilaille opetetaan tietoista, tahdonvaraista säätelyä. Harjoittelemalla tunteiden säätelyä tietoisesti kerta toisensa jälkeen säätely voi automatisoitua.

Purppurainen piirros kahdesta tytöstä, joista toinen näyttää iloiselta ja itsevarmalta ja osoittaa toista tyttöä, joka näyttää varautuneelta ja pitää käsiä puuskassa suojaavasti.

Automaattiseksi säätelyksi voidaan kutsua myös sitä, kun tunteita säätelee vuorovaikutustilanne ihmisten välillä. Esimerkiksi toisen ihmisen myötäelävät eleet, lempeä äänensävy ja katse voivat tyynnyttää ihmistä, joka kokee hankalan tunteen. Tavoitteena tunteiden säätelyssä on taitava eläminen tunteiden kanssa, ei niistä eroon pääseminen.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän opettaja toimii myös lapsen tunteiden säätelijänä yhdessä lapsen kanssa. Opettaja on niin sanottu säätelevä toinen. Esimerkiksi kyky rauhoittaa itseään kehittyy pikkuhiljaa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Kun opettaja sanoittaa ääneen koulupäivän aikana lapsen tunteita tai luokan tunneilmapiiriä, hän opettaa samalla tunteiden säätelyn perustaitoja. Esimerkiksi hankalaksi koettu tilanne helpottuu usein sillä, että lapsen tai nuoren tunne huomataan ja nimetään. Opettaja voi myös pysähtyä yhdessä oppilaiden kanssa tunteiden äärelle ja auttaa sanoittamaan luokan tai ryhmän sen hetkisiä tunteita.

Pohdi

  • Miten säätelen omia tunteitani oppitunneilla ja työpäivän aikana?
  • Mitkä oppilaan tunteet minun on helppoa/vaikea kohdata?
Tillbaka upp

Purppurainen piirros vihaemojista

Kasvattajien on joskus vaikeaa kohdata ja kestää lasten negatiivisia tunteita, kuten pettymystä, mikä on sinänsä inhimillistä. Lasta saatetaan esimerkiksi syyllistää negatiivisten tunteiden ilmaisusta, lapsen tunteet ohitetaan, jätetään huomiotta tai esitetään nopea ratkaisu, jotta tunne menisi ohi.

Tunteen tunnistaminen, hyväksyminen ja oikeuttaminen ovat edellytyksiä tunteiden säätelylle. Kun lapsen tai nuoren tunteet tunnistetaan ja oikeutetaan, hän saa kokemuksia tunteen hyväksymisestä ja siten myös tunteiden tyyntymisestä ja rauhoittumisesta. Hän oppii luottamaan omiin kokemuksiinsa ja saa varmuutta identiteettinsä rakentamiseen.

Tunteen salliminen on osa tunnesäätelyä. Tunteen salliminen ei ole helppoa. Sallimista vaikeuttavat esimerkiksi erilaiset uskomukset tunteista ja niiden näyttämisestä. Tällainen uskomus voi olla esimerkiksi se, että kielteisiä tunteita kuuluu välttää koulussa tai että oppiminen ja koulunkäynti on yleensä helppoa ja mukavaa muille oppilaille.

Tunteiden sallimista helpottaa tunteen tunnistaminen, nimeäminen ja sen validointi. Tunteen validointi tarkoittaa, että toiselle ihmiselle tai itselle (itsevalidointi) ilmaistaan myötätuntoisesti, että hänen tunteensa on osa ihmisyyttä ja että kuka tahansa vastaavassa tilanteessa oleva voisi tuntea samoin.

Validointi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsee hyväksyä jotain, mitä ei pidä hyväksyttävänä. Opettaja voi validoida oppilaan pettymyksen, mutta hänen ei tarvitse hyväksyä, jos oppilas esimerkiksi huutaa kovaan ääneen luokassa, kun on pettynyt.

Purppurainen piirros kiroilun sarjakuvaefekteistä

Pohdi

  • Millaisia tunteita koulussamme saa tuntea ja näyttää? Entä millaiset tunteet ovat kiellettyjä?
  • Mitä tunteita sallin oppitunneillani? Kuinka tunteita ilmaistaan/saa ilmaista oppitunneillani?
  • Miten ja kuinka paljon sanoitan luokassa omia tunteitani oppilaille, jos se on tarpeen?
  • Miten sanoitan oppilaan tunteita heille?

