Perusteltua katsomuskasvatusta - Miksi?

Lapsen katsomuksellinen identiteetti ei muodostu ainoastaan kotona annetun kasvatuksen ja perhepiirissä vietettävien juhlien myötä. Viimeistään aloittaessaan varhaiskasvatuksen, lapsi kohtaa itselleen totutusta tavasta poikkeavia tapoja katsoa maailmaa. Varhaiskasvatuksessa tapahtuvien kohtaamisten ja pedagogisen toiminnan yhteydessä lapsen katsomuksellinen identiteetti saa enenevissä määrin vaikutteita ympäristöstään. Varhaiskasvatuksen ympäristöstä sekä muusta lapsen elinpiiristä tehtyjen havaintojen kautta lapsi rakentaa omaa katsomuksellista identiteettiään.

Leikki, yhteinen työskentely, toiminta ja ruokailuhetket sekä lapsiryhmässä käytävät keskustelut tukevat lapsen identiteettien kehittymistä sekä keskinäisen kunnioituksen ja ymmärryksen syntymistä myös itselle vierasta kohtaan. Henkilöstön avoimuus ja herkkyys lasten kysymyksille ja ihmettelylle sekä tavoitteellinen pedagoginen toiminta laajentavat lapsen katsomuksellista horisonttia.

Varhaiskasvatuslain (540/2018 § 3) mukaan jokaisella lapsella on oikeus saada valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Edellä mainittu lapsen oikeus konkretisoituu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) määrittelemässä katsomuskasvatuksessa.

Katsomuskasvatuksen tavoitteita kuvataan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luvussa Minä ja meidän yhteisömme. Perusteita on kuitenkin tärkeä lukea kokonaisuutena katsomuskasvatuksen kannalta, jolloin mahdollisuudet ja merkitys avautuvat osana varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kokonaisuutta.

Katsomuskasvatus on eri asia kuin katsomusopetus 

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatus on eri asia kuin perusopetuksen katsomusopetus (perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus). Katsomuskasvatus ammentaa varhaiskasvatustieteestä ja pedagogiikka pienten lasten tavasta oppia. Oppiminen on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja siinä korostuu leikki. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa kunnioitetaan pienen lapsen tapaa oppia leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa.

Varhaispedagogiikan menetelmät eroavat perusopetuksen didaktiikasta. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kaikille lapsille yhteistä katsomuskasvatusta ei pidä verrata koulun katsomusopetukseen. Sitä ei myöskään tule sekoittaa perusopetuksen uskonnonopetuksesta käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Katsomuskasvatus on varhaispedagoginen osa-alue, jota tulee kehittää ja tutkia osana laajempaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kontekstia.

Katsomuskasvatuksen tavoitteet 

Katsomuskasvatuksen tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuuristen ja katsomuksellisten identiteettien kehittymistä. Katsomuskasvatus vahvistaa osaltaan lasten valmiuksia ymmärtää yhteiskunnan moninaisuutta ja auttaa heitä toimimaan siinä, kun lasten elinpiiri vähitellen laajenee kodin ulkopuolelle.  

Yhteisinä tutustumisen kohteina ovat niin lapsiryhmässä läsnä olevat kuin laajemminkin ympäröivässä suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavat uskonnot ja muut katsomukset. Katsomuksiin lukeutuu myös uskonnottomuuden kirjo.  

Laadukas katsomuskasvatus edistää lasten kulttuuriseen osaamiseen, vuorovaikutukseen ja ilmaisuun sekä ajatteluun ja oppimiseen liittyvää laaja-alaista osaamista. Katsomuskasvatuksen näkyminen osana lapsiryhmien toimintakulttuuria edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja on osa tasa-arvoista sekä sosiaalisesti oikeudenmukaista kasvatusta. 

Varhaiskasvatus on tärkeä ja merkityksellinen osa lasten kasvun ja oppimisen polkua. Se muodostaa jatkumon esiopetuksen kautta perusopetukseen. Varhaiskasvatuksen oppimisen alueet sekä esiopetuksen oppimiskokonaisuudet jatkuvat perusopetuksessa eri oppiaineina. Katsomuskasvatus jatkuu perusopetuksessa katsomusopetuksena (elämänkatsomustieto ja uskonto eri oppimäärineen).

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten kanssa tutustutaan uskontoihin ja katsomuksiin liittyviin asioihin ja ilmiöihin opetussuunnitelman perusteiden suuntaamina varhaispedagogiikan ja pienten lasten oppimiseen soveltuvin menetelmin. Lapset saavat tietoa, kokemuksia ja elämyksiä maailman moninaisista ilmiöistä yhteisessä ryhmätoiminnassa. Heille annetaan samalla kieli ja käsitteet puhua uskonnoista ja katsomuksista.

Pienten lasten oppiminen on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista. Siinä kunnioitetaan lapsen tapaa oppia leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa.

Katsomuskasvatus antaa yhteisöllisen oppimisen kokemuksia ja valmiuksia perustaksi perusopetuksen oman uskonnon ja elämäkatsomustiedon opetukseen. Katsomuskasvatuksen kautta lapsi voi hahmottaa omaa katsomusperinnettään sekä kulttuuria osana laajempaa katsomuksellista ja kulttuurista moninaisuutta. On tärkeää, että toiminnan sisältöihin nivotaan pedagogisin perustein kielellisiä, kulttuurisia ja katsomuksellisia elementtejä. Ne muodostavat perustaa lapsen identiteettien tasapainoiselle rakentumiselle. (Gyekye & Lamminmäki-Vartia 2017). 

