Elämänkatsomustiedon opetus käytännössä

Yhdysryhmäopetus

Opetussuunnitelman perusteet on laadittu erikseen vuosiluokille 1-2, 3-6 ja 7-9. Mikäli ET-opetus tapahtuu yhdysryhmissä, olisi käytännöllistä rakentaa ryhmät tätä jaottelua vastaamaan. Tarkoituksenmukaista olisi järjestää alakouluun ryhmät 1-2, 3-4 ja 5-6 sekä yläkouluun ryhmät 7-8 ja 9. Mikäli oppilasmäärä on pieni, tämä ei ole mahdollista.

Koulun opetussuunnitelmaan on hyvä sisällyttää suunnitelma siitä miten opetussuunnitelmaa toteutetaan yhdysryhmissä. Sisällöistä voidaan esimerkiksi laatia vuorovuosin toteutuvia vuorokursseja.

Yläkoulun kurssittaminen

Vuosiluokkien 7-9 opetussuunnitelma voidaan laatia joko kurssimuotoiseksi tai vuosiluokkakohtaiseksi. Opetussuunnitelman perusteitten kolme kokonaisuutta voivat toimia sellaisenaan kurssien/vuosiluokkakokonaisuuksien runkoina tai niistä voidaan koota yhdistelmiä.

Tuntimäärän muutos

1.8.2016 voimaan tuleva tuntijako vähentää ET-opetusta yhden viikkotunnin aiempaan verraten. Viikkotunnit on määrätty olemaan 2+5+3, eli vuosiluokkien 3-6 osuudessa viikkotunteja on yksi enemmän kuin vuosiluokkia. Lisätunti voidaan sijoittaa vapaasti. Elämänkatsomustiedon opetuksen kannalta suositeltavaa olisi sen sijoittaminen ylemmille luokilla eli 5-6-kouluvuosiin.

Tuntimäärän muutos ja paikallinen oppituntien sijoittelu eri vuosiluokille saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa siirtymäkaudella jokin ikäluokka jäisi vaille säädettyä 10 tunnin kokonaismäärää. Tässä tilanteessa on kuitenkin turvattava valtakunnallinen minimituntimäärä jokaiselle ikäluokalle 9.vuosiluokan loppuun mennessä.

Nivelkohdissa 2.ja 3. luokan sekä 6. ja 7. luokan välissä voidaan kertymistä joustaa käytännön helpottamiseksi, mutta kokonaistuntimäärän tulee täyttyä.

 

Elämänkatsomustiedon opettaminen samalla tunnilla jonkin muun aineen kanssa

Nykyisen lainsäädännön mukaan peruskoulussa opetetaan uskontoa tai elämänkatsomustietoa ja molemmat ovat erillisiä itsenäisiä oppiaineita. Eri aineitten opetusta voidaan säädösten estämättä antaa samalla tunnilla, mikäli opettaja on näihin kaikkiin aineisiin pätevä ja jokaisen oppilaan kohdalla noudatetaan hänelle kuuluvan aineen opetussuunnitelmaa tavoitteiden, sisältöjen ja arvioinnin osalta. Uutta yhteistä ainetta ei voida luoda koulun tai opetuksen järjestäjän päätöksellä.

Muistettavaa eri katsomusaineiden opettamisessa samalla tunnilla

Säädöspohja

Perusopetuslain 11§ määrää oppilaille opetettavat pakolliset oppiaineet ja13§ säätää erikseen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta.

Lainsäädännön tarkoituksena on turvata uskonnonvapauden toteutuminen siten, että eri uskontoryhmille sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille oppilaille järjestetään oman erillisen oppiaineen opetus. Oman uskonnon opetus muodostaa kokonaisuuden, joka jakaantuu eri uskontoryhmiin. Elämänkatsomustieto on tästä kokonaisuudesta erillinen oppiaine, jonka opetussuunnitelma on rakennettu uskonnottomien oppilaiden tarpeita silmällä pitäen. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien perusteet ovat kokonaisuutena tavoitteiltaan ja sisällöiltään erilaiset, vaikka niissä esiintyykin samoja sanoja.

Perusopetuslain 14§:n mukaan valtioneuvosto päättää tässä laissa tarkoitetun opetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista sekä perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen (tuntijako).

Samoin perusopetuslain 14§:n mukaan opetushallitus päättää perusopetuksen eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien, oppilaanohjauksen ja muun tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä sekä kodin ja koulun yhteistyön ja oppilashuollon keskeisistä periaatteista ja opetustoimeen kuuluvan oppilashuollon tavoitteista (opetussuunnitelman perusteet).

Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (422/2012) määrää, että uskontoa tai elämänkatsomustietoa opetetaan perusopetuksessa 2+5+3 tuntia.

Lisäksi todetaan, että valinnaisena aineena voidaan opettaa perusopetukseen soveltuvia, syventäviä ja soveltavia tässä asetuksessa säädettyjä tavoitteita tukevia aineita tai useasta aineesta muodostettuja ainekokonaisuuksia sen mukaan kuin opetussuunnitelmassa määrätään.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt on määritelty erikseen tuntijaon määrittämille luokka-asteryhmille.

Opetushallitus antamat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 määrää erikseen kummankin oppiaineen opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä. Oppilaalla on oikeus saada oikeus saada uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta valtioneuvoston asetuksessa vahvistetun tuntimäärän ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.

Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet eivät määrää yksittäisten oppituntien sisällöstä tai järjestämistavasta. Opetusjärjestelyissä on kuitenkin varmistettava, että opetussuunnitelman perusteitten mukainen opetus toteutuu kaikilta osin. Oppilaalla on oikeus pätevän opettajan johdolla opetussuunnitelman perusteitten mukaiseen oman oppiaineen opetukseen sekä arviointiin. Opetusjärjestelyissä tulee ottaa huomioon yhdenvertaisuuslain 8§:n syrjintäkielto sekä 13§:n välillisen syrjinnän kielto. Näennäisesti yhdenvertainen opetuskäytäntö ei saa tosiasiallisesti asettaa oppilaita eriarvoiseen asemaan.

Perusopetuslain 13§ määrää oppilaan osallistumisesta katsomusaineen opetukseen. Jokaiselle opetukseen osallistuvalle oppilaalle määritellään oma katsomusaine, jonka mukaista opetusta hän saa ja jonka mukaisesti hänet arvioidaan.

Uskonto ja elämänkatsomustieto ovat vaihtoehtoisia oppiaineita

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa uskonnon opetus on määritelty siten, että uskonnossa on oppiaineen yhteiset tavoitteet ja eri uskontoihin eriytyvät sisällöt. Opetuksen yhteisiä tavoitteita toteutetaan kunkin uskontoryhmän oman uskonnon sisältöjen kautta.

Elämänkatsomustieto on tälle opetukselle vaihtoehtoinen oppiaine.

Suunniteltaessa näiden oppiaineitten opettamista samalla tunnilla tulee ottaa huomioon opetusta koskevien säädösten lisäksi niiden yläpuolella olevat perusoikeuksia koskevat säädökset kuten uskonnonvapauslaki sekä yhdenvertaisuuslaki. Opetusjärjestelyt eivät saa loukata uskonnonvapautta eivätkä vaarantaa yhdenvertaista oikeutta lakisääteiseen opetukseen. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon ns. Madridin suositus koskien uskonnon- ja katsomuksenvapautta, suvaitsevaisuutta ja syrjinnän estämistä kouluopetuksesta. Vaarana on, että samalla tunnilla toteuttava eri katsomusaineiden opetus painottuu sisällöltään jonkun aineen mukaiseksi ja näin loukkaa oppilaan oikeutta hänelle kuuluvan katsomusaineen opiskeluun. Toinen vaara on, että opetus painottuu sellaisten yleisten asioitten opiskeluksi, jotka eivät vastaa minkään katsomusaineen opetussuunnitelman perusteitten mukaisia tavoitteita tai sisältöjä.

