Usein kysytyt kysymykset

Ei voi. S2 on tässä mielessä samanarvoinen kuin S1. Oppilaitokset arvioivat, onko maahanmuuttotaustaisen opiskelijan kielitaito riittävä opintoihin. Aikaisemman tutkinnon tai sen osan suorittaminen suomeksi saattaa riittää näytöksi riittävästä suomen osaamisesta.

Lukioon haettaessa ei testata opiskelukielen taitoa. Ammatillisessa koulutuksessa on alakohtaiset vaatimukset. Jotkin ammattiopistot vaativat kielitaidon todistamista kielitaitotestillä tai aikaisemmalla koulutuksella, jos opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi. Jos kielitaito todennetaan peruskoulun tai lukion äidinkielen oppimäärän arvosanalla, suomi äidinkielenä ja suomi toisena kielenä arvotetaan samalla tavalla esimerkiksi niin, että kummankin oppimäärän arvosana 7 vastaa taitotasoa A2, arvosana 8 taitotasoa B1 ja arvosana 9 taitotasoa B2. Yleensä vaadittava taitotaso ammatillisessa koulutuksessa on A2—B2 alasta riippuen.

Ammattikorkeakoulut järjestävät yleensä kielikokeen. Kielitaitovaatimukset kannattaa tarkistaa oppilaitoksesta, johon on hakemassa. Yliopistoissa suomen kielen taidon osoittamiseksi hyväksytään se, (1) että opiskelija on suorittanut perusopetuksen, toisen asteen tutkinnon tai muun korkeakoulukelpoisuuden antavan tutkinnon suomeksi, (2) että perusopetuslain tai lukiolain mukaisista tai vastaavista opinnoista saadussa päättötodistuksessa on hyväksytty arvosana äidinkielenä opiskellusta suomen kielestä tai (3) että suomalaisen ylioppilastutkinnon äidinkielen koe suomen kielessä tai suomi toisena kielenä -koe on suoritettu vähintään arvosanalla approbatur (A). Suomi äidinkielenä -oppimäärä ja suomi toisena kielenä -oppimäärä ovat siis samanarvoisia. Jos hakija sen sijaan ei ole suorittanut tutkintoa kokonaan, S1- ja S2-kokeen arvosanavaatimukset voivat vaihdella.

Oppijan monikielinen kompetenssi nähdään etuna, ja kielitietoisen koulun kieltenopetuksen lähtökohtana on kielen käyttö eri tilanteissa. Oppilaat käyttävät eri kielten taitoansa kaiken oppimisen tukena eri oppiaineissa. Opetus tukee oppilaitten monikielisyyttä hyödyntämällä kaikkia, myös oppilaan vapaa-ajallansa käyttämiä kieliä. Tällöin kielitietoinen opetus vahvistaa oppilaitten luottamusta omiin kykyihinsä oppia kieliä ja käyttää vähäistäkin kielitaitoa. Siitä syystä myös äidinkielen ja kirjallisuuden S2-oppimäärä tulee nähdä oppilaan kielitaitoa tukevana vaihtoehtona, sillä se keskittyy äidinkielenänsä muuta kieltä puhuvan oppilaan kannalta tärkeämpiin asioihin. S2-oppimäärä on siis oppilaan jatko-opintoihin etenemisen kannalta yhtä arvokas kuin suomi äidinkielenä.

Opetushallitus myöntää valtionavustusta (opetusministeriön asetus 1777/2009) S2-oppimäärän mukaan opiskelevien oppilaiden opetukseen enintään kolmesta opetustunnista viikossa jokaista neljän oppilaan laskennallista ryhmää kohti. Jos oppilaita on opetuksen järjestäjän kouluissa vähemmän kuin neljä, ryhmän koko voi olla myös vähintään kaksi oppilasta. Avustusta voidaan myöntää suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän mukaiseen opetukseen sekä muun opetuksen tukeen enintään kuuden ensimmäisen vuoden ajalta opetukseen osallistumisen aloittamisesta. Esiopetuksessa olevat, samoin kuin koulussa pidempään olleet voivat osallistua tällä valtionavustuksella rahoitettavaan opetukseen, mutta heidän opetukseensa ei voi hakea tätä valtionavustusta.

On mahdollista, että maahanmuuttajaoppilaalla on väestötietojärjestelmässä äidinkielenä suomi mutta hän silti tarvitsee S2-opetusta. Oppilas saa päättötodistukseen arvosanan S2-oppimäärästä, mikäli hän on opiskellut ko. oppimäärää 9. vuosiluokalla riippumatta siitä, mikä hänen äidinkielensä on väestötietojärjestelmässä.

Järjestelmään merkityn äidinkielen olisi kuitenkin hyvä olla oikein, sillä kunnan asukasperusteinen valtionavun osuus tulee väestötietojärjestelmään merkityn äidinkielen perusteella, ja se on korotettu vain niille oppilaille, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Myös erillistä valtionavustusta S2-opetukseen voidaan hakea vain niistä oppilaista, joiden äidinkieli väestötietojärjestelmässä on muu kuin suomi, ruotsi tai saame.

