Kansalliseen lukutaitostrategiaan kirjattujen Lukeva kunta -ohjelman toimenpide-ehdotusten on tarkoitus olla kannustavia ja joustavia kunnille ja kuntaverkostoille. On tärkeää, että kunta tai kuntaverkosto itse sitoutuu kehittämään kuntalaistensa lukutaitoa pitkäjänteisesti ja systemaattisesti. Tavoitteena on, että kuntalaiset tunnistavat lukutaidon merkityksen, ja heillä on mahdollisuus omassa arjessaan, opiskelussaan ja työssään vahvistaa monilukutaitoaan.

Kansalliseen lukutaitostrategiaan kirjatut Lukeva kunta -toimenpide-ehdotukset

  • Lukeminen ja lukutaitotyö tehdään näkyväksi kuntatason toiminnassa. Työssä on tärkeää huomioida lapset, nuoret ja aikuiset.
  • Lukutaitotyön ja lukutaidon edistäminen on parhaimmillaan kuntien omien vahvuuksien ja paikallisen kehittämistyön kautta tehtävää työtä. Työtä voivat johtaa nuorisotoimi, hyvinvointipalvelut, kirjasto- ja kulttuuritoimi, sivistystoimi, paikalliset järjestöt ja harrastusryhmät.
  • Lukutaidon ja lukutaitotyön edistäminen on kirjattu kunnan asiakirjoihin, kuten kuntastrategiaan hyvinvointikertomukseen tai kulttuurikasvatussuunnitelmaan.
  • Ammattitaitoisesti tuotetut kirjastopalvelut ovat kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.
  • Kunta resursoi lukutaitoa edistävään työhön ja laadukkaaseen, ajantasaiseen ja monikieliseen tieto- ja kaunokirjallisuuteen mediateksteihin, äänikirjoihin ja digitaalisiin palveluihin.
  • Kunnan lukutaitotyössä otetaan huomioon kaikki kuntalaiset: eri kieliryhmät, kaikenikäiset sekä erityistä lukutaitotukea tarvitsevat ihmiset.
  • Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä toisen asteen oppilaitosten yhteistyö kirjaston kanssa on suunnitelmallista: eri tahoilla on omat vastuuhenkilöt yhteistyön edistämiseksi. Yhteistyö on kirjattu varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmaan ja vuosisuunnitelmaan.
  • Lukutaitotyötä johdetaan ja arvioidaan moniammatillisesti.
  • Lukutaitotyötä tehdään kaikenikäisten parissa. Kumppaneita työssä voivat olla esimerkiksi järjestöt, nuorisokeskukset, vapaa-ajan toimijat ja seurakunnat. Voidaan esimerkiksi kehittää eri ikäisille kuntalaisille innostavia, konkreettisia ja monimediaisia lukutaitoympäristöjä.
  • Kuntia kannustetaan osallistumaan Lukeva kunta -verkostoon ja toteuttamaan Lukeva koulu -ohjelmaa.
  • Kuntia kannustetaan hyödyntämään jo olemassa olevia rakenteita, kuten koulujen, varhaiskasvatuksen ja kirjaston perustoimintaa, sekä hankkeita, jotka tukevat lukutaitotyötä.
  • Kunnassa lukutaitotyö toteutetaan eri hallinnonalojen välisenä yhteistyönä. Lukutaitotyö on osa kunnan hyvinvointipalvelujen sekä mahdollisesti hyvinvointialueiden kokonaisuutta. Kunnan lukutaitotyötä tukemaan voidaan laatia lukutaidon toimenpideohjelma, joka pohjautuu kansalliseen lukutaitostrategiaan ja monilukutaitoon.

Updated