Yhteisiä osuuksia

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiainetavoitteissa ja sisällöissä on seuraavat yhtymäkohdat:

Alkuopetus

Uskonnon tavoite 4 ja ET:n tavoite 7, lähiympäristön tapakulttuurien tunteminen on yhteinen molemmille. Keskeisissä sisällöissä ei ole samoja kohtia.

Luokat 3–6

Uskonnon tavoite 9 ja ET:n tavoite 9, YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lapsen oikeudet on sama tavoite molemmissa. Lapsen oikeuksien sopimuksen käsittely on osana keskeistä sisältöaluetta 3 molemmissa aineissa.

Luokat 7–9

Uskonnon tavoite 9 ja ET:n tavoite 9, omien valintojen vaikutus ja kestävä elämäntapa on lähes sama. Vastaavaa yhteistä keskeistä sisältökohtaa ei löydy. Kummankin oppiaineen keskeisissä sisällöissä kohdassa 3 mainitaan Ihmisoikeudet ja ihmisoikeusloukkaukset kuten holokausti.

Mikäli näiden yhteisten opetussuunnitelman kohtien toteuttamiseksi järjestetään opetus muuten kuin oppiaineryhmissä, tulee yhteisen opetuksen laajuudesta päätettäessä ottaa huomioon, että kyseisten tavoite- ja sisältökohtien painoarvo on oppiainekohtainen. Sama yhteisen opetuksen laajuus ei kata molempia oppiaineita.

Arviointi

Perusopetusasetuksen 13§:n mukaan oppilaan arvioinnista päättää kunkin oppiaineen tai opintokokonaisuuden osalta oppilaan opettaja tai jos opettajia on useita, opettajat yhdessä. Perusopetusasetuksen 10§:n mukaan opetushallitus määrää, mitkä oppiaineet voidaan arvioida yhdessä. Uskonto ja elämänkatsomustieto arvioidaan erikseen, joten kummallakin oppiaineella tulee olla opettaja.

Oppilaalla on oikeus oman oppiaineensa tavoitteiden ja sisältöjen mukaiseen opetukseen ja arviointiin. Oppilaan arviointi perustuu opetussuunnitelmaan. Jokaisessa katsomusaineessa on omat arviointiperusteet. Oppilas arvioidaan oman oppiaineensa arviointimääräysten mukaisesti, vaikka opetus olisi järjestetty joiltain osin yhdessä. Hyvän osaamisen kriteerit kuudennen vuosiluokan päätteeksi ja päättöarvioinnin kriteerit ovat oppiainekohtaiset. Mikäli sama opettaja ei opeta kaikkia osuuksia, tulee opetussuunnitelmassa kuvata miten arviointi tapahtuu.

Opettaja

Opettajan tulee olla kelpoinen opetettavaan aineeseen. Uskonnon opettajan kelpoisuudesta on säädetty erikseen. Yhteisesti järjestettyjä tunteja opettavan opettajan tulee olla kelpoinen kaikissa opetettavissa aineissa tai tunneilla tulee olla opettaja kuhunkin aineeseen.

Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. (Luku oppiaineen tehtävä sisältää opetuksen päätavoitteet.)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa tavoitteet on lisäksi täsmennetty ja jaoteltu kaikkien oppiaineitten osalta kolmeen vuosiluokkaryhmään. Paikalliselta opetussuunnitelmalta odotetaan oppiaineen vuosiluokkaistamista.

Elämänkatsomustietoa ei käytännössä opeteta vuosiluokkaryhmissä, vaan yhdysryhmissä. Vuosiluokkaistaminen voidaan toteuttaa tavoitteiden osalta esimerkiksi siten, että jokaisen vuosiluokan tavoitteet ovat samat vuosiluokkaryhmän sisällä1-2lk, 3-6lk ja 7-9lk. Lisäksi tulisi arviointia varten täsmentää tai luonnehtia tavoitepainotuksia eri ikäryhmiä varten, sillä arviointi tapahtuu vuosiluokkaisesti.

Tavoitteitten tai sisältöjen vuosiluokkaistamisesta ei ole tarkoituksenmukaista tehdä kovin monimutkaista, sillä yhdysryhmän opettaminen on jo sinällään haasteellista. Jos koulu noudattaa vuosiluokkiin sitomatonta opetusta oppiaineisiin laaditaan suoritettavat modulit, jotka voivat olla myös useamman vuoden laajuisia.

Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet eivät ole oleellisesti muuttuneet edellisistä opetussuunnitelman perusteista, mutta ne on muotoiltu ja luokiteltu 2014 ops-perusteitten yleisten lähtökohtien mukaisiksi. Täsmälliset tavoitteet löytyvät perusopetuksen perusteet -tekstistä.

Sisällöt vastaavat pääosin aiemman opetussuunnitelman sisältöjä, mutta niitä on päivitetty ottaen huomioon yhteiskuntaopin opetus.

OPS 2016 korostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä oppimista. Esillä ovat laaja-alaiset oppimistavoitteet, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja ilmiöpohjaisuus.

Ilmiöpohjaisella opetuksella ja oppimisella tarkoitetaan useimmiten oppiainerajoja rikkovaa, tutkivaa otetta oppimiseen. Lähtökohtana ovat kokonaisvaltaiset, todellisen maailman ilmiöt, joita tarkastellaan kokonaisina, aidossa kontekstissa. Elämänkatsomustieto on pohjaltaan monitieteinen. Elämänkatsomustiedon on useimmiten helppo osallistua monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin, mutta Ilmiöpohjaisuus voi elämänkatsomustiedossa toteutua myös oppiaineen sisällä. Ilmiöpohjaisuus avaa isompaa ikkunaa maailmaan ja sen ymmärtämiseen. Ilmiöpohjainen lähestymistapa ja tutkiva oppiminen tukevat toisiaan.

Tutkiva oppiminen ei ole menetelmä vaan ajattelutapa. Se on näkemys oppimisesta tai kasvatusfilosofia, jonka visiona on ettei oppilaan tarvitse orientoitua eri tavalla eri aineen tunneille. Tutkiva oppiminen tarkoittaa opetuksen organisoimista uudelleen siten, että oppiminen tähtää ymmärtämiseen, ilmiöiden selittämiseen. Oppiminen tapahtuu ongelmanratkaisuna, omien ennakkokäsitysten tietoisen pohtimisen kautta. Huomiota pyritään kohdistamaan keskeisiin käsitteisiin tai perustaviin ideoihin. Tutkiva oppiminen voi nämä lähtökohdat huomioon ottaen pitää sisällään erilaisia opetusmenetelmiä, mutta oppiminen ei siinä perustu 45 minuutin oppitunteihin, ei oppikirjan aukeamakokonaisuuksiin eikä oppisisältökeskeiseen ajatteluun.
Oppiminen ja opetus vaativat uudistuksia, joilla voidaan varmistaa oppilaitten menestyminen tulevaisuuden työelämässä ja yhteiskunnassa. Keskeisiä elementtejä ovat mm. yhteisöllisyys ja vuorovaikutustaidot. Työnilo ja työssä jaksaminen pohjaa yhteisöihin, ei yksilöitten ominaisuuksiin. Samoin huippuosaamista saadaan aikaiseksi ryhmissä, esim. huippututkimusta tehdään nykyisin useimmiten kansainvälisissä ryhmissä.
Lapset ja etenkin alkuopetusikäiset ovat huonoja perinteisen frontaaliopetuksen kohteita. He eivät ole hyviä kuuntelemaan. Sen sijaan lapset ovat erittäin hyviä kyselemään ja tuottamaan ideoita. Leikki on usein tutkivaa toimintaa, pohdintaa, mitä tapahtuisi jos "tää tekis ensin silleen ja sit se tekis silleen...".

