Näin syntyi tv-juttu onnellisista ylioppilaista

Idea lähti arjen ärsytyksestä

"Mitä haluaisit tehdä tänä keväänä?" Tätä kysyttiin jokaiselta Nuorten Ääni -toimituksen tv-ryhmän suunnittelukokouksessa keväällä 2010. Minä halusin kaverini Hetan kanssa tehdä jutun A-Studioon. Meillä ei ollut aihetta, joten kurkistimme toimituksen ideapankkiin, jonne on kerätty tekijää vailla olevat hyvät ideat.

Yksi aiheista oli lukiolaisten onnellisuus. Alli Mattila oli kirjoittanut siitä toimituksen Megafoni-blogiin jo vuotta aikaisemmin. Ideapankkiin aihe oli päätynyt, koska siinä oli ainesta myös isompaan juttuun. Alli kirjoittaa raivostuneensa, kun hänen opinto-ohjaajansa oli huolestunut suoraan lukiosta yliopistoon päässeiden pienestä määrästä koulussaan. Blogitekstissä Alli ehdottaa, että keskityttäisiin mieluummin siihen, millaisesta lukiosta valmistuu onnellisimpia ylioppilaita.

Allin kokemukset tuntuivat tutuilta. Kouluja vertaillaan sisäänpääsyyn vaadittavien keskiarvorajojen, ylioppilaskirjoitusten tulosten, päättötodistusten keskiarvojen ja "korkeakoulutuottavuuden" perusteella. Tärkeitä mittareita olisivat kuitenkin myös opiskelijoiden hyvinvointi ja onnellisuus. Omakohtaisuuden lisäksi aihe oli keväällä ajankohtainen, kun uudet ylioppilaat valmistuvat ja koulut listataan jälleen kerran paremmuusjärjestykseen. Median avulla voi yrittää vaikuttaa siihen, miten asioista puhutaan. Toisaalta voi yrittää vaikuttaa myös siihen, mistä puhutaan.

Taustatutkimusta ja ajatusten jäsentämistä

Aluksi listasimme kaikki ajatukset ja kysymykset, joita onnelliset ylioppilaat meissä herättivät. Hahmottelimme kaksi vaihtoehtoista esitystapaa. Ensimmäisessä toimittaja lähtisi selvittämään, mistä lukiosta valmistuvat onnellisimmat ylioppilaat. Toisessa taas selvitettäisiin, millainen ihminen on onnellinen ja mikä merkitys koulumenestyksellä on onnellisuuteen. Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska halusimme ottaa kantaa siihen, miten kouluja vertaillaan.

Sitten aloitimme käsikirjoituksen hahmottelun: minne menemme, ketä haastattelemme jne. Tarkoituksena oli etsiä onnellisia ylioppilaita eri kouluista ja kysellä heidän ajatuksiaan onnellisuudesta ja tulevaisuudesta. Hauska kontrasti muodostuisi siitä, että Heta ysiluokkalaisena – ja seuraavana vuonna lukionsa aloittavana – haastattelisi lukiotaipaleensa lopettavia.

Päätimme vertailla kouluja superlatiiveilla, ja selvitimme koulut lukioiden opiskelija- ja hakijatilastosta: suosituin (Kallion lukio), paras (Helsingin Suomalainen yhteiskoulu SYK), suurin (Tikkurilan lukio) ja pienin, joka olisi samalla alempana ranking-listoilla (Hyrynsalmen lukio). Näihin menisimme. Kävi kuitenkin ilmi, että Hyrynsalmen lukio oli jo lakkautettu ja viimeiset ylioppilaat olivat valmistuneet edellisenä keväänä! Toisesta pienestä lukiosta, Honkajoelta, löytyi hauskoja pieniä faktoja: siellä kurssitarjottimessa oli ihmissuhdekurssi ja koulukirjat olivat ilmaisia. Sinne siis!

Kuva taulukosta, jonka selkeimmin näkyvässä solussa lukee: Millainen on ylipäätänsä onnellinen ihminen
Kysymykset mietittiin tarkkaan etukäteen.

