Purppurainen piirros sydämestä

Olemme tottuneet toimimaan erilaisissa ryhmissä varhaisista vuosista asti. Ryhmä on ihmiselle luonnollinen ympäristö, mutta samalla ryhmässä suuri osa energiasta voi kulua muuhun kuin oppimiseen. Tiina Nikkola (2013) puhuu ryhmässä ilmenevistä tuntemuksista, joita kavahdetaan ja jotka saattavat muodostua jopa oppimisen esteeksi. Jos ryhmän jäsenet kokevat uhkaa, voimavarat siirtyvät työn tekemisestä oman itsen suojaamiseen. Uuden oppimisen sijaan erilaiset sosiaaliset pelit saavat tilaa.

Vaikka koulutustilanteet toteutuvat usein ryhmässä, sitä ohjaava opettaja ei aina ole tietoinen ryhmän toimintaan liittyvistä ilmiöistä. Saara Repo-Kaarento (2010) muistuttaa, että ryhmä on harvoin täysin tasa-arvoinen: jo ensimmäisestä tapaamiskerrasta alkaen ryhmässä alkaa muodostua statusneuvotteluja eli ryhmään alkaa muodostua erilaisia asemia eri ihmisille. Tällaiset asemat ryhmässä vaikuttavat siihen, kuka käyttää puheenvuoroja ja kuka vetäytyy. Ryhmäilmiöt voivat siksikin jopa hidastaa oppimista.

Purppurainen piirros käsistä, jotka yhdessä muodostavat viuhkan.

Nikkola kuvaa, kuinka tunteet, joita on vaikea kohdata, voivat johtaa välttelemiseen tai ristiriitaiseen käytökseen. Samalla hän muistuttaa, että olosuhteiden korjaava käsittely kuitenkin auttaa ryhmän jäseniä ymmärtämään suojautumismekanismeja ja työskentelemään tarkoituksenmukaisemmin.

Opettajan on tietysti aloitettava ryhmäytyminen jokaisen ryhmän kanssa alusta. Olipa kyse luokanopettajasta tai aineenopettajasta, jokainen ryhmää ohjaava opettaja joutuu uuden ryhmän saadessaan työstämään ryhmän vuorovaikutusta.

Ensimmäisestä koulupäivästä lähtien voimme ohjata oppilaita toimimaan ryhmässä rakentavasti ja omaa sekä toisten oppimista edistävästi. Opettajan ei kannata odottaa ensimmäistä ristiriitatilannetta ja vasta sen jälkeen miettiä, kuinka ryhmän tunneilmapiiriin panostetaan. Sen sijaan voimme opetusta suunnittelemalla, tehtävätyyppejä valitsemalla ja erilaisia ryhmäytymistaitoja harjoituttamalla luoda ryhmään turvallista tunneilmapiiriä alusta asti.

Tillbaka upp

Tunteiden tehtävänä on laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja auttaa meitä tekemään valintoja maailmassa, jossa kaikki on epävarmaa. Ihminen tekee tunnesäätelyä tiedostamattaankin, sillä meillä on luontainen tarve kokea mielihyvää ja tasapainoa.

Opettajana voimme ymmärtää oppilaiden reaktiot usein pyrkimyksenä hakeutua turvaan. Kaikki tunteet eivät voi tulla käsitellyiksi opetustilanteissa, mutta opettajan ohjaus on silti tärkeätä, kun oppilaat harjoittelevat tunteidensa tunnistamista ja säätelyä.

Ryhmätilanteissa tunneilmapiiriin vaikuttamisen tulisi olla jokapäiväistä työtä. Kuten Martha Nussbaum (2011) muistuttaa, edes myötätunto ei kerran synnyttyään säily samanlaisena vaan sen lisääntyminen ja leviäminen vaatii aktiivista työtä. Marja Kokkonen (2010) huomauttaa, että etenkin juuri sosiaaliset tunteet vaikuttavat ryhmien toimintaan: empatia, kiintymys ja innostus saavat aikaan ryhmää tiivistäviä myönteisiä tunnekokemuksia.

Purppurainen piirros magneetista
Nauru voi parhaimmillaan vetää meitä yhteen magneetin lailla.