Opetussuunnitelman perusteet 2016 pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jossa oppilas yhdessä toisten kanssa rakentaa omaa tulkintaansa maailmasta. Oppiminen on muuttumista eikä pelkästään tiedon lisääntymistä. Tiedonhankinta nähdään kysymysvastausprosessina, jolla pyritään yhä syvempään ymmärrykseen. Tietoa ei voi siirtää, sitä voi vain rakentaa. Keskeistä oppimisessa on myös sosiaalisesti jaettu älykkyys. Erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan eikä kaikkien tarvitse osata kaikkea. Ryhmä on älykkäämpi kuin yksilöt yhteensä.
Tehokas oppiminen ottaa huomioon muutkin kuin tiedolliset tasot (tunteet, vuorovaikutus, asenteet, arvot, tieteellinen ajattelu, kestävyys). Oppimiseen ei riitä, että tietää asiat, niiden pitää myös merkitä jotain eli näkyä kompetensseina, toiminnassa. Abstrakteja ja teoreettisia asioita ei myöskään opi, jos niistä puhutaan abstraktisti ja teoreettisesti, tarvitaan konkreettista ymmärrystä. Jos opiskeltavat asiat jäävät irralleen arkipäivän konkreeteista asioista, niistä ei muodostu osaamista. Kirjatieto muuttuu osaamiseksi vain ongelmanratkaisun ja palautteen kautta, ratkaisuna johonkin ongelmaan. Jos tieteellinen tieto ja arkitieto eivät kosketa toisiaan, arkiuskomukset putkahtavat ajatteluun. Päättelytilanteessa ihminen on taipuvaisempi turvautumaan virheelliseen arkitietoon kuin irralliseksi jääneeseen tieteelliseen tietoon. On tärkeää, että pienet oppilaat oppivat asioita perusteellisesti niin, että opiskeltu asia todella kytkeytyy lapsen ajatteluun ja syrjäyttää virheelliset arkikäsitykset.

Oppimisen lähtökohtana käytetään todellisen elämän ilmiöitä ja ongelmia, jotka ovat avoimesti määriteltyjä ja joita ei voi ratkaista kaavamaisesti. Parhaita lähtökohtia ovat oppilaitten itse oma-aloitteisesti esiin ottamat kysymykset. Kysymyksiä voidaan myös herättää ajankohtaisten tapahtumien tai kertomusten pohjalta. Opettaja on tutorin tai valmentajan roolissa ja auttaa lapsia sekä ryhmätoiminnassa että heidän omien ajatteluprosessiensa ymmärtämisessä sekä tarvittavan tiedon etsimisessä. Opettajan tehtävänä on laatia opiskelun raamitavoitteet ja yhdessä lasten kanssa määritellä oppimisen ydinsisällöt, se mitä yhdessä tutkimalla aiotaan selvittää. Oppiminen ja tieto rakentuvat sosiaalisesti ryhmissä. Keskeisinä tavoitteina ovat ydintaidot: arviointi-, päättely-, tiedonhankinta- ja yhteistyötaidot sekä yksilöllinen kestävyys ongelmanratkaisussa. Sisällön oppiminen tulee prosessin sivutuotteena. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ja pienten oppilaitten kohdalla oleellista on "vähän mutta hyvää" -periaate, alkuopetussuunnitelma ei sisällä pakollisia oppisisältöjä, jotka kaikki pitäisi kahlata läpi.

Tutkiva oppiminen voi edetä seuraavanlaisten vaiheiden kautta:

1. Asiayhteyden luominen

Tutustutaan viriketapaukseen, jonka kautta on tarkoitus lähteä liikkeelle. Alusta alkaen on huolehdittava siitä, että oppilaat hallitsevat tarvittavat termit. Pienten oppilaitten perussanavarasto ja kielitaito vaihtelee, joten tavallisetkin sanat saattavat vaatia selvennystä.

2. Alustava ongelman määrittely

Oppilaat miettivät tutkimusryhmissä, mikä olisi ryhmän yhteinen tehtävä tai kiinnostuksen kohde virikkeen perusteella. Ryhmillä voi olla puheenjohtaja ja sihteeri, ja kysymyksen tuottamiselle on syytä asettaa aikaraja, jotta ryhmät pääsevät lopputulokseen.

3. Aivoriihi eli brainstorming ja selitysmallien rakentaminen

Tutkimusryhmä tuottaa erilaisia ratkaisuehdotuksia, joiden avulla saadaan esille kaikki tieto, jota ryhmässä jo ennestään on. Tuotettujen ideoitten pohjalta ryhmä rakentaa hypoteesin, ajatuksen siitä, miten ja miksi ongelma ratkeaa, millaisia syy-seuraussuhteita siinä esiintyy jne.

4. Oppimistavoitteiden asettelu

Mallin pohjalta tutkimusryhmä miettii oppimis- ja tutkimistehtäviä. Mitä ja miten pitää selvittää, jotta voidaan saada selville, onko ryhmän hypoteesi oikea?

5. Itsenäinen opiskelu

Kun ryhmä on jakanut jäsenilleen tehtävät, jokainen suorittaa ne. Oma tutkimusosuus voi pitää sisällään tiedon hakua teksteistä tai kuvista, haastatteluja tai opettajan opetustuokioita.

6. Opitun esittäminen ja arviointi

Tutkimusryhmän on syytä tavata ja pitää huolta, että kaikkien jäsenten tehtävät edistyvät. Ryhmässä voidaan kehitellä lisäideoita, antaa neuvoja, tehdä tarkentavia kysymyksiä jne. Kun ryhmän jäsenten osuudet valmistuvat, ryhmä kokoaa niiden avulla yhteisen kokonaisuuden, vastauksen tutkimusongelmaansa. Samalla arvioidaan tutkimuksen onnistumista, alkuperäistä hypoteesia jne. Tutkimuskokonaisuus esitellään koko luokalle.

Oppilaiden tutkimustyö vaatii opettajan organisatorista tukea, sitä enemmän mitä pienempiä oppilaat ovat. Opettaja ohjaa ryhmien työtä ja poistaa yhteistyön esteitä. Ryhmässä keskustelu, neuvottelu ja päätöksenteko saattavat ensimmäisillä kerroilla vaatia opettajan konkreettista ohjausta. Samoin oman osuuden suorittaminen ja ryhmän yhteiseen työhön osallistuminen voi vaatia opettajan apua.

Opettaja on myös keskeinen oppimisen tukija. Hän on sisällön asiantuntija ja usein helpoimmin käytettävissä oleva tietolähde. Opettaja opettaa "tilauksesta", silloin kun häntä pyydetään selvittämään jokin kysymys. Opetustuokioita voi olla yksittäisille oppilaille tai ryhmille sen mukaan, miten laajasti selvitettävä kysymys oppilaita askarruttaa.

Opettaja on kaikille tutkimusryhmille resurssihenkilö, jonka voi hakea apuun kun ongelmat eivät ratkea. Hän on myös roolimalli, joka välittää oppilaille suhdettaan opiskeltavaan asiaan. Opettaja näyttää, että tutkittavat asiat ovat hänelle tärkeitä ja kiinnostavia ja lisää näin oppilaitten motivaatiota

Opettaja vastaa myös luokan toiminnasta. Hän huolehtii, että oppilaitten tutkimustoiminta on opetussuunnitelman mukaista ja kaikilla on työrauha sekä hyvät työskentelyn edellytykset. Pienten oppilaitten kanssa opettaja on ehkä myös kaikkien ryhmien yleissihteeri, joka pitää tarvikkeet tallella, huolehtii sovittujen aikataulujen noudattamisesta, paikkaa poissaolevien oppilaitten osuudet jne.