Tärkein osa käsikirjoitusta ovat haastattelukysymykset. Niitä miettiessä pitää tietää tarkalleen, mihin haluaa saada vastauksen ja miten kaikki pelaa jutussa yhteen. Kysyimme kaikilta ylioppilailta, miten he määrittelevät onnellisuuden ja ovatko he itse onnellisia. Kysyimme myös, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia heillä on. Entä miksi niin monet haluavat Kallion lukioon? Mikä on tärkein SYKissä opittu tieto? Miten yli tuhannen opiskelijan koulussa Tikkurilassa kiinnitetään huomiota yksittäisen opiskelijan hyvinvointiin? Mitä hyötyä pienistä opiskeluryhmistä Honkajoen lukiossa on? 

Pyysimme jokaiselta koululta muutaman ylioppilaan yhteystietoja juttua varten, teimme heidän kanssaan taustahaastattelut ja sovimme kuvausajat. Halusimme myös selvittää, miten nuorten hyvinvointia ja onnellisuutta mitataan ja miten niihin kiinnitetään huomiota koulussa. 

Aiheista ei löytynyt sopivia tutkimuksia tai julkaisuja. Ainoastaan kouluterveyskysely mittaa oppilaiden hyvinvointia, mutta senkään tulokset eivät ole julkisia. Haastateltaviksi pyysimme onnellisuustutkija Markku Ojasta ja Tikkurilan lukion kouluterveydenhoitajaa.

Nuorten ääni kokoontuneena rennosti keskenään.
Nuorten ääni -toimitus kokoontuu joka viikko yhteisiin toimituskokouksiin.

Kun käsikirjoitus oli lähes valmis, alkoi kuvauksen suunnittelu: mitä tapahtuu, miten tapahtuma kuvataan, miten kuva rajataan? Tahdoimme näyttää suuren koulun sokkelot, parhaan koulun kirjaston ja maalaismaisemaa matkalla Honkajoelle. Tässä vaiheessa aikuinen ohjaajamme opasti kuvaajalle kameran ja äänityslaitteiden käytön.

Kokonaisuudessaan käsikirjoittamiseen meni noin kuukausi, jonka aikana kokoonnuimme suunnilleen kuusi kertaa. Kokoontumiset olivat usein pitkiä, kuusi tuntia koulupäivän jälkeen. Se oli väsyttävää, mutta myös palkitsevaa: kun kaikkien soittelujen, sähköpostien, tietokoneen temppuilujen, mehukannullisten ja täyteen piirrettyjen papereiden jälkeen käsikirjoitus oli valmis. Tuntui, että nyt jutunteko oikeastaan vasta alkaa. 

Muista kuunnella ja unohda käsikirjoitus tarvittaessa

Kuvaukset olivat jutun teon jännittävin vaihe. Haastattelutilanteet olivat jännittäviä sekä haastateltavalle että haastattelijalle. Usein haastateltavat ovat aika paljon vanhempia ja saattavat suhtautua nuoriin alentuvasti. Nuoren toimittajan ja kokeneen toimittajan tekemät jutut voivat olla keskenään melko erilaisia. Nuoruus voi kuitenkin olla myös vahvuus. Silloin osaa kertoa, miltä maailma nuoren näkökulmasta näyttää.

Suurin osa juttumme haastateltavista oli nuoria, onneksi. Se teki tilanteesta rennomman. Silti kaiken tekniikan ja pitkien sekavien vastausten kanssa tuntui avuttomalta, ja koko ajan olisi pitänyt olla tosi tarkkana. Kuvaukset olivat ainoa vaihe, jossa olimme omillamme ilman ohjausta. Kun itsellä kokemusta ei ollut kovin paljon, sählääminen oli todennäköistä. Äänitimme jonkun pätkän vahingossa vain kameran mikillä, ja taisimme jopa kuvata jonkun materiaalin päälle. Hups!

Haastatellessa on tärkeää kuunnella tarkasti, mitä haastateltava vastaa. Jos vastaus on liian pitkä tai aiheen vierestä, voi kysyä uudelleen. Joskus on hyvä unohtaa käsikirjoitus hetkeksi ja mennä tilanteen mukana. Jos vastauksessa tulee ilmi mielenkiintoinen pointti, siihen kannattaa tarttua. Oli mukavaa kuulla, että abit tunsivat itsensä enimmäkseen onnellisiksi. Haastatteluissa tuli ilmi suloisia ja toisaalta outojakin juttuja: Honkajoella pidetään toisista huolta, SYKistä saatu tärkein elämänohje on "suu kiinni, korvat auki". Yllätyin siitä, että koulut toteuttivat niihin liitettyjä stereotypioita: taidelukion käytävillä tanssahdeltiin ja eliittikoulun haastateltavat puhuivat kilpailusta ja isin ostamista autoista.