Tunnetutkija Daniel Goleman (1997) puolestaan korostaa, kuinka hyväntuulisuus lisää ihmisten kokeilunhalua ja kykyä joustavaan ajatteluun. Emmekö juuri sitä tarvitse kouluihinkin? Yhteinen nauru näyttää olevan merkittävä ryhmää yhteen sitova tekijä. Yhteinen nauru saattaa syntyä spontaanisti pienissä hetkissä koulupäivän keskellä ja sen sallimisessa opettajalla on olennainen rooli. Yhteinen nauru ei sulje ketään ulkopuolelle eikä se synnytä kenessäkään läsnäolijassa kurjaa kokemusta, että toiset nauravat pahantahtoisesti. Sen sijaan yhteinen nauru kokoaa kaikki läsnäolijat samaan tilaan, jakamaan saman tunnekokemuksen.

Pohdi

  • Millaisilla tehtävätyypeillä luot oppilasryhmään kiintymystä ja innostusta?
  • Sallitko oppilasryhmässä yhteisen naurun pulpahtaa esiin? Miten voisit ruokkia yhteistä naurua? Uskallatko opettajana itse laittaa itsesi likoon tai millaiset keinot olisivat sinulle luontevia tapoja lisätä yhteistä naurua luokkahuoneessa?
Tillbaka upp

Oppilasryhmässä tunteita ja tunnekokemuksia jaetaan aina, vaikkei asiaan kiinnitettäisi huomiotakaan. Opetustilanteiden aikana voi nousta esiin tunteita, mutta niitä kulkeutuu luokkaan oppilaiden mukana myös koulun epämuodollisista tilanteista välitunneilta, käytävästä, ruokalasta ja muualta. Toisaalta oppilaiden henkilökohtaisen elämän tapahtumat voivat vaikuttaa koko oppilasryhmän tunneilmapiiriin.

Joskus koulussa tapahtuu ”tunneräjähdyksiä”, joiksi Goleman (1997) nimittää odottamattomia tilanteita, joissa ihminen menettää malttinsa ja raivoaa voimakkuudella, jonka jälkikäteen itsekin tietää ylimitoitetuksi. Golemanin mukaan tällaisessa tilanteessa aivojen limbisellä alueella julistetaan ikään kuin hätätila, ja aivojen muut osat värvätään toimimaan ennen kuin tiedostava mieli ehtii mukaan. Hän kuitenkin korostaa, että tunneräjähdysten valtaan voidaan vaikuttaa itsetuntemuksen avulla.

 

Purppurainen piirros kiroilun sarjakuvaefekteistä

Jos oppilasryhmässä joku oppilas menettää malttinsa toisten nähden ja kuullen, se väistämättä vaikuttaa ryhmän tunneilmapiiriin. Siksi opettajan on hyvä rakentaa itselleen ilmaisupankkia, jota voi käyttää odottamattomissa tilanteissa. ”Näen, että olet nyt tosi vihainen. Saat turvallisesti tuntea tuon vihan tunteen. Olen aikuinen ja pidän huolta siitä, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka tunnet vihan tunteita juuri nyt. Autan sinua kokemaan sen.” Tämänkaltaisilla virkkeillä opettaja voi sanojen avulla vakauttaa tilannetta yksittäisen oppilaan mutta myös koko ryhmän kannalta.

Malttinsa menettäneelle oppilaalle on tärkeää luoda kokemus, että hän ei tilanteen vuoksi ”menetä kasvojaan”. Usein toiset samanikäiset mahdollisuuden saatuaan osaavat auttaa luokkakaveriaan parhaiten. Kun oppilasryhmä oppii käsittelemään tunneilmaisuja yhdessä, toinen oppilas saattaa laukaista tilanteen kertomalla omasta vastaavasta kokemuksestaan, johon on jo saanut etäisyyttä – ja parhaassa tapauksessa hetki päättyy ryhmän yhteiseen nauruun.