Tutkimusta voi tehdä myös alkuopetusikäisten kanssa. Tässä kuvitteellinen esimerkki:

1. Asiayhteyden luominen

Teemana on koulu. Opettaja kertoo omasta koulustaan tai lukee kuvauksen vaikkapa 50-luvun koulusta. Opettaja virittää keskustelua alulle sen verran, että yhteisesti otetaan esille muutama ajatus, mikä kertomuksessa ihmetytti tai kiinnosti, mitä voisi selvittää tarkemmin, tai mikä meidän koulussa tai ylipäätään koulussa on mielenkiintoista.

2. Alustava ongelman määrittely

Oppilaat on valmiiksi jaettu 4 hengen ryhmiin. Ryhmissä on puheenjohtaja, joka jakaa puheenvuorot ja sihteeri, joka kirjoittaa muistiin päätöksen tai painaa sen mieleensä, jos kirjoitustaitoa ei ryhmässä ole. Ryhmillä on 5 minuuttia aikaa päättää mikä kysymys olisi heidän ryhmänsä valinta kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi koulu-aiheesta. Jokainen saa ehdottaa kysymyksiä ja niistä valitaan kaikille sopiva. Ryhmä päätyy tutkimusongelmaan "Millainen on kiva koulu?". (Vaihtoehtoisia voisivat olla: Oliko ennen koulussa tylsempää vai kivempaa kuin nyt? Miksi ennen kirjoitettiin kynänterillä? Mitä meidän koulussa on samaa tai erilaista kuin opettajan koulussa? Onko aina ollut kouluja? Onko muissa maissa kouluja?)

3. Aivoriihi eli brainstorming ja selitysmallien rakentaminen

Ryhmä käy keskustelun, jossa jokainen kertoo oman näkemyksensä kivasta koulusta. Näkemyksistä kootaan yhteinen ehdotus kivan koulun ominaisuuksiksi ja olosuhteiksi. "Kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy.

4. Oppimistavoitteiden asettelu

Ryhmä miettii, miten voi selvittää, onko kiva koulu todella aiemmin kuvatun kaltainen. Opettajan apua saatetaan tarvita.

"Riippuu keneltä kysytään, pitää kysyä aika monelta." -> haastattelututkimus -> kysytään oppilailta, rehtorilta, vanhemmilta ja ohikulkijoilta. Laaditaan helppo kyselymalli esim: Kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy. kyllä / ei / lisäkommentti. Kyllä- ja ei-vastausten määrät voi laskea tukkimiehen kirjanpidolla ja lisäkommentit voi painaa mieleen, panna muistiin merkkikuvalla, piirtäen, kirjoittaen tai peräti nauhoittaa.

5. Itsenäinen opiskelu

Oppilaat suorittavat yksin tai pareittain sovitut kyselyt ja analysoivat omat aineistonsa laskemalla kyllä- ja ei-vastaukset ja kokoamalla yleisimmät lisäkommentit. Ensimmäisen haastattelun tekijän kokemukset on hyvä käydä ryhmässä läpi ja miettiä yhdessä toimintatapoja. Opettajalta ehkä halutaan tietoa haastattelututkimuksen periaatteista, kuten moneltako pitäisi kysyä, minkä luokan oppilaita voi haastatella ja milloin, mistä rehtorin löytää, miten ohikulkijaa puhutellaan, miten vastaukset lasketaan jne.

6. Opitun esittäminen ja arviointi

Kun kaikki aineistot on saatu analysoiduksi ryhmä tekee tuloksista yhteenvedon. Kiteytetty lopputulos voisi olla: "kyllä, laajan haastattelututkimuksen mukaan kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy, mutta aika monet sanoivat, että pitää myös oppia."

Ryhmä pohtii, miten oppimisasia otettaisiin huomioon ja mitä siihen liittyen voisi myöhemmin tutkia. Onko oppiminen viihtymisen osa vai erilainen asia? Yksi jatkopohdinnan teema voisi olla, miten kiva koulu saadaan aikaiseksi. Mitä viihtymiseen tarvitaan? Miten kiusaamista estetään? Tulos ja jatkopohdinnat esitellään koko luokalle, ja niistä voidaan keskustella ehkä pitkäänkin. Opettajan apua tarvitaan mahdollisesti lopputuloksen kokoamisessa ja kirjaamisessa.

Elämänkatsomustiedon oppilaat muodostavat koulussa katsomuksellisen vähemmistön. Koulu toimii pitkälti enemmistön ehdoilla eikä vähemmistön kohteluun aina huomata kiinnittää riittävästi huomiota. Katsomusvapauden ja yhdenvertaisuuden kokeminen koulun eri tilanteissa on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kaikkien oppilaitten kohdalla. ET-oppilaiden kanssa on hyvä keskustella oman koulun toimintakulttuurista. Opetusjärjestelyjen tulisi olla tasa-arvoisia, esimerkiksi tunnin paikka, oppimateriaali yms. tulisi vastata uskonnonopetuksen vastaavia. Jos järjestelyt lukujärjestys- tms syistä ovat joiltakin osin selvästi huonot, tätä tulisi vastaavasti kompensoida jollakin muulla alueella niin että oppilaille muodostuu käsitys yhdenvertaisesta arvostuksesta. Perusopetuksen oppilaat ovat alaikäisiä, joten heidän ei voida olettaa itse puolustavan oikeuksiaan tai puuttuvan epäkohtiin, joita koulun toimintakulttuurissa mahdollisesti on, vaan koulun aikuisten tulee viran puolesta huolehtia asiasta.

Opetussuunnitelman perusteet korotavat koko koulun yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamista sekä oppilaiden kuulemista ja osallisuuden lisäämistä. Yhteisöllinen, osallistava toimintakulttuuri on ensiarvoisen tärkeää elämänkatsomustiedossa, jossa käsitellään oppilaille henkilökohtaisesti merkityksellisiä asioita ja odotetaan heidän esittävän mielipiteitään ja osallistuvan yhteiseen tutkimuskeskusteluun. Oppilaat tulevat useista eri perusryhmistä ja voivat olla eri-ikäisiä. On tärkeää käyttää aikaa ryhmäytymiseen ja kaikkia arvostavan, luottavan ilmapiirin rakentamiseen aina kun ryhmän kokoonpano vaihtuu.

Elämänkatsomustiedon oppimisympäristönä voivat toimia koulun monenlaiset tilat ja erityisesti retket ja opintokäynnit palvelevat opetusta. On kuitenkin syytä huolehtia, että ET-oppituneille on suunniteltu tarkoituksenmukaiset tilat ja välineet eikä toimita ”etsitään joku paikka jostain” -periaatteella. Tutkimuskeskustelu on keskeinen työtapa. Se edellyttää, että keskustelijat voivat aidosti kohdata toisensa. Jos oppilaat istuvat pulpettiriveissä tai ovat hajallaan isossa tilassa yhteistä keskustelua ei synny.

Keskustelu

Elämänkatsomustiedon opetukseen on keskeistä sovittaa oppilaan oma ajattelu- ja kokemusmaailma. Ajattelun, ilmaisun, kuuntelun ja yhdessä tutkimisen taitoja tarvitaan keskustelussa.