Lue lisää

  • Anuliisa Lahtinen & Jarkko Rantanen, Tunnetaidot opetustyössä. Opas haastaviin tilanteisiin (2019)
  • Raisa Cacciatore, Aggression portaat (2008)

Opettajan on erittäin tärkeätä ymmärtää ja havaita oppilaiden erilaisuutta. Tällöin on myös muistettava, että osalla oppilaista on erityispiirteitä ja -tarpeita, joiden tunnistamisessa ja kohtaamisessa tarvitaan asiantuntija-apua ja tukitoimenpiteitä. Tässä oppaassa ei käsitellä erityispedagogiikan kysymyksiä, mutta niistä voi etsiä lisätietoa esim. seuraavilta verkkosivuilta:

Tillbaka upp

Myötätunto koostuu toisen ihmisen tilanteen huomioimisesta, tunteesta ja pyrkimyksestä toimia toisen hyväksi. Myötätuntoinen ihminen havaitsee ja huomaa toisen tilanteen ja tunteen. Hän eläytyy toisen tunteeseen ja haluaa auttaa ja huolehtia toisesta. Myötätuntoon kuuluu myös yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys.

Myötätuntoa harjoitettaessa ei esimerkiksi kauhistella, säälitä tai neuvota vaan kohdataan toinen ihminen tasavertaisena. Myötätunnosta puhutaan yleensä silloin, kun kohtaamme toisen ihmisen vaikeassa tilanteessa.

Myötätunto voi herätä myös myönteiseksi koetuissa tilanteissa, esimerkiksi toisen ihmisen onnistuessa. Tällöin puhutaan joskus myötäilosta. Myös kasvun ajattelutapa eli usko inhimillisten ominaisuuksien muovautuvuuteen lisää kykyä kokea iloa toisten onnistumisesta, kun taas käsitykset ominaisuuksien pysyvyydestä johtavat herkemmin kokemaan toisten onnistumiset uhkana.

Myötätunnon on huomattu vaikuttavan myönteisesti esimerkiksi

  • elämän merkityksellisyyden kokemiseen
  • tyytyväisyyteen
  • mielen hyvinvointiin
  • sosiaalisiin suhteisiin 
  • luovuuteen.

Itsemyötätunnossa myötätunto kohdistetaan samalla tavalla itseen kuin se kohdistetaan muihin ihmisiin. Itsemyötätuntoinen ihminen on ystävällinen itseään kohtaan. Hän välittää ja pitää huolta itsestään kuin hyvästä ystävästään.

Itseä kannustetaan, lohdutetaan ja rohkaistaan aktiivisesti sekä muistutetaan, että ihmisyyteen kuuluu keskeneräisyys. Ihminen voi myös muistuttaa itseään siitä, että kaikki elämään liittyvät tunteet, kokemukset ja ajatukset ovat inhimillisiä eikä täydellistä ihmistä ja elämää ole olemassa.

Itsemyötätunnossa on kyse myös omien tunteiden ja ajatusten tunnistamisesta ja niihin suhtautumisesta neutraalilla ja rakentavalla tavalla. Itsemyötätunto ei ole itsesääliä tai sitä, että ihminen tekee aina, mitä häntä huvittaa juuri nyt.

Itsemyötätunnon avulla kannustetaan tekemään itselle hyviä tekoja myös pitkällä aikavälillä, omia arvoja unohtamatta. Itsemyötätunnon myötä huomataan usein liiallisen syyllisyyden, häpeän, itsekriittisyyden ja vaativuuden vähenevän.

Opettajan on tärkeää muistaa, että myötätunnon ja itsemyötätunnon tarkoituksena ei ole se, että lapsi, nuori tai koulun henkilökunta sopeutuu huonoihin olosuhteisiin. On tunnistettava tilanteet, joihin ei tarvitse sopeutua tai joita ei tarvitse hyväksyä. Myötätunto ja itsemyötätunto voivat sen sijaan antaa ihmisille kestävyyttä ja voimaa muuttaa olosuhteita parempaan suuntaan.

 

Pohdi

Ohitanko omia ja toisten tunteita vai hyväksynkö ne myötätuntoisesti?