Kunkin oppilaan tarpeen S2-oppimäärään määrittävät oppilasta opettavat opettajat yhdessä. Perusopetuslain mukaan oppilaan huoltaja tekee lopullisen päätöksen oppimääriä koskevista valinnoista (628/1998, 30 §).

Koska opetus tulee järjestää oppilaiden iän ja edellytysten mukaisesti, oppimäärän valinnassa on keskeistä, että oppilas saa hänelle parhaiten soveltuvan oppimäärän mukaista opetusta (628/1998, 3 §). Asiasta keskusteltaessa on hyvä tuoda huoltajien tietoon suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän tavoitteet ja sisällöt ja vertailla niitä suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän tavoitteisiin ja sisältöihin sekä oppilaan senhetkiseen opetuskielen kielitaitoon. 

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän tehtävänä on vahvistaa oppilaan opetuskielen taitoa, tukea oppilaan monikielisyyden kehittymistä sekä herättää kiinnostus ja tarjota välineitä kielitaidon elinikäiseen kehittämiseen.

Suomen kielen oppiminen tukee monikielisten ja etenkin maahanmuuttotaustaisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä auttaa rakentamaan heidän kielellistä ja kulttuurista identiteettiään. Peruskoulussa oppimäärän opetuksen lähtökohtana ovat oppilaille merkitykselliset ja tarpeelliset tekstilajit ja kielenkäyttötilanteet, joiden avulla kielen muotoja, merkityksiä ja käyttöä tutkitaan ja opitaan analysoimaan. Kielitaitoa kehitetään kaikilla kielen käytön osa-alueilla, joita ovat puhuminen, kirjoittaminen sekä luetun ja kuullun ymmärtäminen. Ymmärtämis- ja tuottamistaitojen kehittyminen nivoutuvat toisiinsa. S2-oppimäärän erityistehtävä on tukea lapsen ja nuoren kasvua kieliyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi, jolla on kielelliset valmiudet jatko-opintoihin[1].

Yhtenä äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääränä S2-opetuksen tehtävänä on myös tukea osaltaan kielitaidon kehittymistä varhaislapsuudesta lähtien elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että myös esimerkiksi varhaiskasvatuksessa on otettava huomioon lasten erilaiset kielelliset ja kulttuuriset taustat ja pyrittävä vahvistamaan lasten erilaisia kielellisiä identiteettejä sekä uteliaisuutta ja kiinnostusta kieliin, teksteihin ja kulttuurin ilmentymiin[2].

Vuosiluokilla 1–3 annetaan sanallinen arvio tai numeroarvosana opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti lukuvuositodistuksissa ja mahdollisissa välitodistuksissa. 

Opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti arviointi voi olla vuosiluokilla 1-3 sanallista kaikissa oppilaan opinto-ohjelmaan kuuluvissa oppiaineissa. Vuosiluokilla 1-3 voidaan käyttää myös kaikissa oppilaan opinto-ohjelmaan kuuluvissa oppiaineissa numeroarviointia opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti lukuvuositodistuksissa ja mahdollisissa välitodistuksissa. Numeroarviointia voidaan täydentää kuvailevalla arviolla, joka annetaan todistuksen liitteenä.

Sanallinen arviointi hyväksytty-hylätty-asteikolla tai esimerkiksi neliportaisen asteikon käyttäminen on jätetty perusteiden luvussa 6 opetuksen järjestäjän harkittavaksi. Samassa todistuksessa voidaan käyttää erilaisia asteikkoja. Todistuksesta tulee käydä ilmi, millaiseen asteikkoon kunkin oppiaineen arvio perustuu. Jokaisesta oppiaineesta on annettava vähintään hyväksytty tai hylätty -arvio. 

Kaikki oppilaan opinto-ohjelmassa olevat oppiaineet arvioidaan myös vuosiluokilla 1–3. Jokaisesta oppiaineesta on annettava todistukseen yksi arvio, josta käy ilmi, onko oppilaan suoritus hyväksytty tai hylätty. 

Työskentelyä ei arvioida erikseen, vaan se on osa oppiaineen arviointia. Myös sanallista arviointia voidaan täydentää kuvailevalla arviolla, joka annetaan todistuksen liitteenä. 

Paikallisesti voidaan myös päättää, että esimerkiksi suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärässä arvioidaan opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen tavoitealueiden mukaisesti, kuten vuorovaikutustilanteissa toimiminen, tekstien tulkitseminen, tekstien tuottaminen sekä kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen. Tällöinkin on huolehdittava, että suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärästä annetaan yksi kokoava arvio todistukseen.  

Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden arvioinnista:  https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/milta-vuosiluokalta-alkaen-maahanmuuttajaoppilasta-pitaa-arvioida-numeerisesti 

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/voidaanko-vuosiluokkien-1-3-lukuvuosi-ja-mahdollisissa-valitodistuksissa-kayttaa

Peruskoulun oppilaskunnan ja lukion opiskelijakunnan asema perustuu perusopetuslakiin ja lukiolakiin. Oppilaskunnilla katsotaan olevan julkisoikeudellinen asema.