Keskustelu voi olla vastakkainasetteluun perustuvaa tai sen päämääränä on erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen, dialogisuus. Elämänkatsomustiedossa pyritään dialogiseen keskusteluun, ilmiöitten tutkimiseen yhdessä. Dialogisen keskustelun neljä keskeisintä työkalua ovat kuuntelu, vastapuolen kunnioittaminen, arvostelusta pidättäytyminen ja suoraan puhuminen. Kuuntelu tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää aidosti, mitä toinen tarkoittaa ja yrittää sanoa. Vastapuolen kunnioittaminen tarkoittaa, että mitään ajattelutapaa ei aseteta etusijalle - vieras ja hullulta tuntuva ajatus saattaa osoittautua käyttökelpoiseksi. Arvostelusta pidättäytyminen liittyy toisten kunnioittamiseen - vain keskustelun kannalta mielekästä arvostelua kannattaa esittää. Suoraan puhuminen tarkoittaa, että keskustelija pyrkii esittämään sanomansa selkeästi ja niin, että se on helppo ymmärtää. Tavoitellaan rehellistä ja suoraa tapaa ilmaista oma käsitys.

Kaikenlaiset työtavat soveltuvat aiheesta riippuen elämänkatsomustietoon. Erilaiset ajatuskartat, opintokäynnit ja pienet tutkimukset ovat keskeisiä työtapoja. Ilmiöitten tutkiminen draaman ja taiteiden kautta on samoin keskeistä. Kulttuuriosa-alueet edellyttävät kokemista ja tekemistä sekä eri kulttuurien estetiikkaan tutustumista.

Pienten oppilaitten työtavoissa korostuvat leikit, askartelu, piirtäminen, musiikki sekä kaikenlainen toiminnallisuus. Myös keskusteleminen on tärkeää. Elämänkatsomustiedon keskeisiä sisältöalueita lähestytään lapsille hauskojen ja helppojen toimintojen kautta.
Tunnit on syytä rakentaa ilmaviksi siten, että työtapoja voidaan tarvittaessa vaihdella ja sisältöjen painotuksissa joustaa lapsiryhmän kiinnostusten mukaan.
Elämänkatsomustiedon tunnit ovat parhaimmillaan turvallinen ja kiehtova ”keidas” vailla liikoja suorituspaineita. Silloin kaikki lapset erilaisine kykyineen ovat yhtä tärkeitä ryhmän jäseniä. Kaikkien ajatukset ovat tärkeitä.
Leikeissä korostetaan aktiivista vuorovaikutusta lasten välillä ja pyritään välttämään kilpailutilanteita. Tunneilla on jäätävä aikaa improvisoinnille ja keskusteluille.

On tärkeää, että työtavat ovat monipuolisia myös ylemmillä luokilla, sillä keskustelu ei ole kaikkien oppilaitten vahvin taito, vaikka sitä opetuksessa harjoitellaan. Omia näkemyksiä voi ilmaista myös muuten kuin puhumalla. Elämyksiä voidaan hakea niin luonnosta kuin kirjallisuudesta, kuvataiteesta, musiikista tai elokuvista.

Koska tavoitteena on saada oppilaat käsittelemään heille tärkeitä asioita ja itse kehittämään omia taitojaan, tulee ET-tuntien käytön suunnittelussa kuulla myös oppilaita ikäkauden mahdollistamalla tavalla. Perusajatuksena on “vähän, mutta hyvää”, ts. tutkitaan syvällisesti ja perusteellisesti valitut aiheet, eikä laukata yksittäisiä tuokioita eri teemoista. Näin suunnitellaan aina useamman oppitunnin kokonaisuuksia, esim. parin kuukauden mittaisen jakson työskentelyä.

Oppilaiden tulee motivoitua jaksoon, olla selvillä siitä, miksi tätä opiskellaan. Alkuvaiheessa tarvitaan orientoituminen, kytkentä oppilaan aiempaan tietoon - mistä tässä on kysymys. Vasta tämän jälkeen oppilas voi itse tutkia, saada tietoa ja jäsentää asioita - tehdä hypoteeseja ja todeta alustavasti: näin se on. Tiedon pohjalta pitää voida toimia, soveltaa opittua ja arvioida, oliko ajatus tai teoria oikea sekä korjata sitä uusien havaintojen pohjalta. Jakson päättää arviointi siitä, mitä jaksolla saatiin aikaan, tuotosten esittely muulle koululle, oman oppimisen arviointi ja kokemusten analysointi seuraavan jakson varalle.

Eri aihealueita

Moraaliseen kasvuun ja ihmissuhteisiin liittyvien teemojen omin työtapa on erilaisten ongelmien ja dilemmojen pohdinta. Pääosa työskentelystä on keskustelua, mutta myös muunlaista tiedonhankintaa saatetaan tarvita samoin kuin esim. erilaisten näkökulmien kokeilemista roolileikissä tms. Opettajan tehtävänä on sekä keskustelun organisointi että siihen osallistuminen. Samoin opettajan tehtävä on auttaa oppilaita löytämään tarvittavia faktatietoja yms.

Kulttuuri-identiteettiin liittyvistä aiheista osa on havaintojen tekemistä ympäristöstä ja niitten työstämistä. Osa edellyttää havaintoja menneestä ajasta tai maantieteellisesti tavoittamattomasta, jolloin ratkaisevaa on, millaisten välineitten käyttöön opettaja ohjaa oppilaat. Erityisenä vaarana on, että opettaja käsittelee aihetta pelkästään oman kokemuksensa ja viitekehyksensä varassa, eivätkä oppilaat pääse mukaan. Esimerkiksi uskontoja ja eri kulttuuripiirejä käsiteltäessä kristinuskoon vertaaminen saattaa tuntua opettajasta luontevalta, mutta ei auta oppilaita asioitten hahmottamisessa, koska kristinusko ei ole heille omakohtaisesti tuttua. Myös valmiitten tietopakettien antaminen katsomuksista johtaa helposti outoon tulokseen: oppilaat omaksuvat kokoelman stereotypioita ja kummallisuuksia eikä hyväksyvää ymmärtämistä erilaista ajattelua kohtaan synny. Myös tämäntyyppisiin aiheisiin pitäisi pyrkiä tutustumaan oppilaitten oman elämän kysymysten kautta, nostaa esiin yleisinhimillisiä teemoja, erilaisia ajattelumalleja ja ns. ikuisia kysymyksiä. Yksi hedelmällinen tapa olisi tarkastella eri kulttuurien vastauksia niihin kolmeen kysymykseen, johon kaikki maailmankatsomukset ottavat kantaa: Mitä on olemassa? Mikä on totta? (eli millainen maailma oikein on) ja Mikä on hyvää? (eli mikä on arvokasta, miten toimien tulee onnelliseksi). Yleissivistyksen nimissä vaadittavaa faktatiedon määrää ei pidä liioitella, ja pääpainon tulisi olla siinä, että annetaan välineitä erilaisten ilmiöitten tutkimiseen ja analysoimiseen.

Yhteiskuntasuhteeseen ja kansalaisetiikkaan kuuluvat teemat pitävät sisällään paljon sellaista, jonka pohjalta voi toimia. Demokratian ja oikeudenmukaisuuden ongelmat ovat läsnä koulun arkipäivässä, ja omaan ympäristöön voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan. Yhteisön toiminnan analysointi on antoisaa ja auttaa toimimaan positiivisesti, vaikkei epäkohtia usein voidakaan korjata.