Lue lisää

  • Anne Birgitta Pessi, Frank Martela & Miia Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (2017)
  • Ronnie Grandell, Itsemyötätunto (2015)
Tillbaka upp

Koululuokassa erilaisista perheistä tulevat erilaiset lapset ja nuoret kokoontuvat yhteen. Näin ollen oppilasryhmä on kuin maailma pienoiskoossa. Filosofi Hannah Arendt (2002) puhuu ihmisenä olemisen ehdoista, joihin kuuluu se, että olemme ihmisinä toisten nähtävillä ja kuultavilla. Samalla olemme tuntevia ihmisiä ja tunteet vaikuttavat toimintaamme.

Koulu on siis paikka, jossa tuntevat ihmiset kohtaavat. Tunteet ovat mukana jokaisessa koulupäivässä. Joskus oppilasryhmän tunneilmasto on hyvin tasainen tai tunneilmaisut eivät ole kovin voimakkaita. Mutta voi myös olla, että oppilasryhmässä pulpahtavat pintaan kipeät tunteet, kuten esimerkiksi suru, yksinäisyys, turvattomuus. Silloin opettaja voi tuntea itsensä neuvottomaksi. Miten toimia, jotta sellaisessa tilanteessa jokainen saa kokea kunnioitusta ja toisaalta saa apua tunnekokemuksensa käsittelemiseen?

Filosofi Martha Nussbaumin (2011) mukaan toisten kohtaaminen vaatii sen ymmärtämistä, että kaikilla ihmisillä on ajattelun ja tuntemisen sisäiset kyvyt. Opettajan tehtävänä on erilaisten harjoitusten avulla havainnollistaa tätä oppilaille. Voimme edistää koulussa myötätunnon kyvyn kehittymistä.

Koska olemme tuntevia ihmisiä, myös haavoittuvaisuuden ja kipeiden tunteiden näyttäminen kuuluvat kouluun. Opettajina meidän ei tarvitse pelätä tai säikähtää kipeitä tunteita – sen sijaan niiden kanssa voi oppia rakentavasti elämään. Olennaista on se, kuinka mallinnamme omalla käytöksellämme kipeiden tunteiden kohtaamista ja käsittelemistä.

Tillbaka upp

Kun oppilasryhmässä nousee esiin jokin kipeä tunne, olennaista on opettajan kyky olla läsnä. Kiireessä ja erilaisten ärsykkeiden tulvassa kadotamme herkästi yhteyden oppilaisiin. Voi olla, että meiltä jää tärkeitä asioita näkemättä, tai nopeasti etenevässä arjessa emme löydä keinoa, jolla puuttua esimerkiksi ristiriitatilanteeseen. Sisäisesti varma opettaja uskaltaa kuitenkin kohdata sellaistakin, minkä lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta.

Kipeiden tai vaikeiden tunteiden äärelle pysähdyttäessä voi paljastua jotain, mikä on sotkuista tai luotaantyöntävää, ja kuitenkin sekin täytyy jollakin tavalla käsitellä. Timo Laine (2008) kuvaa dialogisen suhteen olevan yhteyden etsimistä toiseen ihmiseen. Opettajan kohdalla se tarkoittaa myös sitä, että pitää astua asiantuntijan roolista syrjään ja uskaltaa mennä kohti tuntematonta.

Joskus arjen hektisyydessä pienet ristiriitatilanteet menevät ohi, eikä niihin ole luontevaa aina jälkikäteen palata. Mutta jos aina annamme tapahtua näin, vahvistamme signaalia, jonka mukaan tunneilmaisuilla tai ristiriitatilanteissa ilmenneillä kipeillä tunteilla ei ole merkitystä. Jos oppilas esimerkiksi itkee pettymystä omasta mielestään huonon koetuloksen takia, on tärkeää huomioida tilanne, osoittaa hänelle myötätuntoa ja rohkaista myös luokan muita oppilaita toimimaan näin.

Opettajina voimme sanoittaa oppilaan kokemusta. ”Näen, että sinulla on nyt paha mieli, ja saat turvallisesti kokea sen.” Voimme myös rakentaa yhteyttä oppilaiden välille, ja pyytää: ”Lohduttaisiko joku nyt Viljamia, koska hänellä on paha mieli. Itku on merkki siitä, että tarvitsemme myötätuntoa, ja on tärkeää osoittaa sitä esimerkiksi silittämällä nätisti selkää tai sanomalla kannustavia asioita.”