Yksi tunneosaamisen haaste voi olla se, jos tunnetaitojen opettaminen ja oppiminen jäävät vain tiettyjen teemapäivien vastuulle. Saattaa olla, että tunneosaaminen ei silloin näyttäydy arjessa. Kuitenkin juuri järjestelmällisyys ja toistuvuus ovat tie myönteiseen tunneilmapiiriin. Jokainen opettaja on vastuullinen miettimään, millä tavalla edistää tunneosaamista omilla oppitunneillaan. Tunneosaamista ei voi laittaa kuntoon kerralla. Sen sijaan vaativien taitojen kehittymiseen soveltuu menetelmäksi ”pala kerrallaan”.

Lue lisää

  • Daniel Goleman, Tunneäly. Lahjakkuuden koko kuva (1997)
  • Tiina Nikkola, ”Miksi ryhmä ei ryhdy työhön?” Teoksessa Tiina Nikkola, Matti Rautiainen & Pekka Räihä (toim.), Toinen tapa käydä koulua (2013)
  • Saara Repo-Kaarento, Innostu ryhmästä. Miten ohjata oppivaa yhteisöä (2010)
Tillbaka upp

Ryhmätöillä pyritään usein kohti dialogisen kasvatuksen päämääriä. Tutkittavaan asiaan perehdytään dialogisesti oppien samalla dialogia eli keskustelemisen, ajattelemisen ja tutkimisen taitoja. Samalla kenties kehittyy myös työskentelyn dialogisuus: vastavuoroinen, muita kunnioittava työskentelytapa.

Purppurainen piirros peukkuemojista

Toimiva dialogi ei kuitenkaan synny itsestään vaan vaatii suunnittelua ja ohjausta. Useimmilla lienee kokemusta tilanteesta, jossa osa pienryhmästä jättäytyy sivustakatsojiksi tai keskittyy huulenheittoon muiden ryhmien jäsenten kanssa parin oppilaan puurtaessa työn valmiiksi keskenään. Jotta ryhmätyö olisi yhteistyötä ja siten dialogitaitojen kehittymistä, sen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat:

1. Yhteistyö edellyttää turvallisuudentunnetta. Ryhmätehtävät voivat rakentaa turvallisuutta uudessakin ryhmässä, kunhan ne ovat vaatimustasoltaan sopivia – aluksi siis hyvin helppoja! Vaativampaan yhteissuunnitteluun, tehtävien jakamiseen ja keskusteluun oppilaat kykenevät tasapuolisesti tavallisesti vasta, kun ryhmän jäsenten välillä vallitsee luottamus. Vaihtuvissa ryhmissä se ei synny hetkessä.

Vaarana on, että ryhmätyölle varattu aika kuluu oman paikan hakemiseen tai että yhteistyö tuntuu niin mahdottomalta, että sitä yritetään kaikin keinoin välttää. Haapaniemi ja Raina (2014) suosittelevatkin luokkaan pysyviä pienryhmiä, jotta ryhmäprosessin kehittymiselle jää aikaa. Myös aineenopettaja voi hyödyntää pysyviä pienryhmiä omassa oppiaineessaan. Tämä helpottaa usein työskentelyä varsinkin lukiossa, jossa opintojaksoille tulee toisilleen entuudestaan tuntemattomia opiskelijoita. Jos läksynkertaukset ja ryhmäporinat käydään koko jakson ajan samassa porukassa, vaativampaankin ryhmätyöhön on jakson loppupuolella helpompi ryhtyä.

2. Tehtävän tulee olla sellainen, jonka toteuttaminen vaatii kaikkien panosta. Jos ryhmän taitavin oppilas saavuttaa parhaan lopputuloksen tekemällä työn yksin, vapaamatkustajuus ei johdu oppilaista vaan tehtävänannosta. Sopivia tehtävänantoja voi etsiä esimerkiksi seuraavilla keinoilla:

  • Muodostakaa annettuun tehtävään nähden sopivan kokoisia ryhmiä. Ryhmään ei tarvita neljää, jos tekemistä riittää kahdelle. Esimerkiksi saman julisteen ympärille ei fyysisestikään mahdu työskentelemään kovin monta oppilasta.
  • Tehkää tehtäviä, joiden toteuttamiseen tarvitaan monipuolisia taitoja. Tehtävässä voidaan vaatia esimerkiksi asiasisällön esittämistä suullisesti, havainnollistavaa piirroskuvitusta ja vielä kokonaisuuden toimittamista sähköiseen muotoon. Myös esimerkiksi näytelmät tai tabletilla kuvatut minidokumentit edellyttävät jokaisen osallistumista kuvaajineen ja useine roolihenkilöineen.
  • Huomioikaa ryhmän erilaiset roolit sekä tehtävän suorittamisen että ryhmän kiinteyden näkökulmasta! Työn sisältöön liittyviä rooleja voivat tehtävästä riippuen olla esimerkiksi tiedonhakija, muistiinpanija, kuvittaja, tietotekniikkavastaava, tiivistäjä, Kahoot-visan tekijä, esittelijä, kuvaaja, ohjaaja ja näyttelijä. Ryhmätoimintaan liittyviä rooleja voivat olla esimerkiksi työskentelyn suuntaaja, kannustaja, aikatauluttaja ja opettajayhdyshenkilö. Pohtikaa yhdessä, mitä rooleja ryhmätyössä tarvitaan, ja jakakaa tehtävät ennen työhön ryhtymistä. Haapaniemi ja Raina (2014) ehdottavat pysyville pienryhmille sovituin väliajoin vaihtuvaa puheenjohtajaa, jonka tehtävänä on muun muassa välittää työskentelyohjeet omalle ryhmälleen.

Ryhmäyttämisen ja ryhmätaitojen harjoitteita lisää osiossa Tunne- ja ryhmätaitojen kehittäminen.

Lue lisää

  • Rauno Haapaniemi & Liisa Raina, Rakenna oppiva ryhmä (2014)
  • Monipuolisia ideoita ryhmäyttäviin toiminnallisiin tehtäviin ja työtapoihin teoksessa Ryhmä oppimaan! (toim. Juho Norrena, 2016)
Tillbaka upp

Pyydä oppilaita muistelemaan jotain tilannetta, jossa he ovat olleet toisen ihmisen kanssa eri mieltä jostakin asiasta. Voit käyttää seuraavia apukysymyksiä:

  • Missä olit?
  • Mitä olit tekemässä?
  • Kenen kanssa olit eri mieltä? Millainen on suhteesi häneen?
  • Miten erimielisyytenne tuli esille?
  • Mitä asiaa erimielisyys koski?
  • Miten toimit huomatessasi olevanne eri mieltä? Miten toinen henkilö toimi?
  • Miten tilanne eteni?
  • Miltä tilanne sinusta tuntui? Yritä nimetä tunteet, joita sinussa heräsi.

Nämä tunteet voidaan myös koota nimettömänä sähköiselle alustalle, jotta oppilaat, joiden on vaikea nimetä tunteitaan, saavat vinkkejä muilta. Voidaan myös käyttää jotakin valmista tunteiden listaa, josta oppilaat voivat poimia sopivat tunteet.

Lähtekää sen jälkeen ulos. Oppilaiden tehtävänä on etsiä näkymä, joka kuvaa omaa tunnekokemusta mieleen palautetussa tilanteessa. Oppilaat kuvaavat noin 10 sekunnin videon, jossa kamera liikkuu niin, että kuva vastaa omaa kokemusta mahdollisimman hyvin.

Tämän jälkeen palataan luokkaan. Videot katsotaan pienissä ryhmissä. Ryhmän muut jäsenet kertovat, mitä tunteita videosta heille välittyy. Tämän jälkeen kuvaaja kuvailee omaa kokemustaan.

Ryhmät vastaavat seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä tunteita videoillanne näkyi?
  • Mitkä tunteet olivat yhteisiä monelle videolle? Mitä eroja tunteissa oli?
  • Mitkä asiat vaikuttavat siihen, mitä tunteita erimielisyys herättää?
  • Miten tunteet vaikuttavat omaan toimintaan?

Harjoituksen voi tehdä myös siten, että videokuvaamisen sijaan omasta tunteesta piirretään kuva.

Lue lisää

Kuvaamistehtävä on saanut innoitusta mediakasvattaja Ismo Kiesiläisen blogista.

Tillbaka upp