Virikkeitä tuntien järjestämiseen

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat parhaimmillaan kuin ”keidas” oppilaalle. Keitaalla on rauhallista, vireää ja rentoa oleskella. Ei tarvitse suorittaa vaikeita asioita, mutta kuitenkin aivot ovat tehokkaassa työssä. Opettaja korostaa oppilaitten tasa-arvoisuutta: kaikki saavat tilaisuuden osallistua. Oppilaita ohjataan toisten kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen.
Oppilaat ovat joskus stressaantuneita ja levottomia. Silloin on tärkeää saada heidät rauhoittumaan tarinan kuuntelemiseen tai rauhalliseen, avoimeen ja kiireettömään työskentelyyn. Rauhoittumiseen voidaan päästä fyysisillä rentoutusharjoituksilla, musiikin kuuntelulla ja erilaisilla mielikuvaharjoituksilla.

Työtapoja

Ryhmätyöskentely

Ryhmätyöskentely ja yhteistoiminnallinen oppiminen ovat elämänkatsomustiedon opiskelussa toimivia, joskaan eivät välttämättömiä, työtapoja.

Oppilaat voivat silloin tällöin työskennellä 3–5 hengen ryhmissä. Ryhmät saattavat olla koko lukuvuoden samassa kokoonpanossa opiskelevia tai niitä voidaan perustaa vain jotakin tiettyä jaksoa tai projektia varten. Ryhmistä on ehkä hauskaa keksiä itselleen nimi. Näin ryhmälle kehittyy projektia varten oma identiteetti ja tyyli.

Jonkin kysymyksen parissa työskenneltyään ryhmä esittelee pohdintansa tulokset muille oppilaille. Voidaan tehdä seinälehtiä tai draamaa, mitä hyvänsä opettaja ja oppilaat vain keksivätkin. Ryhmien tuotokset voivat olla hyvinkin erilaisia, ja on koko luokan kannalta hyödyllistä nähdä, kuinka samasta aiheesta voidaan saada monilla eri tavoilla paljon irti. Samoillakin työtavoilla eri asiat voivat korostua eri ryhmien käsittelyssä.

Työvälineet

Oppilailla on hyvä olla A4-kokoinen vihko, johon kootaan piirustuksia, lehtileikkeitä ym. Keskustelujen aikanakin oppilaat saavat piirtää tai kirjoittaa. Näissä muistiinpanoissa korostuu ilmaisun vapaus. Yleensä oppilaat eivät osaa kirjoittaa vielä kovin paljoa ensimmäisillä luokilla. Opettaja voi kuitenkin kertoa ja opastaa, kuinka piirtämälläkin voi tehdä muistiinpanoja. Myös taululle tehtyjä yksinkertaisia muistiinpanoja voi välillä kopioida.

Omasta vihosta on hyötyä silloinkin, kun opettaja teettää oppilaillaan itsearviointeja opiskelun edistymisestä. Vihon avulla lapset voivat palauttaa mieleen ET-tunneilla käytyjä asioita, ja miettiä, mikä heidän mielestään oli erityisen kiinnostavaa ja mikä taas vähemmän kiehtovaa. He voivat arvioida omaa osallistumistaan ja antaa arvokasta palautetta opettajalle.

Myös saksia, liimaa, sanoma- ja aikakauslehtiä, kartonkia ym. tarvitaan toiminnan monipuolistamiseksi.
Seinälehtiä tehtäessä sakset, liima ja vanhat aikakauslehdet ovat pohjapaperin lisäksi ainoat materiaalit joita tarvitaan. Jos aiheena on esimerkiksi tarpeellinen ja tarpeeton tavara ihmisen elämässä, voivat lapset etsiä lehdistä kuvia tai symboleita sille, mikä on kaikkein välttämättömintä henkiinjäämisen kannalta ja toisaalta sellaisia esineitä ja asioita, joita voidaan pitää hauskoina mutta ei välttämättöminä. Myös ryhmien mielestä ihan turhia asioita voi etsiä. Lapset voivat myös laatia seinälehtisiä aiheista ystävyys, rakkaus, perhe ym. Kuvia leikeltäessä käydään keskustelua siitä, mitä posteriin otetaan mukaan. Mahdollisia erimielisyyksiä joudutaan ratkaisemaan. (Paitsi, jos jokainen tekee julisteensa itse, mikä sekin on tietysti ihan mahdollista.)
Alkuopetuksen ryhmissä on mahdollista luoda pohjaa yhteistyötaidoille, omien näkökantojen perustelulle, kriittiselle ajattelulle sekä muiden osanottajien mielipiteitten huomioonottamiselle. Keskustelutaitojen kehittäminen saattaa kehittää lapsen kykyä myös sisäiseen dialogiin, reflektiiviseen ajatteluun.

Musiikki ja kuvataide, videot

On hyödyllistä koota sopivia lauluja ja kuunneltavaa musiikkia omaan teemakansioon. Tähän kerättäisiin myös ei-uskonnolliset joululaulut. Elämänkatsomustiedon teemamusiikkikansiossa olisi aihepiireihin sopivaa musiikkia helposti saatavilla.
Myös erilaisia kuvia ja julisteita, jotka toimivat virittäjinä työskentelyyn, on hyvä kerätä. On myös mahdollista integroida elämänkatsomustiedon opiskelua taideaineisiin. 
Valmiina löytyy monenlaista elämänkatsomustiedon aihepiireihin soveltuvaa aineistoa. Näistäkin kannattaa tehdä lista, jonka luonteva paikka on em. kansiossa. Videoiden kanssa on syytä noudattaa voimassa olevia tekijänoikeuslakeja.
Tunneilla voi myös itse kuvata pieniä videonpätkiä esim. erilaisista sosiaalisen kanssakäymisen tilanteista ja vaihtoehtoisista ratkaisuista.

Sadut ja kertomukset

Elämänkatsomustiedon tunneilla voidaan käyttää paljon kertomuksia ja kertomista. Satuja käytetään luontaisesti toimittaessa pienten lasten kanssa, mutta niillä ja opettajan kerronnalla on annettavaa myös isoille. Kerronnasta on helppo siirtyä esille nousseitten kysymysten käsittelyyn näytelmän, nukketeatterin, kuvien, elokuvan tms. keinoin.
Tunneilla, joilla opettaja kertoo tai lukee tarinan, kannattaa asettaa tuolit, opettajan tuoli mukaan lukien, piiriin. Tarinatuntien kulku voisi olla vaikkapa seuraavanlainen:
Eri teemoihin liittyviä sananlaskuja ja kansanviisauksia kotimaasta ja maailmalta kannattaa käyttää. Niitten pohtiminen ja tulkitseminen yhdessä on mielenkiintoista puuhaa

1. Opettaja kyselee oppilailta, minkälaisia asioita heille joskus voi tulla mieleen kuulemistaan saduista ja tarinoista. Tuntuuko heistä, että muillekin lapsille voi tulla mieleen samanlaisia asioita? ”Nyt kuunnellaan tarina ja katsotaan, tuleeko siitä mieleen kysymyksiä tai ajatuksia.”
2. Tarina luetaan, tai opettaja kertoo sen omin sanoin. Oppilaat voivat itsekin lukea tarinan, tai joku oppilaista voi lukea sen toisille ääneen. Alkuopetuksen ryhmissä tämä riippuu tietenkin oppilaiden lukutaidosta.
3. Ryhmää kehotetaan ajattelemaan tarinassa esiin tulleita asioita, jotka kiinnostavat tai hämmentävät heitä. Yksittäisten oppilaiden kysymykset ja kommentit kirjoitetaan taululle. Kommenttien perään kirjoitetaan sen esittäneen lapsen nimi, jotta korostuisi hänen mielipiteensä tai kysymyksensä tärkeys.
4. Nyt lapset voivat sanoa jotakin taululle tulleista kysymyksistä ja ajatuksista. Tarinan avainkysymykset pyritään yhdessä kartoittamaan keskustelun avulla. Tarinan nimi ja muutama mieleen tullut asia voidaan kirjata omaan vihkoon. Myös piirtämällä voi tehdä muistiinpanot.