Opetushallituksen näkemyksen mukaan oppilaskuntien oikeuteen tehdä sopimuksia tai muita sitoumuksia on sovellettava yhdistyslain rekisteröimättömiä yhdistyksiä koskevaa sääntelyä. Rekisteröimätön yhdistys ei voi tehdä oikeustoimia omissa nimissään, vaan luonnollisten henkilöiden eli luonnollisten henkilöiden tulee toimia niiden puolesta omalla vastuullaan ja riskillään.

Oppilaskuntien oikeudellinen asema on kuitenkin oikeudellisesti osin tulkinnanvarainen.

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/oppilaskunnan-oikeudellinen-asema

Asiasanat

oppilaskunta, puhevalta

Oppilaiden ja opiskelijoiden tekemien teosten tekijänoikeudet kuuluvat heille itselleen, eikä oppilaitos voi käyttää teoksia vapaasti ilman oppilaan lupaa. Opinnoissa tehty teos voidaan arvostella tekijänoikeuden estämättä.

Oppilaalla on oikeus luopua taloudellisista tekijänoikeuksistaan opetuksen järjestäjän hyväksi, mutta tällöinkin hänelle jää tiettyjä luovuttamattomia moraalisia oikeuksia teokseen, kuten isyysoikeus eli oikeus tulla asianmukaisella tavalla teoksen yhteydessä mainituksi teoksen tekijänä sekä luoksepääsyoikeus.

On muistettava, että oppilaiden tuotokset nauttivat tekijänoikeussuojaa vain, jos ne ylittävät teoskynnyksen, eli ovat riittävän luovia ja omaperäisiä. Alaikäisten oppilaiden ja opiskelijoiden tekijänoikeuksien luovuttaminen edellyttää huoltajan hyväksyntää.

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/oppilaiden-tekemat-teokset

Jos perusopetuksen oppilaan koulumatka lähikouluun on pidempi kuin viisi kilometriä, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Opetuksen järjestäjä voi tarvittaessa pyytää asiantuntijalausunnon siitä, onko koulumatka oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Asiantuntijalausunnon voi antaa esimerkiksi lääkäri tai poliisiviranomainen. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.

Oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. Oikeus koulumatkaetuun koskee myös esiopetusta saavia oppilaita, joiden matka kotoa esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon täyttää edellä todetut edellytykset.

Opetuksen järjestäjä voi päättää lain vähimmäistasoa paremmasta koulumatkaetuudesta. Esimerkiksi jossain kunnissa koulumatkaetu myönnetään, jos koulumatkaetu on yli kolme kilometriä tai alakoululaisen koulumatka on yli kaksi kilometriä.

Oppilaan huoltajan on haettava koulumatkaetuutta. Opetuksen järjestäjän tulee tehdä asiasta päätös. Päätös on perusteltava ja siihen on liitettävä muutoksenhakuohjeet. Jos huoltaja on päätökseen tyytymätön, on hänellä oikeus valittaa hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Jälki-istunto ei ole syy evätä oppilaalta kuljetusta. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä opetuksen järjestäjän tulee ottaa huomioon oppilaiden mahdollisuus käyttää kuljetusetuaan. Tämä on kuitenkin vain aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelua ohjaava säännös eikä oppilailla ole lähtökohtaisista oikeutta kuljetukseen toiminnan loppuessa. Opetuksen järjestäjän tulee pyrkiä sovittamaan kuljetusoikeus yhteen toiminnan kanssa toimintaa suunniteltaessa. Oppilaat voidaan ohjata jo ennen toiminnan loppumista lähteviin kuljetuksiin, mutta oppilaiden osallistuminen toimintaan ei saa jäädä kohtuuttoman lyhyeksi.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään 4171/4/12 todennut, että esiopetusta saavien oppilaiden osalta on otettava huomioon heidän peruskoululaisiin nähden nuorempi ikänsä arvioitaessa oikeutta kuljetukseen. Lisäksi vaikka kunnalla ei olisi velvollisuutta, voi se kuitenkin järjestää kuljetuksen esikoululaisille oman harkintansa mukaisesti.

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/koulumatkaetu

Tieto oppilaan ja opiskelijan poissaolosta on julkinen tieto. Poissaolon syy voi kuitenkin olla salassa pidettävä, kuten sairaus, eikä se saa ilmetä tietoa luovutettaessa. Jos poissaolotietoja annetaan pidemmältä ajanjaksolta, on arvioitava, kuvaako tieto oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten elämäntapaa, jolloin tieto saattaa olla salassa pidettävä, eikä sitä saa antaa.

Poissaolotietoja käsiteltäessä on huomioitava tietosuoja-asetuksen vaatimukset henkilötietojen käsittelystä. Vaikka kysymys on julkisista tiedoista, ei henkilöön yhdistettävissä olevia poissaolotietoja saa luovuttaa ulkopuolisille, esimerkiksi luovuttamalla tieto kopiona, tulosteena tai sähköisessä muodossa sitä pyytävälle tai asettamalla tiedot julkisesti nähtäville.

Suora linkki tähän vastaukseen: https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/poissaolotiedon-julkisuus