Mediavärlden

Tapakulttuuri

Joukkoviestinnän sääntelyn näkökulmasta tapakulttuuri tarkoittaa niitä itsestäänselvyyksiä, jotka tavalla tai toisella määrittävät sitä, mikä on julkisesti sopivaa ja sallittua, mikä taas sopimatonta ja kiellettyä. Tälle tasolle kuuluvat viestinnälliset säännöt omaksumme yleensä osana kasvatustamme ja kulttuuriamme. Tapakulttuurin normit ovat niin itsestään selviä, että huomaamme ne yleensä vasta silloin, kun joku rikkoo niitä. Tähän kuuluvat esimerkiksi se, miten puhumme pyhistä tai muuten arkoina pidetyistä asioista ja muista ihmisistä tai ihmisryhmistä. Tapakulttuurin tasolla tapahtuvien konfliktien selvittelyyn ei ole valmiita vastauksia.

Tapakulttuuri muuttuu paitsi historian myötä myös kulttuurista toiseen. Siten emme voi länsimaisesta kulttuurista käsin arvostella esimerkiksi Lähi-idän viestintätapoja. Ongelmaksi nousee kuitenkin se, että yhä useammin joukkoviestimet kokoavat yleisöikseen eri kulttuureista kotoisin olevia ihmisiä, jolloin toimittajan olisi otettava yleisön moniarvoisuus huomioon juttuja tehdessään.

Itsesääntely

Lainsäädäntöä pehmeämpi joukkoviestinnän sääntelyn muoto on alan toimijoiden itsesääntely. Toimittajan on työssään noudatettava paitsi lakia myös hyvää lehtimiestapaa eli Journalistin ohjeita. Koska Suomessa ei ole ennakkosensuuria, on toimittajien ja tiedotusvälineiden itse huolehdittava siitä, että kirjoituksista ei koidu heille minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. Journalistin ohjeet ovat syntyneet lehdistön omasta halusta säädellä ja valvoa toimintaansa yli sen, mitä laki vaatii.

Journalistin ohjeet ovat Suomen Journalistiliiton hyväksymät ammattieettiset säännöt, jotka pitävät sisällään säädöksiä journalistin ammatillisesta asemasta ja sen käyttämisestä, tietojen oikeellisuuteen liittyvistä vaatimuksista, tietojen hankkimisesta, oikaisusta ja vastineesta sekä yksilön suojasta. Ohjeista ei kuitenkaan löydy suoria, yksiselitteisiä vastauksia kiireisessä toimituksellisessa työssä usein eteen tuleviin ongelmiin. Ohjeet antavat kuitenkin ammattieettiset peruslinjat toimittajan työlle.

Journalistin ohjeiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto (JSN), joka voi antaa tutkittavakseen tulevista asioista langettavia tai vapauttavia päätöksiä, mutta ei sakkoja eikä rangaistuksia, julkaisukiellosta puhumattakaan. Keinoina ovat ainoastaan julkisuus ja ammatillinen häpeäpaalu. Jos Julkisen sanan neuvosto antaa huomautuksen hyvän lehtimiestavan rikkomisesta, on päätös julkaistava rikkoneessa mediassa. Huomattava osa JSN:n päätöksistä koskee niin sanottua tekstimainontaa eli toimituksellisen tekstin ja mainonnan sekoittamista.

Kehitys lehdistöneuvostojen ja journalistieettisten normien luomiseksi alkoi I maailmansodan jälkeen. Lähes kaikkiin Euroopan maihin on syntynyt omat lehdistöneuvostonsa ja journalistietiikan säännöstönsä. Useimmissa niissä toistuvia periaatteita ovat:

• totuudellisuus tietojen hankinnassa ja raportoinnissa
• vapaus ilmaista ja kommentoida
• tasa-arvoisuus huolimatta rodusta, sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, sosiaaliluokasta, ammatista, vammaisuudesta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta
• rehellisyys käyttämällä vain suoria menetelmiä tiedon keruussa ja esittämisessä
• kunnioitus tiedon lähteitä ja kohteita sekä näiden yksityisyyttä kohtaan
• itsenäisyys pidättäytymällä lahjuksista tai muusta ulkopuolisesta vaikuttamisesta työhön.