Mielikuvitus

Kuvitteluleikin päätarkoitus on luoda ja korostaa merkityksiä. Kuvitteluun perustuvan draaman mahti opetusvälineenä perustuu siihen, että se on tekemisen ohella paljon enemmän. Leikissä kuviteltu maailma herättää mielikuvia todellisen maailman piirteistä ja jäsentää niitä. Lapsen asennoituminen leikkiin on eri asia kuin itse toiminta. Sisarukset voivat esimerkiksi leikkiä sisaruksia, jolloin leikin tarkoitus on irrottautua riittävästi todellisuudesta niin, että voidaan tarkastella sisaruksina olemisen sääntöjä. Leikin avulla tutkitaan sitä, mikä oikeasti on. Kuvitteellisen tilanteen luominen on keino abstraktin ajattelun kehittämiseksi.
Lasten kulttuurissa heijastuu aikuisten arvojen tarkka ja humoristinen huomiointi. Tutustuminen lasten keskinäiseen kulttuuriin ja leikkiperinteeseen avaa tien heidän ajatteluunsa ja toimintatapaansa.

Kertominen ja saduttaminen

Kertominen

Kulttuuriperinnettä on siirretty kertomalla. Suomessa kerrottua perinnettä ovat esimerkiksi Kalevala ja romaniperinne.
Kertominen on hyvin alkuperäinen ja tehokas ihmisten välinen kohtaamistapa. Opettaja, joka kertoo sisäistämistään ja merkityksellisiksi kokemistaan asioista, voi tarjota oppilailleen vahvoja elämyksiä ja ajattelun aiheita. Hän ei kuitenkaan välitä lapsille ajatuksia sellaisenaan valmiiksi pureskeltuna, vaan antaa oppilaille mahdollisuuden luoda omat mielikuvansa ja merkityksensä. Opettajan äänenpainot, eleet ja sanavalinnat ovat merkkejä, joita jokainen lapsi tulkitsee oman persoonallisuutensa ja elämäntilanteensa pohjalta. Kun opettaja rohkaisee oppilaitaan ottamaan kantaa ja kysymään, noista merkeistä syntyy lapsille rakenteita ja merkityksiä.

Saduttaminen

Joissakin päiväkodeissa ja alkuopetuksen luokissa käytetään ns. saduttamista tarinan keksimisen menetelmänä. Lapset kertovat ja piirtävät, ja aikuinen kirjoittaa tarinat ylös. Näin syntyy satuja ja tarinoita, joissa lasten luova mielikuvitus synnyttää sekä tarinan että sen kuvituksen. Alkuopetuksen elämänkatsomustiedon tunneilla voi tällainen työskentelytapa olla tehokas yhteisesti tärkeiksi koettujen asioiden käsittelemisessä. Tarinaa voidaan rakentaa yhdessä ja opettaja kirjoittaa sen taululle. Tarina voidaan kopioida vihkoihin. Tarinoihin voidaan keksiä vaihtoehtoisia loppuratkaisuja.

Leikit

Leikkiminen on oivallinen tapa esimerkiksi aloittaa työskentely elämänkatsomustiedon tunneilla. Leikin avulla voi myös käsitellä jo esiteltyä aihetta. Erinomainen kokoelma eri tilanteisiin sopivia leikkejä löytyy Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta.

Opintokäynti ja tutkimuksen teko

On toivottavaa, että kaikenikäiset ET-oppilaat voisivat harjoitella ilmiöitten tutkimista erilaisilla opintokäynneillä. Jos samassa ryhmässä pienten kanssa on isompia oppilaita, on käynti helpompi toteuttaa, mutta vaatii enemmän eriyttävää valmistelua.

Pienillekin oppilaille sopivia opintokäynti- ja tutkimuskohteita ovat esimerkiksi

• kaikki koulun lähiympäristön kohteet, erityisesti ympäröivä luonto
• taidenäyttely, valitaan katsottavat teokset
• mielikuvitusmatka kirjan, sadun tai filmin avulla
• museot, tutkittavat kohteet rajataan muutamaan
• laitokset ja työpaikat (posti, pankki, poliisi, kunnanvirasto jne.)
• luokkaan tuodut tutkittavat esineet.

Hyvä opintokäynti toimii käsiteltävän aiheen lähdeaineistona. Se antaa oppilaille mahdollisuuden tehdä havaintoja, dokumentoida niitä ja jatkotyöstää niitä koululla aihetta käsiteltäessä. Jotta tutkiminen olisi mahdollista, tulee käynti valmistella ja tutkimuskohde rajata joko niin, että tutustutaan vain pieneen määrään tarjolla olevista kohteista tai keskitytään vain tiettyihin kysymyksiin. Yleisin opintokäynnin puute on sen runsaus: kahlataan läpi kokonainen näyttely tai museo, pahimmillaan oppaan liian vaikean selostuksen tahdissa, paneutumatta omakohtaisesti mihinkään.
Pienille oppilaille sopivia dokumentointitapoja ovat piirtäminen, maalaaminen, kännykällä tai padilla kuvaaminen sekä erilaisten taskuun mahtuvien näytteitten, muistiesineitten tai esitteiden hankinta. Opettajan laatimien monisteiden täyttö sujuu retkioloissa huonosti, sillä kynä, kumi, paperi ja kirjoitusalusta ovat enemmän kuin käsiä riittää.

Ohjeita opintokäynnin suunnitteluun

1. Tutustu oppimääriin ja valitse projektin aihepiiri.

Onnistunut opintokäynti palvelee jonkin aihepiirin työstämistä oppilaiden kanssa.

2. Valitse ja suunnittele oppisisällöt oppilaille.

Opintokäynti on antoisampi, jos myös oppilailla on käsitys siitä, mitä kohteessa on tarkoitus tutkia ja mihin opiskeltaviin asioihin se liittyy.

3. Suunnittele toteutus.

Opintokäynnistä on enemmän iloa, jos jo etukäteen on mietitty koko opintojakson toteutus ja varsinaisen käynnin osuus siinä.

a) opiskelujakso, johon käynti liittyy:

Mikä on se ajattelurakenne, tiedon rakenne tai maailman ilmiö, jota oppilaat on tarkoitus viedä tutkimaan? Miksi? 
Mikä asiassa on keskeistä ja mitä käsitteitä tulee hallita, jotta ilmiöstä voi puhua ja sitä voi tutkia? Miksi? 
Mitkä ovat ne asiat, joita haluat jakson aikana oppilaitten pohtivan? 
Mitä? (Mitkä ovat peruskäsitteet ja jakson punainen lanka?) 
Miksi? (Millaisiin arvoihin tai ihmiskäsitykseen perustat valintasi oppiaineksen ja toimintamuotojen osalta?) 
Millä tavalla? (Mitkä ovat pääideat työskentelytavoista, joilla tavoitteesi toteutuu?) 
Millainen on ajankäyttösuunnitelma? (Montako tuntia mihinkin työhön kuluu suunnilleen?) 
Miten ryhmä toimii, kun osa oppilaista saattaa olla poissa, työt etenevät eri vauhtia jne.? 
Miten voisit oppilaitten kanssa arvioida työn tuloksia?

b) opintokäynti:

Valitse, mitä oppilaat käyntikohteessa tekevät tai mitä he teemaan liittyen tutkivat (pieni määrä esineitä, muutama vitriini, tietyt taulut tms. hyvin rajallinen kohde tarjonnasta). 
Valmista oppilaille ohjeet kohteessa tapahtuvaa tutkimusta varten (mikä on tutkittava peruskysymys, mitä tutkitaan, mitä katsotaan tai kuunnellaan, mitä asioita mietitään jne.?).