Leikkausvaiheessa tarvitaan teetä

Leikkaaminen oli puuduttava vaihe, sillä aika kului jotenkin katalasti: vaikka oli monta tuntia tehnyt jotain, tulos ei näkynyt missään. Lisäksi toukokuun lopussa aurinko paistoi niin kirkkaasti, että sisätiloissa oli vaikea keskittyä mihinkään. Jutun käsikirjoitus muuttui leikatessa aika paljon. Onnellisuustutkijan haastattelua ei voinutkaan käyttää. Hän oli ymmärtänyt kysymykset eri tavoin kuin me tarkoitimme, ja huomasimme ongelman vasta, kun katsoimme haastattelun myöhemmin. Emme kuitenkaan kokeneet uutta haastattelua välttämättömäksi. Jutun rakennekaan ei toiminut. Tuntui mekaaniselta mennä koulusta toiseen. A-Studiosta ehdotettiin, että juttu alkaisi ja loppuisi Honkajoella. Se toimikin paljon paremmin.

Spiikit ovat tärkeä osa juttua: ne johdattavat aiheeseen ja kertovat tiiviisti olennaisia asioita. Niiden avulla voi myös kertoa, että jutussa vaihdetaan paikkaa. Rakenteen muutoksen takia meidän piti kirjoittaa joitakin spiikkejä kokonaan uudestaan. Oli päätettävä, mikä on jutun kannalta oleellinen tieto ja muotoiltava se lyhyesti. Kuvauspaikoilla kuvatut spiikit olivat jännittyneitä ja nopeita, joten äänitimme niitä uudestaan. Joskus alkoi naurattaa kesken äänittämisen ja joskus loppui puhti ja oli juotava teetä.

Kuvassa pöydälle levitetyn suunnittelupaperin päällä on kahvimuki, puhelin ja kynä.
Käsikirjoittajan työkalupakki: paperia, kynä, puhelin, tietokone, teetä, mehua.

Leikatessa juttu alkoi pikku hiljaa tulla ulos korvista, kun muisti jokaisen kuvan ja äänen ulkoa. Vaikeinta oli ehkä siinä vaiheessa, kun juttua piti vielä lyhentää kaksi minuuttia, vaikka luuli jo poistaneensa jokaisen ylimääräisen sekunnin. Silloin oli pidettävä taukoa, kuunneltava Beirutia ja syötävä jotain. Lopulta poistimme kouluterveyskysely-pointin kokonaan. Näin saimme mahtumaan mukaan muun muassa sen, että Tikkurilan lukion abin haaveena on tulla sirkustaiteilijaksi!

Kun juttu tuli tv:stä, olin kotona. Silloin näin kaikki virheet ja nolot jutut, mutta nyt vuotta myöhemmin juttu näyttää sympaattiselta. Se olisi voinut olla tiukempaa asiaa ja jotkut kuvat olisivat voineet olla valoisampia tai paremmin rajattuja. Jutun pointti oli kuitenkin selvä: kuutta laudaturia tärkeämpää on se, että voi hyvin.

Nuorten ääni

Nuorten Ääni -toimitus on ryhmä, jonka tavoitteena on tuoda nuorten ääni kuuluviin mediassa. 13–19-vuotiaat nuoret eri puolilta pääkaupunkiseutua kokoontuvat viikoittain – joskus päivittäin – tekemään lehti- ja tv-juttuja asioista, joista nuorten mielestä pitäisi puhua enemmän. Juttuja ei julkaista erillisillä nuorten palstoilla vaan medioissa, joita myös päättäjät seuraavat.

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen rahoittama hanke perustettiin nuorten omasta aloitteesta vuonna 2006. Nuoret ideoivat, suunnittelevat, kirjoittavat, kuvaavat ja leikkaavat juttunsa itse. He vastaavat myös toimituksen päätöksenteosta. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, koska auttamassa on kaksi median ja nuorisotyön ammattilaista. Toimituksen tekemiä juttuja on julkaistu mm. YLEn A-Studiossa, Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.