1. Oman tanssijuuden pohdintaa

Marju Rantamäki teoksessa ”Minä & Me”, koreografia Elisa Järvinen. Kuvassa näkyy sinistä sumumaisemaa vasten tanssijan selkämys.
Marju Rantamäki teoksessa ”Minä & Me”, koreografia Elisa Järvinen.

1)

 Kirjoita työpäiväkirjaan. Mitä toivot oppivasi ja minkä luulet olevan hankalaa? Käytä lauseita ja ranskalaisia viivoja tai vaikka kuvia. Kirjoita opintojaksonlopuksi, mitä olet oppinut, mikä on tuntunut vaikealta ja mikä puolestaan helpolta. Kirjoita työpäiväkirjaa opintojakson vaiheista ja tehtävien tekemisestä. Kirjoitelman pituus on vähintään kaksi A4-sivua.

2)

Kirjoita omasta tanssihistoriastasi. Milloin aloitit tanssin ja miksi? Kuvaile tärkeimpiä opettajiasi ja/tai tärkeimpiä teoksia, joissa olet ollut mukana tanssimassa. Mitä lajeja treenaat, ja mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi? Työhön voi liittää valokuvia, käsiohjelmia ja muita muistoja oman tanssihistorian varrelta. Kirjoitelman pituus on vähintään kaksi A4-sivua.

Maija Järvenpää, teoksessa ”Nyt”, koreografia Maija Järvenpää. Kuvassa tanssija liikkuu kädet robottimaisessa asennossa. Tanssijan hiukset ovat heilahtaneet villisti.
Maija Järvenpää, teoksessa ”Nyt”, koreografia Maija Järvenpää.

3)

Suunnittele unelmakoreografia. Suunnitelma voi olla myös sellainen, että sen toteutus olisi mahdoton – vain mielikuvitus on rajana! 

Kirjoita, missä paikassa tanssi tapahtuu ja kuinka monta tanssijaa on mukana. Kuvaile puvustus, valaistus ja musiikki. Tee tarkat suunnitelmat harjoitusaikataulusta ja koreografian vaiheista. Kirjoitelman pituus on vähintään neljä A4-sivua.

4)

Tee omasta etunimestäsi liikekompositio. Käytä kehoasi eri tavoin kirjoittamalla nimesi tilaan eri tavoin. Tee kirjaimista syntyneistä liikkeistä kirjainlause. Muokkaa lausetta toistamalla liikkeitä tai tee niitä eri järjestykseen (liikkuen, paikallasi, eri tasoissa). Voit käyttää muokkaamiseen myös pysähdyksiä sekä nopeutuksia ja hidastuksia. Kirjainkompositiosta kuvatun videon pituus on noin 1 minuutti.

Marju Rantamäki teoksessa ”Minä & Me”, koreografia Elisa Järvinen. Kuvassa tanssija näyttää nojaavan eteenpäin kädet taakse kevyesti ojennettuna.
Marju Rantamäki teoksessa ”Minä & Me”, koreografia Elisa Järvinen.

5)

Kirjoita omia luonteenpiirteitäsi ylös ja mieti asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä. Valitse kirjoittamistasi asioista viisi sanaa ja tee niistä viisi eri asentoa. Muokkaa asennot mieleiseesi järjestykseen ja keksi asentojen väleihin liikettä. Tee tällä tavalla videolle kuvattava liikekompositio, jonka pituus on noin 1 minuutti.

6)

Valitse musiikki, josta pidät. Laita se soimaan ja improvisoi tanssia. Videoi tanssi-improvisaatiosi. Poimi videolta mieleiset liikkeet ja tee niistä tanssikompositio, jonka pituus on noin 1 minuutti. Videoi lopuksi myös lopullinen kompositio.