4. Mieti, millaisiin ongelmiin varautuisit ja millaista onnistumista odottaisit.

Ennen käyntiä on hyvä käydä läpi mahdolliset ongelmakohdat ja epäonnistumisriskit sekä miettiä varasuunnitelmia yllättävien tilanteitten paikkaamiseksi. Samoin on hyvä pohtia, millä kriteereillä käynti voidaan julistaa onnistuneeksi.

Tvt:n hyödyntäminen

Elämänkatsomustiedon opetuksessa pääpaino on asioitten yhdessä pohtimisessa. Tvt voi toimia tässä apuvälineenä ja virikkeenä monin tavoin. Kun elämänkatsomustiedon ryhmä tapaa toisensa harvoin eikä vakituista opiskelutilaakaan aina ole voi olla mielekästä rakentaa virtuaalista ET-ryhmän yhteisöä yhteisistä tuotoksista, taltioinneista ja keskusteluista. Nettisivu, blogi tai koulun käyttämä oppimisalusta ovat helppoja tapoja. Erilaisista sovelluksista ja peleistä käyttökelpoisimpia ovat sellaiset, joilla luodaan jotain yhteistä, kommunikoidaan, kerätään näkemyksiä tai dokumentoidaan. Vaikka netti on loputon tietolähde ja pelit kiehtovia pitää varoa että ne eivät syrjäytä omaa ajattelua ja toisten kanssa kommunikointia. Tvt helpottaa eriyttämistä ryhmässä, mutta kenenkään oppilaan tunneista ei saa muodostua yksintyöskentelyä koneen kanssa. Mikäli vaadittava laitteisto on käytettävissä, voisi olla hedelmällistä pitää keskusteluyhteyttä johonkin toiseen ET-ryhmään, jakaa ajatuksia tai tutkia yhdessä.

Dilemmat ja keskustelu

Elämänkatsomustiedossa pyritään dialogiseen keskusteluun, ilmiöitten tutkimiseen yhdessä. Dialogisen keskustelun neljä keskeisintä työkalua ovat kuuntelu, vastapuolen kunnioittaminen, arvostelusta pidättäytyminen ja suoraan puhuminen. Kuuntelu tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää aidosti, mitä toinen tarkoittaa ja yrittää sanoa. Vastapuolen kunnioittaminen tarkoittaa, että mitään ajattelutapaa ei aseteta etusijalle - vieras ja hullulta tuntuva ajatus saattaa osoittautua käyttökelpoiseksi. Arvostelusta pidättäytyminen liittyy toisten kunnioittamiseen - vain keskustelun kannalta mielekästä arvostelua kannattaa esittää. Suoraan puhuminen tarkoittaa, että keskustelija pyrkii esittämään sanomansa selkeästi ja niin, että se on helppo ymmärtää. Tavoitellaan rehellistä ja suoraa tapaa ilmaista oma käsitys.

Dilemmojen pohtiminen on yksi tapa virittää keskustelua.

Synttärilahja – esimerkkidilemma

Tommi on säästänyt rahaa ostaakseen Markulle, parhaalle ystävälleen, oikein upean synttärilahjan. Hän päättää ottaa selvää, mitä Markku oikein haluaisi. Tommi ei tietysti voi kysyä sitä suoraan. Markku on viime aikoina ollut surullinen, sillä hänen kissansa Joonatan on ollut kateissa jo kaksi viikkoa.
Kun he juttelevat, Tommi huomaa, että Markku on tosiaan surullinen. Tommi ehdottaa, että Markku hankkisi uuden kissan Joonatanin tilalle. Silloin Markku sanoo: "En mä voi! Mulla on niin ikävä Joonatania, että mä en vois nähdäkään muuta kissaa. Sitä paitsi sekin vois kadota, enkä mä kestäis sitä." Sitten Markun täytyy mennä asioille.
Tommi lähtee ostoskeskukseen katselemaan, mitä oikein ostaisi Markulle. Eläinkaupan ikkunassa hän huomaa suloisen kissanpennun. Se on viimeinen jäljellä oleva ja myyjä sanoo, että se ehkä myydään huomenna. Tommin rahat riittäisivät juuri. Tommi miettii, ostaisiko kissanpennun Markulle.
Aiheeseen liittyviä kysymyksiä:
”Avo-kysymys”
Mitä Tommin pitäisi tehdä? Miksi?
Oletko koskaan tavannut sellaista poikaa kuin Markku?

Tunteiden tunnistaminen

1. Miltä luulet Markusta tuntuvan, jos Tommi ostaa hänelle kissanpennun?

2. Jos Markku hymyilee, voiko hän silti olla surullinen?

3. Voisiko hänestä tuntua yhtä aikaa iloiselta ja surulliselta? Onko sinusta koskaan tuntunut samalla iloiselta ja surulliselta?

4. Voitko koskaan tietää toisen tunteita? Milloin?

5. Markku sanoi, ettei hän halua nähdä toista kissanpentua. Miksi?

6. Tarkoittiko hän sitä, mitä sanoi? Voiko joku sanoa jotakin tarkoittamatta sitä?

7. Luuletko, että Markku muuttaisi mielensä myöhemmin?

8. Tunsiko Markku itsensä syylliseksi kissansa katoamiseen? Miksi? Mitä tarkoittaa syyllinen?

9. Onko mahdollista, että Markku ei tiennyt, miltä hänestä tuntui? Miten se on mahdollista?

10. Onko mahdollista, ettei tiedä omia tunteitaan, vaikka ajattelisi niitä?

11. Oletko koskaan ajatellut, että nyt sinusta tuntuu joltakin, mutta sitten huomaat, että sinusta tuntuukin erilaiselta?

Persoonallisuuteen liittyviä kysymyksiä

1. Millainen ihminen Tommi mahtaa olla?

2. Oliko hän huomaavainen (ystävällinen) ihminen? Miten sinun mielestäsi joistain ihmisistä tulee huomaavaisia (ystävällisiä)?

3. Millainen ihminen Markku on, jos hän ei välitä siitä, että hänen kissansa on kadonnut? Voiko tällaisessa tilanteessa nähdä, millainen joku ihminen on?

4. Miten toisen persoonallisuuden voi tuntea? Mitä persoonallisuus (luonne) merkitsee? Voiko ihmisellä olla enemmän kuin yhdenlainen luonne? Luuletko, että Tommi menettäisi itsekunnioituksensa (itsevarmuutensa), jos hän antaisi Markulle kissanpennun, eikä tämä pitäisi siitä? Miksi?
Onko sillä, millainen itseluottamus ihmisellä on, mitään tekemistä hänen luonteensa kanssa?

Asenteiden muutokseen liittyviä kysymyksiä

1. Luuletko, että Markun tunteet vanhaa kissaa kohtaan muuttuvat? Miten kauan hänellä kestää päästä eroon surustaan? Mikä saa hänet tuntemaan itsensä taas iloiseksi?

2. Jos Markku olisi vaikkapa 18-vuotias, olisiko hän käyttäytynyt samalla tavalla, jos hänen kissansa olisi kadonnut? Miksi? Miten jonkun käyttäytyminen muuttuu, kun hän tulee vanhemmaksi?

3. Jos Markku on yleensä surullinen (onneton) lapsi, millainen hänestä tulee isona?

4. Jos olisit Markun ystävä, mitä tekisit auttaaksesi hänet pääsemään yli kissan katoamisesta? Mitä sanoisit hänelle?