Kun kipeät tunteet nousevat oppilasryhmän kokemuksissa esiin, opettajina voimme myös käyttää kiittämistä tai kysymistä keinona rakentaa yhteyttä oppilaiden välille. ”Huomasitko, miten kauniisti Ella auttoi sinua tekemällä… puolestasi” tai ”Mitä luulette, millaista käytöstä Viljami nyt toivoisi toisilta oppilailta, kun hän kokee niin voimakasta pettymyksen tunnetta?”

Tärkeää on myös ilmaista, että oppilaat ovat tehneet toivottuja asioita (jos näin on) esimerkiksi sanoen ”Onpa hienoa nähdä, miten te osaatte auttaa ja tukea sitä, joka tarvitsee myötätuntoa. Kiitos kaikille, jotka huomioitte Viljamia noin lämpimästi.” Sanoittamalla tunneilmaisuja teemme niistä normaaleja asioita, joiden kanssa voidaan elää rakentavalla tavalla.

Pohdi

  • Millaisilla keinoilla lisäät sisäistä varmuuttasi opettajana?
  • Onko oppitunneillasi aikaa huomata erilaiset tunneilmapiirit ja pysähtyä tärkeiden tunneilmaisujen äärelle?
  • Millä tavalla mallinnat tunneosaamista oppilaille koulun arjessa?
Tillbaka upp

Juuri kipeät tai vaikeat tunteet kuten suru, yksinäisyys ja turvattomuus sekä niiden jakaminen oppilasryhmässä vaikuttavat olevan reittejä yhteyksien luomiseen. Sanna Isopahkalan tutkimusaineistossa tulee esiin tilanne, jossa erään oppilaan isovanhemman kuolemaa käsiteltäessä myös muut oppilaat kertovat omista surukokemuksistaan. Toisessa tilanteessa eräs oppitunnin aiheeseen kuulumaton kysymys, johon opettaja tietoisesti päättää vastata, synnyttää hetken, jossa useat oppilaat jakavat yksinäisyyden kokemuksia toistensa kanssa. Tällöin voi havaita, miten jokin oppilasryhmän vuorovaikutuksessa muuttuu: oppilaissa näyttää syntyvän näissä hetkissä myötätuntoa ja välittämistä toisiaan kohtaan.

Carol Gilligan (1982) puhuu aidosta yhteydestä ja sen merkityksestä ihmissuhteissa. Hän korostaa, että jos ihmisestä tulee toisen ihmisen silmissä objekti, silloin rakkaus häviää. Oppilasryhmässä emme voi odottaa tai vaatia, että kaikki rakastaisivat toisiaan. Sen sijaan voimme opetuksellisin keinoin varmistaa, että oppilaat kiintyvät toisiinsa. Kun oppilaiden välillä vallitsee kiintymystä, he haluavat toisilleen hyvää. Ja kun oppilaat jakavat toisilleen kipeitäkin tunnekokemuksia, rakennetaan tietä myötätunnosta kiintymykseen.

Purppurainen piirros maapallosta

Joskus oppilasryhmässä ilmenee niin monimutkaisia ristiriitatilanteita, ettei luottamusta tunnu enää löytyvän. Voimme nähdä ihmissuhteen rytmin löytämisen, kadottamisen ja uudelleen löytämisen syklinä. Jos haluamme löytää toisemme aina uudelleen, on rakennettava luottamusta, joka korjaa rikki menneen yhteyden.

On muistettava, että joskus kovan ja kyynisen käytöksen alla on piilotettua haavoittuvaisuutta. Neurobiologi Antonio Damasio (2011) kuvailee, kuinka rangaistus saa kaikki eliöt sulkeutumaan ja palkinto puolestaan avautumaan. Tätä voimme soveltaa myös oppilasryhmässä. Kun kiitämme oppilaita rohkeudesta, oman haavoittuvaisuuden näyttämisestä ja myötätunnon osoituksista, luomme pohjaa ilmapiirille, jossa yhä useampi uskaltaa näyttää ja ilmaista myös kipeitä tunteita toisten nähden.

Kun opettaja antaa kipeiden tunteiden käsittelemiselle tilan, oppilaat oppivat ennen kaikkea toisiltaan. Myös ne, jotka eivät vielä osaa jakaa tai käsitellä tunnekokemuksia, oppivat niiltä, joilla tämä taito on jo kehittyneempi.

Tillbaka upp