Inkluusio varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
Varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin on kirjattu, että varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään ja kehitetään inkluusion periaatteen mukaisesti.
Sivulle on koottu monipuolisesti tietoa inklusiivisista periaatteista, inkluusion johtamisesta ja kehittämisestä sekä millä tavalla inkluusio ohjaa kaikkien varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelevien työtä.
Tämän sivun sisältö perustuu varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin
Mitä inkluusio on?
Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään ja kehitetään inkluusioperiaatteen mukaisesti, jolloin kaikilla lapsilla on oikeus osallistua yhdessä varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen esimerkiksi tuen tarpeista, vammaisuudesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta.
Videolla kerrotaan, miten opetussuunnitelmien perusteet ohjaavat kehittämään varhaiskasvatusta ja esiopetusta inkluusion periaatteiden mukaisesti.
Inkluusion toimeenpano, kehittäminen ja johtaminen
Inklusiivisen varhaiskasvatuksen ekosysteeminen malli
Inklusiivisen varhaiskasvatuksen ekosysteeminen malli konkretisoi inkluusion moniulotteisuutta. Se on tarkoitettu ammatilliseen keskusteluun inkluusion toteuttamisesta, toteuttamisen vastuista sekä kehittämistarpeista.
Inklusiivisen varhaiskasvatuksen johtaminen ja kehittäminen
Inklusiivinen varhaiskasvatus ja esiopetus edellyttää inklusiivisen pedagogiikan ja toimintakulttuurin johtamista ja kehittämistä. Tältä sivulta löydät muun muassa näitä näkökulmia käsitteleviä videoita.
Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
Inkluusion toimeenpanoon liittyy lapsen tarvitseman tuen järjestäminen. Tukimateriaalista löydät tietoa, miten inklusiiviset periaatteet tulee huomioida tuen järjestämisessä ja toteuttamisessa.
Inklusiiviset periaatteet
Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä, edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Periaatteisiin kuuluu kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys. Seuraava osio kokoaa yhteen inklusiivisiin periaatteisiin liittyviä tukimateriaaleja.
Varhaiskasvatuslaki 540/2018 (Finlex)Inklusiiviset periaatteet varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
Lapsen oikeudet
Tukimateriaalista löydät tietoa kaikkia lapsia koskevista oikeuksista. Mitkä asiat velvoittavat ja miten lapsen oikeuksia voi käsitellä lasten kanssa?
Toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaissuunnittelu
Tukimateriaalista löydät tietoa, miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipaikka- ja ryhmätasolla.
Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäiseminen
Tukimateriaalissa käsitellään mm. syrjinnän ehkäisemistä ja siihen puuttumista
Lasten osallisuus
Tukimateriaalista löydät videoita, joissa osallisuutta käsitellään mm. inklusiivisuuden, pedagogisen dokumentoinnin, moninaisuuden ja johtamisen näkökulmista.
Kielten rikas maailma
Tukimateriaali sisältää mm. tietoa kielellisen moninaisuuden huomioimisen ja arvostaminen tueksi.
Maahanmuuttotaustaiset oppijat
Tukimateriaalista löydät tietoa mm. kulttuurisen moninaisuuden huomioimisesta ja arvostamisesta
Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
Tukimateriaalista löydät mm. tietoa katsomukselliseen moninaisuuden tutustumisen ja sen arvostamisen tueksi.
Yhteisöllisyys
Tukimateriaali on suunnattu ensisijaisesti koulussa työskenteleville, mutta sitä voi hyödyntää myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Vuorovaikutustaitojen tukeminen osana inkluusion toteuttamista
Myönteiset vuorovaikutussuhteet ja tunnekokemukset edistävät oppimista. Vertaisryhmä ja kokemus yhteisöön kuulumisesta ovat lapsen oppimisen ja osallisuuden kannalta keskeisiä.
(Raportit ja selvitykset 2017:17)
kehittämisestä ja monialaisen yhteistyön järjestämisestä
(Oppaat ja käsikirjat 2022:4)
Inkluusiota käsitteleviä raportteja ja selvityksiä
Verkostot tukena inkluusion kehittämisessä ja johtamisessa
Opetushallituksen koordinoimilla verkostoilla, kuten Loisto-Tindra, Purje-Seglet ja Reimari -verkostoilla on tärkeä tehtävä tukea paikallisia varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäjiä inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämistä opetussuunnitelmien mukaisesti.
Kansalliset verkostot ja hankkeetTutustu myös
Jokaisella lapsella on oikeus kuulua ryhmään, osallistua yhteiseen toimintaan sekä kasvaa omaan potentiaaliinsa vahvuuksien ja myönteisten oppimiskokemusten avulla yhdessä vertaistensa kanssa.
Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen liittyviä uutisia
News
Everyone has a right to a safe learning environment
News
Finnish National Agency for Education’s customer survey 2024: expertise praised, findability of information in need of improvement
News
Information for Ukrainians about how applying for a municipality of residence affects education is now available on our website
News
Know your responsibility - Recognising and intervening in bullying, harassment, discrimination and violence is every adult's duty