Hyppää pääsisältöön

Taiteen perusopetus


Taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista, ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua eri taiteenalojen opetusta. Oppilaat saavat valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Opetushallitus on aloittanut keväällä 2026 opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen.

Taiteen perusopetuksessa oppilaat opiskelevat arkkitehtuuria, kuvataidetta, käsityötä, mediataiteita, musiikkia, sanataidetta, sirkustaidetta, tanssia tai teatteritaidetta. Taiteen perusopetus tulee järjestää lain ja asetuksen sekä Opetushallituksen antamien opetussuunnitelman perusteiden mukaan. Taiteen perusopetuksella tarkoitetaan eri taiteenalojen opetusta, joka etenee tasolta toiselle tavoitteiden mukaisesti. Sitä järjestetään ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta myös aikuiset voivat osallistua taiteen perusopetukseen. 

Opetushallitus on aloittanut opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi taiteen perusopetuksesta pohjalta (HE 115/2026 vp). Tavoitteena on selkeyttää taiteen perusopetuksen rakennetta sekä parantaa opetuksen saavutettavuutta eri taiteenaloilla ja alueilla. Samalla siirryttäisiin yhteen oppimäärään. Uudet perusteet laaditaan 2026–2027 eduskunnan päättämän lainsäädännön mukaisesti. TOPS2028-valmistelutyön linjauksiin tehdään muutoksia, jos lakiesityksen eduskuntakäsittely tulee niitä edellyttämään. Opetushallitus on asettanut TOPS2028-valmistelutyötä tukemaan ohjausryhmän ja taiteenalakohtaiset työryhmät. Uudet paikalliset opetussuunnitelmat otettaisiin käyttöön elokuussa 2028.