Mediataitoja kehittämässä

Mediat muuttavat ilmaisutapojaan ja muotojaan jatkuvasti, joten myös mediataitoja on kehitettävä koko ajan. Kukaan ei ole koskaan täysinoppinut mediataitaja, vaan jokaisella on vastuu omien mediataitojensa alituisesta päivittämisestä.

Mitä enemmän harjoittelemme aktiivisesti median lukemista, sitä syvällisemmin voimme ymmärtää mediaa ja sen rakenteita. Yksi hyvä keino mediataitojen kehittämiseen on keskustella median synnyttämistä ajatuksista toisten ihmisten kanssa.

Mediataitojaan tietoisesti kehittävä ihminen tulkitsee aktiivisesti viestimien sanomia eikä niele purematta kaikkea mediassa esitettyä. Hän tekee mielessään vastatulkintoja. Digitaalisissa peleissä hän rakentaa omia polkujaan ja kenttiään. Hän ryhtyy tarvittaessa myös julkiseen vuorovaikutukseen viestimien avulla eli tuottaa itse julkisia esityksiä mediaan. Internet on edistänyt käyttäjien mahdollisuuksia ryhtyä tällaisiksi aktiivisiksi toimijoiksi.