Katsomuskasvatuksen, kuten koko varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, tulee olla kieli-, katsomus- ja kulttuuritietoista. 

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimitaan vuorovaikutteisena yhteisönä, jossa lapset ja henkilöstö oppivat yhdessä ja toisiltaan. Toimintakulttuurin avulla edistetään osallisuutta ja yhdenvertaisuutta myönteisin keinoin kaikessa toiminnassa. Toimintakulttuurin kehittämisessä tuetaan katsomuksellista yhdenvertaisuutta.

Katsomuskasvatuksen huomioiva toimintakulttuuri mahdollistaa lasten katsomukselliset pohdinnat, moninaiset juhlat sekä monipuolisen yhteistyön huoltajien ja lähialueen toimijoiden kanssa. Kannustava ja moninaisuutta arvostava toimintakulttuuri rohkaisee lapsia kysymään ja ihmettelemään myös katsomuksiin liittyviä asioita.

Toimintakulttuurin näkökulmasta tulee pohtia:  

• miten henkilöstön omat oletukset, ennakkoasenteet sekä tiedot katsomuksista suhteutuvat varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin
• miten moninaiset katsomukselliset taustat asettuvat yhteisössä perinteisinä pidettyjen toimintatapojen ja yhteistyön muotojen kanssa.

Katsomustietoinen ja sensitiivinen työyhteisö sekä henkilöstöjohtaminen tukevat työyhteisön jäsenten itsereflektiota. Omista ennakkoluuloista ja kyysmyksistä tulee voida keskustella työyhteisössä. Katsomustietoinen toimintakulttuuri on samalla katsomusmyönteistä. Se tukee jokaisen yksilön oikeutta omaan uskontoon ja katsomukseen. Samalla se myös hyväksyy niin uskonnolliset katsomukset kuin uskonnottomuuden eri muodot ja arvostaa erilaisia maailmankatsomuksia.

Toteuttaessaan katsomuskasvatusta henkilöstön tulee toimia ammatillisesti, ilman että oma katsomus ohjaa toimintaa. Henkilöstön on oltava tietoinen toimintansa taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arvoista. Tämän vuoksi henkilöstön ammatilliselle reflektiolle omasta katsomuksesta ja sen vaikutuksesta työhön on hyvä antaa aikaa. Katsomuskasvatuksen teemaa voidaan käsitellä kehittämispäivässä tai työillassa. (ks. liitteet)

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnan lähtökohtana on ryhmässä toimiminen ja se, että toiminta on kaikille lapsille tarkoitettua. Katsomuskasvatus kuuluu jokaiselle lapselle ja se on osa ryhmämuotoista varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Mahdolliset uskonnolliset tilaisuudet ja niille rinnakkaiset tilaisuudet ovat varhaiskasvatuksen järjestäjän päätettävissä paikallisesti.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittämiseen kuuluu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen, joka on osa varhaiskasvatuksen inklusiivisia periaatteita, ja osa kasvatuksen arvoperustaa. Laadukkaalla katsomuskasvatuksella edistetään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Toimipaikoissa on hyvä tarkastella katsomuskasvatusta ja sen kehittämistä osana toiminnallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuussuunnittelun prosessia, ja huomioida yhtenä näkökulmana katsomuksellinen ja uskonnollinen, moninaisuus sekä katsomusmyönteinen kasvatusilmapiiri. Henkilöstön tulisi ymmärtää moninaisuutta moniulotteisena ilmiönä sekä katsomuksellisen moninaisuuden tunnistamista rikkautena toiminnan suunnittelussa.

Lisäksi voidaan arvioida sitä, miten lasten erilaiset katsomukselliset ja uskonnolliset identiteetit tulevat pedagogisessa toiminnassa myönteisesti huomioiduksi siten, että lapsiryhmä olisi jokaiselle lapselle identiteettiturvallisempi tila. Turvallinen tila ei tarkoita samaa kuin arvoista ja katsomuksista riisuttu tila, vaan lasten arvoja, identiteettejä ja katsomuksia myönteisesti kunnioittava ja huomioiva tila. Tämä edellyttää henkilöstöltä halua rakentaa sellaista toimintakulttuuria, jossa lasten elämänkysymyksiä ja pohdintoja kuullaan, niihin tartutaan ja ehkä vaikealtakin tuntuvien kysymysten äärelle pysähdytään. Tähän liittyy henkilöstön rohkeus tuoda katsomuksiin liittyviä tarjoumia osaksi toiminnan sisältöjä ja oppimisympäristöjä. Näin jokaisella lapsella on tasavertaiset mahdollisuudet oppia erilaisista katsomuksista ja saada välineitä rakentaa omaa katsomusidentiteettiään.

Tällaisessa tilassa myös huoltajat tulevat kuulluksi ja heidän kanssaan keskustellaan niin perheen omista kuin varhaiskasvatuksen arvoista sekä katsomuskasvatukseen liittyvistä toiminnan sisällöistä. Yhdenvertaisuussuunnittelu antaa mahdollisuuden kehittää edelleen myös yhteistyötä paikallisten katsomusyhteisöjen kanssa ja pohtia esimerkiksi sitä, miten edistetään uskontokuntiin kuuluvien tai niihin kuulumattomien lasten yhdenvertaisuutta.